Rauhala Isonkyrön komeimmalle paikalle! (osa 3) Teksti: Johanna Luoma, Isokyrö
Talopaketin pystytyspäivänä aamu valkeni aurinkoisena, mutta navakka tuuli ei ollut paras mahdollinen pystytykselle. Kaikesta kuitenkin selvittiin.
Talosta tuli totta
Onneksi sääennusteet eivät pitäneet paikkaansa talopaketin saapuessa. Elementit ja muut materiaalit saapuivat maanantai-iltana myöhään Rantatielle odottamaan seuraavaa aamua. Tietäähän sen, että siinä ei kovin montaa silmällistä tullut nukuttua. Tuijotin kelloa läpi yön tunnin välein…
Omat timpurit asentavat
Tehtaan asennuksen sijasta omat timpurini ja muutama ylimääräinen käsipari oli varattu talopaketin pystytystä varten. Nosturin olin tilannut Vaasasta Yrjö Halmesmäeltä. Kaikki olivat ajoissa paikalla. Aloitimme talopaketin mukana tulleiden rakennusmateriaalien purkamisella. Lopulta pääsimme elementtien asentamiseen. Koko talopaketin elementit mahtuivat yhteen rekka-autoon. Oli hurjaa seurata sivusta, kun ensimmäistä päätyseinää asetettiin paikoilleen. Tuuli kuljetti elementtiä nosturin liinan päässä. Seuraavat elementit asettuivat paikalleen hiukan ensimmäistä helpommin. Työmiehet ja nosturinkuljettaja tekivät työnsä tarkasti ja herpaantumatta missään vaiheessa.
Talo on pystyssä
Iltapäivä oli jo pitkällä, kun kaikki seinäelementit olivat omilla paikoillaan. Tuulen takia ja pitkän päivän jälkeen päätettiin, että kattotuolit ja päätykolmiot nostellaan paikoilleen vasta seuraavana päivänä. Ystäviä ja tuttavia kävi katselemassa iltapäivällä ja vielä myöhälle iltaan asti muuttunutta maisemaa. Ei tiennyt olisiko itkenyt vai nauranut - olo oli niin onnellinen ja helpottunut, että kaikki oli sujunut hyvin. Ensimmäisenä pystytyspäivänä minulta vierähti tontilla 16 tuntia. Seuraava päivä sujui kattotuolien ja päätykolmioiden asennuksen seuraamisessa. Silloin tontilla vierähtikin "enää" vain 15 tuntia. Toisena asennuspäivänä tuuli oli jo selvästi asettunut edellisestä päivästä, mikä helpotti kattotuolien asennustyötä. Talon päätykolmioiden kanssa olikin sitten enemmän käsityötä, mutta nekin asettuivat hyvin paikoilleen.
Maalia "tupaan"
Jännittävien asennuspäivien jälkeen alkoikin sitten aluskatteen laittaminen. Aluskatteen jälkeen asennettiin peltikatto Rantatien puolelle ja siitä työ jatkui terassin ja kattolyhdyn asennuksella. Oma aika ennen töiden alkua kului taas uutta irtopuutavaraa sekä "tuvan" ulkoseiniä maalatessa. Enää on jäljellä vain osa talosta sekä terassien kaiteiden maalaus. Valmiiden räystäslautojen ja listojen paikalleen asentaminen sai talon näyttämään jo aika valmiilta ulkoapäin. Nyt kesä alkaakin olla jo lopuillaan ja iloitsen siitä, että sää on suosinut rakentamisprojektiani parhaalla mahdollisella tavalla!
|