Etusivulle
Taloesittelyt Messut Rakentajatarinoita

Rakentajatarinoita etusivu

Osa 1
Osa 2
Osa 3
Osa 4
Osa 5
AURORA JYVÄSKYLÄÄN
(Osa 5)

Perheemme on asunut kuukauden uudessa kodissa. Rakentamisen aikainen väsymys tuntuu vielä taustalla. Päivä päivältä uudesta kodista nauttii kuitenkin enemmän. Ensimmäinen kuukausi on mennyt ihmetellessä ja huilatessa. Tavarat ovat siirtyneet paikoilleen pikku hiljaa omia voimavaroja kuunnellen.

Sisätilat olivat viimeistä listaa myöden valmiina ennen muuttoamme, mutta talon ulkopuolella riittää vielä tekemistä muun muassa autokatoksen rakentamisessa ja pihatöissä. Omakotitalossa asuminen on elinikäinen työmaa ja hyvä niin, sillä kerrostaloasuminen ei ollut meidän juttu. Ihaninta on ollut nähdä lasten onni omasta kodista ja omasta huoneesta.

"Tämä on oikea koti"

Sisääntulo on herättänyt eniten hämmästystä. Sympaattisin kommentti tuli eräältä rouvalta "Tämä tunnelma on jotain ihan erikoista, tämä on oikea koti, huolella pohdittu ja tehty koti."

Kuistin levikkeellinen pariovi ja ikkunat avautuvat olohuoneeseen. Samoin yläkerran aula ja portaat näkyvät ensimmäisenä sisään astuessa. Kuistilta katsoessa näkee olohuoneen korkeat ikkunat ja ikkunoiden kautta avautuu näkymä Haukkalan kartanon vanhaan päärakennukseen.

Käsityönä tehdyt portaat

Talomme portaat on valmistettu Keski-Pohjanmaalla, Perhossa, Honkosen Markon ammattitaidolla. Portaiden teräskaiteet on tehty Teräspajalla serkkuni Ari Viitalan mallin pohjalta. Portaiden askelmien värisävyksi valittiin lankkulattian mukainen vaalean tammen sävy. Kattoparrut päällystettiin vanhoilla kuusilankuilla ja maalattiin valkoisella kattopaneelimaalilla.

Ensimmäisen kerroksen oleskelutiloissa on käytetty Sandbergin Wilma -tapetin harmaata värisävyä. Kotimme päämaalisävynä on käytetty Teknoksen helmenharmaata maalisävyä, joka tekee levollisen yleistunnelman. Sävy muuttaa väriään valaistuksesta riippuen. Esimerkiksi yläkerran aulassa väri näyttää huomattavasti tummemmalta kuin olohuoneessa. Levollinen tunnelma syntyy värisävyjen harmonisuudesta.

Keittiön pöytätasot ja kodin kaikki muutkin tasot ovat massiivitammea. Kotimme ensimmäisen kerroksen lattia on Kährsin öljytty ja viistetty tammilankkulattia. Valinta tuntuu erittäin onnistuneelta, sillä kolhuja ja naarmuja voi paikata lattiatoimituksen mukana tulleella korjauslakalla.

Hyödynsimme Kannustalon materiaalit tarkkaan

Sisääntulokerroksen huonekaluista keittiön pöytä, viispinnatuolit ja kirjaston kirjahylly ovat Juvilta. Olohuoneen sohva on suomalainen koivurunkoinen Ida sohva. Olohuoneen pöydän teki kirvesmies Jani jäljelle jääneistä kuusilankuista. Lisäksi käytimme mielikuvitusta myös muiden rakentamisesta jäljelle jääneiden materiaalien hyödyntämisessä. Olohuoneen peilin kehykset tehtiin jalkalistoista ja kuistin säilytysarkun valmistamisessa käytettiin jäljelle jäänyttä tammitasoa ja jalkalistoja. Alakerran pesuhuoneeseen valmistui puulaatikko takkatilan seinäpaneelista ja tammitasosta.

Lasten maailma asettui alakertaan

Keittiön ruokaryhmän yhteyteen sijoitettiin entisöity, mutta alun perin 1800-luvulla Kokkolassa käsityönä tehty sivustavedettävä sohva. Puusohva on lapsille erityisen mieluinen lepopaikka, sillä aamuiset unihiekat karistetaan sohvalla leväten ja puuroa odotellen.

Kotimme käytännöllisin ja tärkein paikka on pesutiloista erillään oleva iso kodinhoitohuone, joka kätkee sisälleen arkipäivien menossa tarvittavan vaatehuollon. Iltojen rentoutumisen paikka on kellarikerroksen takkatila kylpytiloineen. Aidon puukiukaan löylyissä rakentamisen aikainen väsymys kaikkoaa ja voimat palautuvat. Lapsille ykköspaikka on poreallas ja alakerran askartelutila, jossa junarata ja sähköautorata kutsuvat leikkimään ja askartelupöytä piirtämään. Odotimme, että lasten leikkihuone olisi ollut sisääntulokerroksen makuuhuone, mutta alakerta osoittautuikin jännäksi leikkipaikaksi.

Kirjastotilasta on tullut telkkarihuoneemme ja ensimmäisen kerroksen makuuhuoneesta tuli työhuone. Yläkerrassa on pikkuprinsessan leikkihuone ja perheemme makuuhuoneet.

Usein kuulee sanottavan, että ensimmäisen talon rakentaminen on harjoittelukappale. Kuukauden asumisen jälkeen emme kuitenkaan ole huomanneet sellaista asiaa, jonka olisimme tehneet toisin. Myös sisustuksen värisävyjen ja materiaalien ajattomuus ovat harkittuja valintoja, joihin ei heti kyllästy.


Lehdistö Palaute tilaa tiedote uutta sivustolla Yhteystiedot