Rauhala Isonkyrön komeimmalle paikalle! (osa 4) Teksti: Johanna Luoma, Isokyrö
Marraskuu on jo puolivälissä, kun kirjoittelen tarinamme neljättä jaksoa. Jos kesän säät suosivat, niin tekivät myös säät syksyn osalta.
Katto pään päälle
Katot saatiin valmiiksi, autokatoksen osalta viimeisimpänä. Routaeristykset ja sadevesijärjestelmät kaivautuivat maahan pienellä näppärällä kaivinkoneella. Samalla saatiin tasoitelluksi myös koko puutarha seuraavaa kevättä odottamaan. Kyllä talokin näytti taas piirun verran valmiimmalta, kun ympäristö oli tasoitettu. Teki mieli jo istuttaa erilaisia kukkasipuleita ympäri tonttia, mutta jäipähän se nyt vain ajatuksen tasolle kaikkien muiden kiireiden keskellä. Ensi keväälle jää myös kivijalan pinnoittaminen.
Lattia jalkojen alle
Syyslomaviikolla oli vuorossa lattian valaminen. Ennen valua Warmian lattialämmitysmiehet kävivät kieputtamassa jalkojen lämmittäjää useamman metrin pohjalle. Siinä hommassa ei kauaa nokka tuhissut. Viikko valun jälkeen saapui puhallusvilla. Väliseinät alkoivat myös hahmottaa huoneiden kokoa ja muotoa. Muurari muurasi takan taustaseinän, joka jakaa keittiön ja olohuoneen tiloja. Pesutilat erottuivat myös omakseen harkkotiilien avulla. Ennen näitä sisätöitä timpurit saivat jatkaa autokatoksen/varaston viimeistelyä. Tekniseen tilaan asennettiin sähkökattila ja putkimiehet kävivät kytkemässä omat liitoksensa. Valusta on kulunut kuukausi ja lattialämmitys laitettiin pienellä lämpötilalla päälle. Talossa puhaltaa myös kolme kuivainta, jotka edesauttavat huonekosteuden laskemista ja valun kuivumista.
Loppu häämöttää - melkein
Lopputöiden osalta tulee olemaan varmaankin haastavinta yhteensovittaa timpurien, muurarin, maalarin, sähkömiesten, putkimiesten ja ilmastointimiesten työvaiheet. Kalusteasennus on sovittu vuoden loppupuolelle. Vastaava mestarini on ollut todella aktiivisesti mukana kaikissa vaiheissa ja kuten alussakin on tullut jo sanottua; ilman hänen asiantuntemustaan tämä projekti ei olisi onnistunut alkuunsakaan. Tuntuu uskomattomalta, että talon valmistuminenkin alkaa lähikuukausien aikana todellakin häämöttää! Tapetit ja kaakelit on tilattu, kalustekaupat on tehty Topi-keittiöiden kanssa, vielä pitäisi pyytää tarjouksia kodinkoneista. Ei aivan täksi jouluksi kotiin, mutta vuoden 2010 jouluksi kylläkin!
|