Tammisen perheen Rauhala Petäjävedelle OSA 2
TALORAKENNUSPROSESSIMME KOKONAISHALLINNASTA
Talvirakentamisen edut ja pitäjän arvostetuin timpuri
Tonttikaupat teimme keväällä 2007 ja rakentamisen aloitusajankohdaksi olimme ajatelleet seuraavaa kevättä. Talokauppoja hieroessamme kuulimme Kannustalon talvirakentajan eduista ja talopakettien hintojen nousuista. Tämä antoi lopullisen sysäyksen rakentamisen aloittamiseen aiottua nopeammin. Toinen painava syy oli, että pitäjän arvostetuimpiin timpureihin lukeutuva kirvesmiehemme sattui vapautumaan juuri sopivasti talopaketin toimitusajankohdan tienoilla.
Rakennuttajan rooli
Olimme päättäneet alusta asti rakennuttaa talomme sisustusvaiheeseen asti valmiiksi, olimmehan molemmat päivätyössä olevia pienen 2-vuotiaan pojan vanhempia. Vaikka Tannolla onkin monipuolinen koulutus ja työkokemus metalli- sekä puualan opettajana, katsoimme silti antaa vaativat rakenteelliset työt ammattimiehen tehtäväksi.
Myös vapaa-ajan intressit ja harrastukset tuntuivat osuvan miesväellä pelottavan hyvin yksiin…
Vaihtoehtoinen rakennustapa hartiapankkirakentajana ilman ulkopuolista apua olisi siirtänyt rakentamisen valmistumisajankohtaa vuodella eteenpäin. Emme myöskään halunneet liittyä asuntomessujen tilastoimiin lukuisiin avioero-rakentajaperheisiin, vaan panostamme rakennusaikanakin perheen henkiseen hyvinvointiin.
Kotimme rakennusprojektin aikataulusuunnitelma
Talopakettitoimituksen varmistumisen jälkeen teimme projektisuunnitelman aikataulun.
Talopaketin valinta toukokuu 2007
Urakoitsijoiden valinta kesäkuu 2007
Rakennuslupa-asiat ja asemapiirros kesäkuu 2007
Pohjatyöt ja perustukset elo-syyskuu 2007
Autotallin aloitus loka-marraskuu 2007
Talopakettitoimitus joulukuu 2007
Katto- ja ulkopuoliset työt joulu-tammikuu 2008
Lattiavalu tammikuu 2008
Sisätyöt tammi-kesäkuu 2008
Ulkoasun viimeistely ja maalaus kesä-elokuu 2008
Autotallin rakentaminen kesä-elokuu 2008
Muutto syyskuussa 2008
Pihatyöt touko-elokuu 2009
Korvaamattomat naapurimme
Tuleva naapurimme Harjun Ari osoittautui heti tontin hankinnan jälkeen todelliseksi lottovoitoksi. Ongelmat timpurin, sähkö-, ja putkimiehen löytämisestä sivuutettiin nopealla aikataululla Arin antamien vinkkien perusteella. Naapurimme Ari ja Aini ovat paljasjalkaisia kintauslaisia ja tuntevat kaikki rakennusalan avainhenkilöt tulevalta asuinalueeltamme. Myös vapaa-ajan intressit ja harrastukset tuntuivat osuvan miesväellä pelottavan hyvin yksiin… Vanhat moottoripyörät, traktorit ja kaikenlainen koneromantiikka.
Naapurin kuulemisen yhteydessä selvisi myös hauska yhteinen yksityiskohta, sillä kummankin talon värityssuunnitelma oli täsmälleen sama! He olivat löytäneet omaan taloonsa Kannustaloista tutun helmenharmaan värin, mikä oli ollut myös meille itsestään selvä valinta jo pitkän aikaa. Myös rakennustarkastaja oli tästä erittäin mielissään, sillä tonttimme sijaitsee kulttuurihistoriallisesti merkittävän Koskensaaren (naulatehtaan) ruukkimiljöön läheisyydessä, missä suositaan perinteistä rakennusarkkitehtuuria
Erityistä tukea antava mestari
Vastaavaa mestaria miettiessämme mieleeni muistui toinenkin Ari. Vastaava mestarimme Saikkosen Ari on puhelias ja eläväinen sekä Tannon tuttuja opiskeluajoilta ammatillisista erityisopettajaopinnoista. Ari löytyi hämmästyttävän läheltä - melkein kivenheiton päästä kiinteistöhuoltoyrityksestä, jossa hän toimii teknisenä palvelupäällikkönä. Vastaavalla mestarillamme on ollut aikoinaan myös oma rakennusliike ja hän on suunnitellut useita taloja eri puolelle Suomea. Arin houkuttelu vastaavan mestarin ja pääsuunnittelijan tehtäviin kesti tasan puhelinsoiton verran ja näin ollen työmaan tärkein luottomieskin löytyi kuin itsestään.
Rakennusprojektin alkuvaiheessa tunsin itseni "erityistä tukea tarvitsevaksi oppipojaksi". Selvitettävää ja uutta ajankohtaista tietoa virtasi lähes taukoamatta. Ari osoittautuikin heti alkumetreillä täysin oikeaksi valinnaksi meidän projektissamme.
Aloituskokous pellolla
Tonttimme asemapiirrosta suunnitellessa teimme Arin (pääsuunnittelija) kanssa useita korkomittauksia tontilla. Tontti näytti näin maallikolle yleissilmäykseltään tasaiselta peltotontilta, jonka toinen kulma laskee vain hiukan alaspäin… Vaaituskone paljasti kuitenkin todellisuuden tontin "tasaisuudesta". Tonttimme osoittautui yllättävän kaltevaksi. Ari ehdottikin autotallin sijoittamista lähemmäksi tietä, osittain talon eteen, joka toisi säästöjä perustamiskustannuksissa. Pia oli kuitenkin ehdoton autotallin sijainnissa ja halusi sen olevan samassa linjassa talon kanssa, jottei talomme komeat julkisivut jäisi maisemallisesti piiloon tallin taakse. Tontin reilun koon hyödyntäminen tuntui myös luonnolliselta ratkaisulta rakennusten väljempään sijoitteluun. Piirsin lopullisen asemapiirroksen itse ja täytimme rakennuslupaan vaadittavat paperit.
Kiitokset Petäjäveden rakennustarkastaja Jussi Sorvarille
Mukava virkamies ja ripeitä ratkaisuja
Vuorossa oli ensimmäinen tapaaminen rakennustarkastajan kanssa. Tilasimme kesäkuussa 2007 katselmuksen tontille rakennusten sijainnin merkitsemistä varten. Olin varannut mukaani myös rakennuslupahakemuksen vaadittavine asiakirjoineen, jotka ajattelin toimittaa tilaisuuden jälkeen rakennusvalvontaan. Rakennustarkastajamme innostui kuitenkin siinä määrin talomallimme sopivuudesta maisemaan, - on muuten mukava virkamies!että saimme jälkeenpäin tiedon, että olimme huomaamattamme pitäneet rakentamisen aloituskokouksen tuolla samaisella hetkellä! Tieto lopullisesta rakennusluvan hyväksymisestä saapui juuri sopivasti viikon kuluttua puhelinsoiton välityksellä. Juuri silloin olimme matkalla Hämeenlinnan asuntomessuille, josta saimme lisää vauhtia rakennusprojektimme aloitukseen. Onkohan kellään muulla rakennuslupa-asiat edenneet yhtä ripeään tahtiin? Kiitokset vielä Petäjäveden rakennustarkastaja Jussi Sorvarille. On muuten mukava virkamies!
|