|
Rauhala Jyväskylässä
Piha ja puutarha
Monet omakotitalon rakentajat keskittävät energiansa talon sisäpuolisiin ratkaisuihin pihan jäädessä viimeiseksi. Kuitenkin piha on "eteinen" varsinaisen talon sisälle. Ei ole yhdentekevää miten piha suunnitellaan. Pihasuunnittelussa ei aina tarvita asiantuntijaa, riittää kun tietää mitä asioita tulisi ottaa huomioon.
Sen verran olemme maailmaa kiertäneet, että mielestämme suomalainen puutarha ei ihan yllä muiden maiden tasolle. Osittain asia on geopoliittinen -kasvukausi on lyhyt ja lajikkeiden määrä suhteessa pieni. Suurin ongelma lienee kuitenkin puutarhakulttuurimme lyhyellä historialla.
Hyvän pihan kulminaatiopisteet
Piha- ja puutarhasuunnitteluun vaikuttavia tekijöitä on useita. Tontin muoto (korkeuserot, maaperä, ilmansuunnat, ympäristö jne.) Vaikka olimme tässäkin asiassa ensikertalaisia niin teimme suunnitelmia pikkuhiljaa rakentamisen edistyessä. Halusimme samojen elementtien levittyvän puutarhaan kun mitä oli käytetty sisustuksessa; kivi, puu ja rauta. Parasta kaikessa on se, että kaikki ei ole vieläkään valmista. Sormemme syyhyävät, että voisimme jo tehdä rauta-aitaa etupihan muurin päälle ja takapihan kukkapenkin yhteyteen virtaavan puron valojen kera - mutta ei tänä kesänä! Tiedämme mitä teemme, mutta tarkoitus on jyvittää tuleville vuosille. Nautimme käsillä tekemisestä. Meille se on rentouttavaa ja irrottautumista arjen rutiineista ja tukee vapauttaa sisäistä luovuuttamme.
Asemakuva on tärkeä
Asemakuvaa piirrettäessä määritellään tontin rakennusten sijainti. Tässä kohdin mietimme tarkasti mitä pihaltamme halusimme. Tämä vaihe sivuutetaan yleensä liian nopeasti. Omassa suunnittelussamme sijoitimme talon julkisivun mahdollisimman lähelle tietä. Tänä kesänä siihen on istutettu runsas kasvisto ja upotettu noin 10m3 multaa. Parin vuoden kuluttua se on kasvustoltaan runsas ja näyttävä. Nurmikkoa ei ole talon edessä olenkaan - kaikki istutukset ovat monivuotisia kasveja ja puita.
Julkisivun on talon käyntikortti
Halusimme julkisivun puoleisesta pihasta edustuksellisen ja juhlallisen. Sitä se tulee vielä olemaankin. Etupihaa kiertävistä Harjun Betonin Juha-julkisivuharkoista rakennettiin 40m2 kukkalaatikot istutuksille. Sama kivi löytyy talon sokkelista. Yläreuna on tummaksi öljyttyä lankkua ja päälle tulee loppukesästä vielä rauta-aita, jota somistetaan ruosteisella massiiviketjulla. Piha kivettiin Jyväskylän kaupungin vanhoilla käsinhakatuilla katukivillä. Valitettavasti sitä ei voi enää ostaa - vielä pitäisi löytää pari neliötä jostakin!
Takapihasta turvallinen ja toiminnallinen
Takapihalle luotiin suojaisa piha vanhan maalaistalon pihapiirin mukaisesti - rakennukset kiertävät takapihaa. Samalla tontin ympärille rakennettiin massiivinen kiviaita rajaamaan pihapiiri. Kaikki kivet ovatkin omalta tontilta ja niitä on todella paljon. Säästimme kuljetuskustannuksissa ja saimme persoonallisen aidan, jolle istutettiin maanpeitekasveja tänä kesänä. Piha on lasten kannalta suojaisa, turvallinen ja monimuotoinen. Pihalla lapset voivat toteuttaa itseään pallopeleissä, trampoliinilla tai leikkimökissä.
Itse tehty multa
Nurmikon siemenet on kylvetty "itsetehdylle mullalle". Kaiken voi tehdä itse, jopa mullan. Tonttimme maaperä on vanhaa kuusimetsän pohjaa - silttiä. Saimme vinkin metsätalousinsinööriltä, että multaa ei välttämättä tarvitse tuoda - sen voisi tehdä. Näin maaperässä luonnollisesti elävä sienirihmasto(jonka nimeä emme muista) ei kuole ja se kuljettaa vettä ja ravinteita nurmelle. Tämä kaikki oli meille uutta. Ostimme noin 3000 litraa turvetta, joka ei paljon maksanut(alle 60 e). Lisäksi meille oli jäänyt hiekkaa muutamia kuutioita, joten lopuksi hiekka ja turve levitettiin pihalle. Lopuksi maaperä ja muut aineet sotkettiin kuohkeaksi jyrsimellä. Lopputulos oli jälleen ihan hyvä. Kunnes talven tulo yllätti. Kylvimme siemenet juuri ennen lumen tuloa - siinä ei olut mitään ongelmaa. Ongelmaksi muodostui säiden nopea lauhtuminen ja pitkään kestänyt vesisade. Takapihamme lainehti vedestä. Siemenet kerääntyivät kasoille ja lapsia ulkoiluttaessa maa tiivistyi saappaiden alla kuravelliksi.
Olimme varma, että keväällä kaikki täytyy tehdä uudestaan. Yllätyksemme oli suuri kun huomasimme ruohon vain nousevan maaperästä kevään lämmössä. Saimme aivan ihanan tuuhean ja vehreän nurmikon, jota kävivät monet ympäristön asukkaat ihailemassa. Se toimi sittenkin! Muista runsas kalkitus ja lannoitus kun teet omaa nurmikkoasi!
Lasten huomioiminen pihasuunnittelussa
Yleensä piha kannattaa jakaa alueisiin. Mutta miten? Joskus etupiha voisi olla edustuksellinen ja takapiha tasaista nurmikenttää leikkiä varten. Osa pihamaata on tarkoitettu esim. kukkaistutuksiin ja huoltotoimiin muilta osin piha voisi olla lasten käytössä. Lapsille tarkoitetut alueet tulisi olla esteettömästi valvottavissa myös sisätiloista. Samoin istutuksissa tulisi huomioida kasvien sopivuus paitsi pihaan myös lapsille. Myrkkykasveista löytyy tietoa mm. netistä.
Monet äidit siirtävät kukkapenkkejään vuosittain sen mukaan miten kasvit näyttävät viihtyvän, mutta leikkimökit ja hiekkalaatikot rakennetaan ikuisiksi monumenteiksi. Piha on tarkoitettu muunneltavaksi kulloisenkin elämäntilanteen mukaan. Ainakin meidän pihamme.
Siirrettävät ruukkuistutukset ovat näppäriä siirrettäviä pallopelien tieltä. Istuinryhmät kannattaisi mieluummin olla siirreltäviä kun kiinteitä. Valaistus on ehdottomasti tärkeää turvallisuuden ja tunnelman kannalta. Vaihtoehtoja löytyy runsaasti. Jälleen kerran yksinkertainen on kaunista ja toimivaa - ainakin meidän mielestämme!
Kasvit kasvavat - meistä huolimatta
Ehdimme viime kesänä perustaa kukkapenkit ja samalla löysimme pensaille ja puille mieleiset paikat. Yksi talvi kuitenkin osoitti, että kaikki ei ollut aivan kohdillaan. Jotkut kasvit heittivät henkensä ja muutamat havut katkesivat katolta putoavan lumen seurauksena - ei auta muu kun kuin kaivaa pois ja vaihtaa paikkaa. Siperian talvi opettaa.
Lajikkeita on runsaasti, mutta oikea ryhmittely värin, korkeuden ja kukinta-ajan mukaan luovat harmonisuutta. Muutenkin kasvien ryhmittelyt pitää tehdä huolellisesti, että pihasta ei tule levotonta. Kaava määräsi talomme etupuolelle koristeomenapuita. Teimme kuitenkin yhteisen sopimuksen muiden naapureiden kanssa, että istutamme kaikki kääpiöomenapuita. Tällöin talon julkisivu ei peity omanapuun taakse ja hedelmistä pääsevät nauttimaan isot ja pienet ihmiset. Mummilta saimme kaiken aikaan hyviä neuvoja kasvien suhteen, sillä hänellä oli monien vuosien kokemus puutarha-alalta.
Jose ja Katriina
|