Tammisen perheen Rauhala Petäjävedelle OSA 1
UNELMIEN RAUHALA PETÄJÄVEDELLE Teksti: Pia ja Tanno Tamminen
"Kyllä talopaketin valinta on todella vaikeaa". Kuulimme tämän lauseen monta kertaa kun kerroimme, että olemme aloittamassa oman talon rakentamista. Totesimme vilpittömästi kyselijöille, että meille talopaketin valinta oli erittäin helppoa - vaikka meilläkin oli yksi hetki, jossa olimme lähellä luopua unelmiemme talosta.
(KUVA: Tammisen perhe Pia, Tanno ja Eemeli 2v. Kannustalon osastolla Jyväskylän rakennusmessuilla vuonna 2007)
Asuntomessut ja vanhan talon mittasuhteet
Vuonna 2000 vierailimme Tuusulan asuntomessuilla ja astuessamme ulos Kannustalon Rauhalasta totesimme heti, että tämä on se meidän unelmiemme talo. Talon avaruus, valoisuus, mittasuhteet ja lasitettu takakuisti tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Myös kaikille lähipiirissämme tuli vuosien mittaan erittäin selväksi minkälaisen talon haluaisimme.
"Meitä molempia on aina miellyttänyt vanhojen talojen mittasuhteet"
Meitä molempia on aina miellyttänyt vanhojen talojen mittasuhteet ja olemme ihailleet kauniita puutaloja niin Porvoossa kuin Varkauden tehdasmiljöössä. Kävimme myös katselemassa myyntiesittelyissä vanhoja taloja, mutta remonttiin kuluvalla rahalla laskimme rakentavamme kokonaan uuden talon vanhojen talojen henkeen.
Taloesittelystä toiseen - vuodesta toiseen
Ensimmäisen kerran pyysimme tarjouksen Rauhalasta vuonna 2003. Etsimme silloin itsellemme suurempaa asuntoa, mutta sillä kertaa päädyimme rivitaloon ja jälkeenpäin mietittynä ratkaisu oli oikea; emme vielä silloin olisi olleet valmiita sitoutumaan rakentamiseen eikä tontistakaan ollut tietoa. Vuosien ajan kiertelimme lähes kaikki Kannustalojen taloesittelyt Keski-Suomessa ja olimme varmoja, että paikallinen edustaja piti meitä ns. "renkaiden potkijoina", jotka eivät tule koskaan ostamaan mitään!
"Halusimme optimoida rakentamis- ja ylläpitokustannukset"
Meille itsellekin Rauhala tuntui kaukaiselta haaveelta. Saadaksemme tilan tuntua kaksikerroksiseen taloon olisi neliöitä pitänyt olla paljon - ja se olisi ollut ihan liikaa meidän pienelle perheelle. Olimme laskeneet, että tilava, kaksikerroksinen Rauhala muodostuisi hinnaltaan meidän tarpeiden suhteen liian kalliiksi. Rakentaminen olisi onnistunutkin, mutta taloa pitäisi vielä lämmittää ja ylläpitää… Olimme nähneet esitteissä Rauhala-henkisen Harmonian, mutta jotenkin se ei sytyttänyt. Pohjapiirustukset eivät miellyttäneet ja tuntui siltä, että talosta puuttui se jokin.
Toukokuussa 2005 Jyväskylässä oli taloesittely Turusen perheen 1/½-kerroksisesta Rauhalasta (Harmonian nimi oli muuttunut Rauhalaksi) ja päätimme lähteä katsomaan taloa. Käynti oli käänteentekevä meidän taloprojektissa. Ihastuimme taloon heti kun astuimme sisään. Talon pohjaratkaisu oli mielestämme erinomainen ja tilan tuntu oli luotu pienillä yksityiskohdilla. Heidän taloon oli rakennettu yläkerta, mutta totesimme heti, että meille riittäisi erinomaisesti pelkkä alakerta. Näin rakentamis- ja ylläpitokustannukset olisivat meidän perheelle realistiset.
Talo ilman tonttia on mahdoton yhtälö
Talomalli oli siis valittu, mutta mistä saisimme tontin? Sen hetkinen asuntomme oli hyvä ja meille täysin riittävä, joten emme etsineet tonttia alkuvaiheessa vakavissamme. Meillä oli tietyt toiveet tontin suhteen ja ajelimmekin vapaa-ajalla eri asuntoalueilla ja kävimme katsomassa muutamaa tonttia. Sopivaa ei kuitenkaan sattunut kohdalle, emmekä olleet etsinnässä kovin aktiivisia.
Maaliskuussa 2007 alkoi tapahtua; Tanno soitti Pialle kesken työpäivän, että hän on tehnyt tarjouksen tontista! Siis tehnyt tarjouksen tontista, jota toinen meistä ei ollut koskaan nähnyt eikä edes käynyt lähelläkään aluetta! Koska Pia ei heti päässyt katsomaan tonttia niin Tanno kävi kuvaamassa aluetta kameralla. Kuvienkin perusteella tontti vaikutti hyvältä. Kun menimme yhdessä tontille, vahvistui samalla tunne siitä, että olimme osuneet oikeaan. Teimme lopulliset tonttikaupat. Samalla toteutui Pian toivomus ihanasta järvimaisemasta!
Moraali ja eurot koetuksella
Talopaketin valinnan piti olla meille rakennusprojektin helpoin vaihe. Pyysimme talosta tarjouksen paikalliselta Kannustalo-edustajalta. Meillä oli etukäteen käsitys hintatasosta ja saamamme tarjous ei tuottanut yllätyksiä. Olimme valmiit maksamaan laadusta ja monivuotisesta unelmastamme.
Meillä on tuttava, joka on töissä toisella talotehtaalla ja koska aina kehotetaan kilpailuttamaan talotehtaita, pyysimme myös häneltä tarjouksen. Saamamme tarjous oli edullisempi kuin Kannustalojen tarjous ja tämä sekoitti ajatuksemme. Talo oli pohjapiirustukseltaan lähes samanlainen, mutta ulkoisesti talossa oli paljonkin eroavaisuuksia. Hinnan ero oli kuitenkin sen verran suuri, että ajattelimme voivamme lisätä pylväskoristeita ja vuorilautoja itse niin, että saisimme talosta mieleisemme. Pohdimme pitkään mitä tekisimme. Toisena päivänä vaakakupissa painoivat enemmän Kannustalojen laatu ja pitkäaikainen unelmamme upealla ulkonäöllä ja toisena päivänä mietimme toisen talon edullisuutta ja valmiimpaa talopaketin pystytystä.
Lopuksi koimme toisen talopaketin valinnan moraalisesti vääränä, sillä olimme vuosikaudet ihailleet Kannustalojen työn jälkeä. Moraalikin joutui koetukselle kun laskimme euroissa mitä kaikkea saisimme hinnanerotuksella. Olimme jo kallistumassa toisen talotoimittajan puoleen, mutta Tanno päätti vielä käydä paikallisen Kannustalo-edustajan luona. Tanno kertoi saamastaan toisesta tarjouksesta ja että kaupat taitavat valitettavasti jäädä nyt väliin. Tässä vaiheessa edustaja ehdotti muutamaa muutosta pohjapiirustukseen ja tarkensi tarjoustaan. Lopulta hinnat asettuivat erittäin lähelle toisiaan. Tämän jälkeen päätös oli helppo, saimme juuri sen unelmiemme talon oikeilla mittasuhteilla - eikä tarvinnut potea huonoa omaatuntoa talon kopioinnista.
|