Etusivulle
Taloesittelyt Messut Rakentajatarinoita



Osa 1
Osa 2
Osa 3
Osa 4

Kannustalo, oma malli Jyväskylään osa 1




Taloprojektimme juuret juontavat syvälle. Kerran talon rakentaminen oli jo tosi lähellä. Homma kaatui kuitenkin jo alkumetreillä. Tänään elämme toisissa tunnelmissa, vaikka rakentaminen ei olekaan vielä ihan loppusuoralla.

Ensimmäinen talomme… jäi haaveeksi

Ensimmäisen oman taloni taisin piirtää jo 20 vuotta sitten, kun asuin opiskeluaikoina yhdessä arkkitehti Aallon kanssa - hänen etunimensä ei kuitenkaan ollut Alvar.

Noin 10 vuotta sitten oman talon rakentaminen oli jo lähellä, kun saimme varattua tontin Muuramen Riihiniemestä. Valitettavasti emme päässeet kunnan rakennustarkastajan kanssa yhteisymmärrykseen talon porrastamisesta. Tontti oli tässä vaiheessa jo lähes raivattu, kun jouduimme nostamaan kädet pystyyn. Mielenkiintoinen yhteensattuma oli se, että tontin seuraava omistaja sai rakentaa samalle paikalle talonsa ilman porrastusta!

Tiukat kriteerit tontille

Se tässä prosessissa on ihmetyttänyt, kun olen katsellut metsää ja peltoa lentokoneesta, että eikö tuolta alhaalta löydy meidän perheelle tonttia? Voi olla, että osasyynä tähän tontittomuuteemme on ollut tiukat kriteerimme; koko vähintään 1200 m2, tasamaata, katuvalojen loisteessa ja vielä kohtuuhinnalla. No nyt tonttimme täyttää nuo kriteerit, lukuun ottamatta kohtuuhintaa. Vaikka ostimme tontin kunnalta, niin Jyväskylän maalaiskunnan myyntipolitiikan muuttuminen tarjousperusteiseksi nosti tonttien hinnat kohtuuttomiksi.

Ensimmäisellä tarjouskierroksella tontti miellytti minua, mutta ei vaimoa. Hän halusi talon kahteen kerrokseen, jota taas kaava ei mahdollistanut. Sillä tarjouskierroksella emme saaneet muitakaan tontteja ja olimme taas lähtöruudussa. Kun viime keväänä tontti tuli uudelleen hakuun, päätimme yrittää uudestaan. Tarjouksemme hyväksyttiin ja toukokuussa 2007 teimme kaupat. Meistä oli tullut maanomistajia!

Ideaali peruskoti neljälle hengelle

Talomme suunnittelu sujui melko jouhevasti, koska olimme piirrelleet talonpohjia jo vuosia. Haimme perheellemme (isä, äiti ja lapset 9v ja 6v) ideaalia peruskotia ilman suuria arkkitehtuurisia odotuksia. Tavoitteenamme olivat kohtuullisen kokoiset huoneet riittävällä säilytystilalla. Näillä reunaehdoilla huoneistoalaksi muodostui 170 m2.

Kaava pakotti meidät yksitasoratkaisuun ja koska halusimme talomme suorakaiteen muotoisena, niin autokatoksen ja -tallin suunnittelu tuotti hieman ongelmia. Lopulta päädyimme sijoittamaan sen talon jatkoksi pienellä väliköllä. Tässä vaiheessa olikin aika kääntyä talotoimittajien puoleen.

Eri talovaihtoehtojen välissä

Kaikille toimijoille kelpasi oma pohjamme, eikä kukaan yrittänyt käännyttää omaan mallistoonsa. Ensimmäinen tarjouskierros käytiin toukokuussa 2007, josta valitsimme kolme talotehdasta jatkoon. Kannustalo ei ollut silloin vielä tarjouskilpailussa, koska luulin erheellisesti, että 'sinne ei voi mennä omien piirustuksien kanssa' ja että 'Kannustalo on hirvittävän kallis'. Kesäkuussa tarjoukset olivat siinä vaiheessa, että lopulta vain kaksi talotoimittajaa oli mukana. Toinen oli suurelementti- ja toinen pre-cut-ratkaisu. Heinäkuun alussa olin jo asennoitunut siihen, että pre-cut otetaan jos myyjä vain soittaisi. Ei soittanut koskaan.

Tässä vaiheessa vaimoni vielä muistutti Kannustalosta, koska ystävämme olivat juuri tilanneet Kannustalon. Vaimon kehotuksesta soittelin vielä Keski-Suomen edustajalle Kivimaan Veijolle ja sovimme tapaamisen. Vai meniköhän se niin, että laitoin hänelle pohjakuvat sähköpostilla ja sovimme tapaamisen, kun olivat saaneet laskettua tarjouksen? Niin tai näin, tapasimme Veijon kanssa 23. heinäkuuta ja neuvottelut Kannustalon kanssa alkoivat.

Tarjouskilpailun loppusuora

Elokuussa tarjouskilpailun loppusuoralla olivat Kannustalo ja ensimmäisen tarjouskierroksen toinen ehdokas. Samalla huomasin innostuvani BioHousing -hankkeesta, jossa etsittiin pilottikohdetta moduulirakenteisen pellettilämmöntuotantotilan kokeiluun. Lopulta selvisi, että emme saisi merkittävää kustannushyötyä pellettilämmityksen pilottihankkeesta ja jättäydyimme pois koko hankkeesta. Tähän ylimääräiseen kierrokseen kului aikaa taas noin kuusi viikkoa lisää.

"Lopulliseen päätökseemme vaikutti myös
talomyyjämme hyvä asenne ja osaaminen"

Lopulliset kaupat teimme Kannustalon kanssa syyskuun puolessa välissä. Päätöksenteossamme vaikutti talotehtaan tarjoama kokonaisuus, jossa myös talopaketin hinta oli meidän mielestä kohdallaan. Kannustalon tarjouksessa meitä miellyttivät talon rakenneratkaisut, 2,8 m:n huonekorkeus, talopaketin laadukkaat ikkunat ja ovet. Lopussa tärkeäksi tekijäksi nousi myös talomyyjämme hyvä asenne ja osaaminen. Sopimuksen jälkeen pystyimme tekemään vielä muutamia muutoksia ikkunoihin, varaston oviin ja harjakuistiin. Sitten jäimmekin vain odottelemaan lupakuvia, että saisimme rakennusluvan liikkeelle ja taloprojektiamme eteenpäin.


Lehdistö Palaute tilaa tiedote uutta sivustolla Yhteystiedot