Aurora Joensuuhun (osa 3)Aurora – nimi on enne Teksti: Sari Vara
Vain yhdeksän yötä enää ….
 Autokatos/varastorakennuksen sokkeli muurattuna
 Ja kymmenen päivän päästä ollaan jo harjakorkeudessa.
Jännitys tiivistyy ihan käsin kosketeltavaksi. Enää yhdeksän yötä aikaa siihen, kun meidän Aurora saapuu kotiin! Hellettä pidellessä on työmaalla töitä tehty hiki pinnassa. Jo paikallaan seisominen hikoiluttaa, saati sitten lekan kanssa heiluminen. Ihana kesä!
Näin se etenee
Toukokuun viimeisenä päivänä alkoi varaston/autokatoksen rakentaminen. Sitä ennen maanrakennusporukka oli tehnyt sokkelit valmiiksi. Autokatos nousi pystyyn hurjaa vauhtia, kävin kuvaamassa rakennustyömaalla aamuin ja illoin, että muistamme jälkikäteen, mistä lähdettiin liikkeelle. Rakennus tehtiin paikanpäällä "pitkästä tavarasta". Tilasimme Kannustaloilta tarvittavat koristeet ja tarvikkeet, että ulkonäkö on samaa paria talon kanssa. Nyt varasto alkaa olla jo erittäin hyvällä mallilla. Lattia valetaan viikon päästä yhtä aikaa talon terassien kanssa.
 Juhannuksena saimme viettää varaston harjannostajaisia
Sokkelinvalua ja tontin tasoitusta
Kesäkuussa urakoitiin perustuksia kuntoon myös talon alle. Putkia vedettiin hirmuiset määrät ristiin rastiin pohjan alle, hiekkaa ajettiin tonneittain paikalle ja pohja tiivistettiin "lätkällä". Juhannuksen jälkeen paikalle saapui kaksi betoniautoa, joista saatiin anturabetonit muotteihin. Kävimme illankähmässä kastelemassa valua, että se ei kuivu liian nopeasti.
 Tontilla on jo juokseva vesi.
Kesäkuun lopulla oli jo ensimmäiset kaksi harkkokerrosta muurattuna paikalleen. Jotenkin tässä vaiheessa talo näytti enemmän uima-altaan rungolta… Uima-allasta olisi kaivannutkin heinäkuun puolenvälin helteissä. Ei tule raksalla kylmä - ei.
Kannustaloilta tuli odotettu soitto ja Auroran toimituspäivä vahvistettiin... Enää yhdeksän yötä. Näinköhän sitä saa nukuttua viimeisenä yönä?
 Valmistellaan anturan muurausta. Betonia tulee kahdella autolla.
 Pihan tasausta ja pohjantäyttöä + 32 asteen helteessä.
|