Kannustalo Paimioon (osa 1)

Paimiolaiseen Mularin rakentajaperheeseen kuuluvat äiti Marika, isä Jesse, viisivuotias tytär Hertta ja kaksivuotias poika Kalle. Tarinoita kirjoittelee äiti Mulari.

Kesällä 2010 aloimme tosissamme toteuttaa pitkäaikaista haavettamme - talon rakentamista. "Sitten kun..." alkavaa lausetta oli käytetty tässä yhteydessä jo niin monta kertaa, että haaveemme ja näkemyksemme olivat melko yhteneväiset. Kahdeksan vuoden lobbaukseni puutalon puolesta oli tuottanut toivottavan tuloksen. Haaveiluvaiheessa olimme käyneet ainakin kymmenessä Kannustaloesittelyssä!

Lähdimme varovasti liikkeelle, sillä tiesimme, että kriteereillämme ei välttämättä olisi kovin helppoa löytää tonttia. Olimme muuttaneet Turusta Paimioon, varsinaissuomalaiseen maaseutukaupunkiin kolme vuotta aikaisemmin. Olimme myös kotiutuneet niin hyvin, että jääminen Jessen nuoruudenmaisemiin oli itsestäänselvyys. Turku on parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Paimiosta, pikkukaupungissa palvelut pelaavat suhteellisen hyvin ja täältä löytyy vielä jonkinlaista yhteisöllisyyttäkin. Puhumattakaan tiiviistä noin kymmenen perheen ystäväporukasta, joka on tehokkaasti auttanut meitä juurtumaan maalle.

Halusimme haja-asutusalueelle; metsän reunaan, pellon laitaan, mutta ei ihan korpeen. Ja tietysti etelärinteeseen! Kaiken tämän lisäksi haaveilin jokilaaksonäkymästä. Toiveeni synnytti aikamoisen ristiriidan: Jos talo on joen länsirannalla, se ei voi olla etelärinteessä! Tonttia etsiessä tuli mieleen nuoruus ja sen "oikean" kumppanin etsiminen. Kiersimme kesän 2010 ympäri pitäjää mopolla, autolla ja metsissä kävellen. Jos löytyi mukava paikka, selvitimme maanomistajan ja tiedustelimme myyntihaluja. Tuntui, että kaikki hyvät tontit olivat varattuja ja aivan liian saavuttamattomissa.

Kerran tulimme jätetyksi juuri kun olimme alkaneet uskomaan loppuelämään yhdessä. Alunperin myyntihaluinen myyjä vetäytyi jo hintaa myöden valmiiksi puhutuista kaupoista. Näin jälkikäteen miettien, silloin maailman parhaalta tuntunut tontti olisi meidän näkökulmastamme ollut vähän turhan kaukana kaikesta. Teini-iästä tuttu juttu, "mä en koskaan löydä sopivaa" -ajatus tuli mieleen muutaman kerran! Useat pakit saatuamme palasimme paikkaan, joka oli sijainniltaan loistava, mutta jonka olimme itse hylänneet menetettyä tonttia huonompana. Myynnissä ollut määräala oli nuorta koivikkoa, jota ei ollut koskaan harvennettu. Käytännössä alue oli alkukesästä kuin vihreä seinä. Siitä mihin alueella kasvava korkea heinä loppui, alkoivat koivujen lehdet.

Pienten lasten kanssa alueeseen tutustuminen vaati useamman illan lähestymisyrityksiä. Emme oikein nähneet tonttia puilta, joten ei voi sanoa, että se olisi ollut rakkautta ensisilmäyksellä. Useampien retkien jälkeen, herkkutatit poimittuamme ja mustikat maisteltuamme aloimme rakastua tonttiin. Tontti oli juuri niillä nurkilla josta alunperin olimmekin toivoneetkin sen löytyvän. Ja oikeastaan meidän keittiöstä ja makuuhuoneesta tulee puiden välistä pilkistämään se haaveiltu jokilaakso ja silti etupiha isoine terasseineen avautuu lounaaseen ja rajautuu isoon peltoon. Eli mahdottomat haaveeni olivat sittenkin mahdollisia.

Tontilla on sekä tasaista maata, että kallioinen rinne. Talo sijoittuu kokonaan tasaiselle maalle. Totesimme, että tämän lähempänä kotikuntamme keskustaa ei voi asua, jos haluaa kuitenkin asua maalla ja metsässä. Tonttikaupat teimme syyskuun alussa ja tartuimme samantien raivaussahaan. Harvensimme metsäämme siinä määrin kun sitä pystyi perustelemaan metsänhoidollisilla toimenpiteillä.

Olimme olleet Kannustalon Turun edustajaan, Insinööritoimisto Erkki Koivusalon Sirkku Koivusalo-Löytänään yhteydessä jo silloin, kun suunnittelimme taloa sivu suun menneelle tontille. Otimme nyt uudestaan häneen yhteyttä ja Sirkku tuli tutustui suunnitelmaamme.

Emme oikein nähneet tonttia puilta. Sen jälkeen olen istunut sohvanurkassa illan ja toisenkin huokailemassa ja piirtämässä omia pohjapiirroksia. Periaatteen vuoksi kilpailutimme toisenkin talovalmistajan ja olimme jo kaikista aikaisemmista haaveilusta huolimatta kallistumassa siihen. Lopulta Kannustalo voitti kisan palvelun laadulla, joka oli monta rinnanmittaa edellä kilpailijaa. Ystäväpiirissämme onkin kolme tyytyväistä Kannustalo-rakentajaa, joten valinta oli lopulta melko helppo.

Unelmatalomme, millainen se sitten olisi? Käytäntö on opettanut, että kodinhoitotaitomme riittävät ainoastaan yhden kerroksen arkeen, mutta kun en pidä matalista taloista, päädyimme rakentamaan talon, jossa on putkiullakko, mutta kaikki arkitoiminnot makuuhuoneineen alakerrassa. Yläkertaan kaavailemme tilaa, jossa puuhastelua rakastava perheemme saa toteuttaa ompelu-, askartelu-, keramiikka- ja maalausprojektejaan. Joskus myöhemmin yläkerrasta voidaan myös lahjoittaa teineille pala omaa valtakuntaa.

Alakertaan tulee 159 neliötä ja yläkerta tuo 69 neliötä lisää. Varoituksista huolimatta, olen päättänyt pitää pääni ja haluan valkoisen talon. Koristepaketti on pääosin Rauhalaa, mutta muuten papereissamme lukee "asiakkaan oma malli". Katto tehdään mustasta Ruukin Classicista.

Halusin myös isohkon keittiön, joka on nykyajalle tyypilliseen tapaan yhteydessä ruokailutilaan ja olohuoneeseen. Unelmataloomme kuului vielä iso ja lämmin lasikuisti, josta on käynti sekä taloon, että kodinhoitohuoneeseen. Olohuoneeseen suunnittelimme isoja ikkunoita josta aukeaa käynti lähes talon mittaiselle terassille. Näistä aineksista rakentuu unelmiemme Kannustalo.