Etusivulle
Taloesittelyt Messut Rakentajatarinoita



Osa 1
Osa 2
Osa 3
Osa 4
Aurora Joensuun Karhunmäkeen (osa 4)
Teksti: Tomi Elokivi

Rakentajatarina päättyy, mutta Auroramme tarina on vasta alussa

Joulukuu 2010

Elokivet ovat muuttaneet Karhunkierrokselle. Talo valmistui joulukuun puolivälissä, valitsemamme avaimet käteen -vaihtoehto oli siis onnistunut, kiitos Rakennus Kosuselle.

Muuttopakkasta oli liki kolmekymmentä astetta. Onneksi olimme varanneet aikaa tarpeeksi - toki sekin loppui kesken. Muuttoa tehdessämme uusi kotimme näytti kyntensä, poistoilmalämpöpumppu ei toiminut. Ensimmäiset viikot asustelimmekin ripsakassa noin 15 asteessa, onhan lämmitettäviä kuutioita kuitenkin 700. Eteinen oli hyvä lisäjääkaappi, kuutisen astetta "lämmin".

Jouluksi uuteen kotiin! Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Joulun päivinä saimme nauttia Aurorastamme, saunoa, lämmitellä Tyyneä ja asettua taloksi. Unelmiemme talo oli valmis! Uuden vuoden toivotimme tervetulleeksi parvekkeellamme - sitä hetkeä oli odoteltu.

Maaliskuu 2011

Kolmen kuukauden asumisen jälkeen uudessa talossa elo alkaa pikku hiljaa tuntua paremmalta ja paremmalta. Lapset ovat tottuneet uuteen kotiinsa hyvin, päiväkotipäivän jälkeen ensimmäinen kysymys yleensä onkin: "Saako mennä leikkimään omaan huoneeseen?" Poikien huone onkin yksi talomme helmistä: yläkerran päätyhuoneet, joissa ei ole väliseinää. Tilaa riittää, kunnes herrat aikanaan päättävät huoneensa yksilöidä.

Nuorten lupausten huoneiden vieressä on musiikkihuoneemme, jossa on tällä hetkellä viihdekeskuksen lisäksi bändisoittimista vasta piano. Huoneessa on tuplaseinät, desibeliovi ja kelluva korkkilattia. Monesti tämäntyyppisissä taloissa yläaula jätetään avoimeksi, me pidimme suunnittelijan visiosta jakaa aula kahdeksi huoneeksi.

Toinen puoli aulasta toimii mainiosti valoisana kirjastona, jonka lisäksi yläkerrassa on vanhempien tilava makuuhuone vaatehuoneella sekä kylpyhuone, johon mahtuu mainiosti suihkukaappi, arkiaamujen ilo. Yläkerran huoneisiin saimme näppärästi lisää tilaa jättämällä tukirakenteet näkyville. Koteloimattomuudella saimme alle 160-senttistä tilaa kymmenkunta neliötä.

Alakertamme on tuntunut ensimmäisten kuukausien aikana todella hyvältä. Sopivan kokoinen olohuone-ruokailutila-keittiö ja keskellä tilaa oleva Tyyne-takka-leivinuuni ovat kotimme sydän. Olohuoneessa on tarpeeksi suuri seinä kunnon viihdekeskukselle. Puustellin keittiö on tilava ja valoisa, osaksi siksi, että jätimme keittiön ruokaryhmän pois. Keittiön parhaiksi puoliksi ovat osoittautuneet liesiniemeke sekä korotettu astianpesukone. Kodinhoitohuone, kylpyhuone ja sauna ovat pienehköt, mutta niissä vietämme melko vähän aikaa.

Elokuu 2011

Kahdeksan kuukautta takana, Kannustalomme on nyt koti. Olemme asuneet täällä puoli talvea, kevään, kesän ja alkavan syksyn. Kuten tapana on sanoa, jokainen päivä tuntuu paremmalta

Monet ovat kysyneet, onko talossa jotain, minkä haluaisimme muuttaa. Onneksi ei, olemme olleet tyytyväisiä. Kun ehkä vain kerran elämässään suunnittelee ja rakennuttaa talon, se kannattaa tehdä huolella. Erityisesti Auroraamme tutustujat ovat pitäneet kotimme pohjapiirustuksesta, jossa neliöt on käytetty tehokkaasti.

Kesämme vierähti uudesta talosta nauttiessa ja pihaa suunnitellessa. Rinnetonttimme sai lisää kivimuuria, jonkin verran asfalttia sekä muhkean multapeiton.

Kiitos Kannustalon väelle. Rakentajatarinamme päättyy tähän, Auroramme tarina on vasta alussa.

Tomi, Sari, Lauri ja Aleksi Elokivi


Lehdistö Palaute tilaa tiedote uutta sivustolla Yhteystiedot