Asuntomessuilta kommuuniin (osa 4)

On kulunut reilut kaksi kuukautta muutostamme omaan kotiin. Istun tänä sunnuntai aamuna oman ruokapöydän äärellä, oman kristallikruunun alla, omalla tuolilla. Olen lupautunut kirjoittamaan viimeisen jaksomme vaiheista - muutosta, ja ennen kaikkea miltä nyt tuntuu asua omassa kodissa. Onneksi itse rakentamisen vaiheet on jo käyty läpi aiemmissa jaksoissa, nimittäin voin rehellisesti sanoa, että syksyn tapahtumat ovat unohtuneet täysin. Myös minulle, kuten monille muillekin rakentajille on kuuleman tyypillistä, että viimeiset vaiheet tehdään jossain tajunnan rajamailla, eikä niistä jää suurtakaan satoa muisteltavaksi. Se, onko se hyvä vai huono asia, on jokaisen itse päätettävissä.

Eräänä marraskuisena lauantaina talossa pidettiin esittely. Kävijöitä riitti yli tavoitteiden, mikä jopa yllätti minut, sillä ajattelin talomme pienen koon rajaavan kävijöitä pois. Esittelyä edeltävä viikko oli yhtä hullunmyllyä, suvun voimin siivottiin ja viimeisteltiin työn jälkeä, ja taas siivottiin. Eetu kantoi 4 kassillista pulloja viinikaappiimme. Eräs innokas esittelyyn tulijakin saapui kolkuttelemaan viikkoa etukäteen ovellemme ja voin vain kuvitella hänen ajatukset kun pitkät kalsarit jalassa huitelinkin sisällä maalisudin kanssa. Oli selvää, että itse esittelystä pysyn poissa. Koin parhaakseni jättää kävijöiden mielipiteet edustajien kuunneltavaksi. Heiltä saaman palautteen mukaan taloa oli kovasti ihasteltu, mutta ehkäpä myös minulle jaetut ajatukset olivat hieman suodattuneet matkalla. Eräs nainen oli ollut talossamme yli tunnin; hän oli muistellut tunnetta, kun saa kantaa omat tavarat uuteen kotiin. Uhkailujeni mukaisesti saavuin uuteen kotiimme tasan kello 16 ja lähestulkoon ajoin loput kävijät pihalle. Me muutamme nyt.

Muutto sujui kuten aina, etukäteen suunnitelmissa oli järjestelmällinen tavaroiden purkaminen, mutta kyllähän se seuraava viikko meni täydellistä pommia siivotessa. Ensimmäiset viikot menivät muutenkin totutellessa, oman kodin fiilis ei tullutkaan heti hammasharjan asettauduttua paikoilleen. Oman kodin uutta Joulua olimme hehkuttaneet kovasti etukäteen, mutta rehellisesti sanottuna olisimme Eetun kanssa olleet valmiita karkaamaan jonnekin kauas. Kun rakennusväsymys on nyttemmin jo purkautunut, on mielessä yhä enemmän keskeneräinen sisustaminen ja tulevan kesän pihaprojektit.

Itse suunnitelmien toimivuutta on nyt myös testattu käytännössä. Keittiömme on huippu; Topi-keittiöiden Mika teki loistavaa työtä. Lattialaattamme on saanut valtavasti kehuja ja se on juuri niin siivousta vaativa kun oletinkin. Valkoiset pintamme koko huushollissa pitävät minut muutenkin luutun hyvänä ystävänä, mutta toisaalta on ihanaa kun näkee selkeästi mikä vaatii siivousta. Itse talon pohjasta en vielä ole löytänyt puutteita; ehkä tähän vaikuttaa myös myöhemmin yläkertaan tulevat tilamahdollisuudet. Pari viikkoa sitten huomasin myös valon valtavan määrän ensimmäisenä aurinkoisen pakkaspäivänä. Mielenkiinnolla odotankin miten talo muuttuu vuodenaikojen mukaan.

Tällä hetkellä ainoa kritiikki mikä taloon liittyy on sisustuspuoli, johon yritän raivata kuumeisesti niin aikaa kuin rahaakin. Vinkiksi annankin rakentajille, että muistaa varata budjetista osan myös muuton jälkeiselle ajalle. Tällöin esiin tulee niin yllättäviä tarpeita kuin myös laskuja, joiden tulemiset eivät valitettavasti lopu muuton yhteydessä. Myös omakotitaloasujalle ei ole itsestään selvää esimerkiksi nettiyhteydet ja roskisten tyhjennys, puhumattakaan lumienkolauksesta.

Omasta Kannustalostamme on nyt tullut koti talotehtaan lupauksien mukaisesti. Kotiin tullessa on parasta avata ulko-ovi ja nähdä edessä aukeava avara tila ja valo, tuntea koti; ihan niin kuin Rauhalassa asuntomessuilla 2000.

Rakentajatarinamme päättyykin nyt tähän, kotimme on tältä erää valmis. Kiitos seurastanne.