Syksy 2008 lähestyi ja olimme yrittäneet myydä sitkeästi koko kesän rivitaloasuntoamme Jyväskylässä. Alun perin muuttoaikataulumme oli 2008 vuoden loppu, mutta eräänä syyspäivänä poikamme kummisetä Kari soitti Varkaudesta ja kertoi työkaverinsa lapsen olevan vailla asuntoa Jyväskylästä. Tilanne muuttui hetkessä ja huokaisimme helpotuksesta asunnon myynnin suhteen, mutta samalla pakokauhu valtasi mielen. Talomme oli melko keskeneräinen ja mieleemme tulvi tuhansia erinäisiä kysymyksiä. Alkoi monien asioiden selvittely. Miten järjestetään muuttotarkastus, taloesittelyn jne. Asiat etenivät nopealla tahdilla ja saimme taloesittelyn järjestymään syyskuun viimeiselle viikolle, jonka jälkeen tuli muutto uuteen kotiin.

Muuttoa keskeneräiseen taloon emme halua suositella kenellekään. meitä kuitenkin onnisti entisen asuntomme myynnin suhteen ottaen huomioon maailmantalouden kehittymisen. Saimme kokea talomme sisäänajon kantapään kautta; vesikiertoinen lattialämmitys ei suostunut toimimaan, käyttövesiputkissa oli roskia, mikä aiheutti suihkun paineen laskun lirinän tasolle. Toisin sanoen edessä oli kylmyyttä, peseytymisvaikeuksia ja kaupan päälle vielä muutama peltohiiri vilistämässä lattioilla. Näin jälkeenpäin asiat naurattavat, mutta ei sinä syksynä!

Mielestämme talon rakentaminen, pieni lapsi ja vauva eivät ole hyvä yhdistelmä. Talomme olisi ollut valmis ja pihat tehty aikoja sitten, jos olisimme olleet perheetön nuoripari. Jälkeenpäin ajatellen koti olisi pitänyt rakentaa ennen lasten syntymää. Mutta olisimmeko silloin osanneet huomioida lapsiperheen tarpeet? Säilytystilaa, omaa rauhaa kaikille, minimoida vaaranpaikat ja ottaa huomioon kasvavan lapsen muuttuvat tarpeet. Todennäköisesti emme olisi osanneet rakentaa lapsiperheelle sopivaa taloa ilman lapsiamme. Olemme myös pohtineet sitä, että olisiko pitänyt rakentaa vasta sitten kun lapset ovat isompia. Olisimme päässeet varmasti helpommalla, mutta nythän meidän perhe sitä tilaa tarvitsee. Kun lapset ovat pieniä, on ihanaa kun syöttötuolille, sitterille, leluille ja leikeille löytyy talosta omat paikat.

Emme puhuisi totta, jos sanoisimme, että talonrakentaminen on ollut helppoa ja ihanaa. Se on ollut välillä raskasta ja parisuhdetta koettelevaa. Jossain vaiheessa rakentamiseen oli niin väsynyt, että ei jaksanut iloita siitä unelmien kodin valmistumisesta. Joka puolella näimme vain keskeneräisiä töitä ja asioita, jotka PITÄISI vielä tehdä. Vieraiden käydessä löytää itsensä selostamassa miltä kaiken pitäisi näyttää sitten kun kaikki on valmista…

Talomme alkaa vihdoinkin olla valmis. Muutama lista puuttuu sieltä täältä ja ne on tarkoitus laittaa valmiiksi talven tullessa kun pihatöitä ei voi enää tehdä. Rakentaminen ei osaltamme ole vielä ohi, sillä autotalli odottaa viimeistelyä, takapiha istutuksia, pihakeittiötä ja pergoilaa. Lapset odottavat leikkimökkiä, keinua ja hiekkalaatikkoa. Talon perinteistä tyyliä on tarkoitus jatkaa myös puutarhassa, jonne on tuotu Varkaudesta Kopolanniemen kartanon vanhoja navettakiviä, joilla on tehty pengerryksiä. Pihaamme tulevat koristamaan vanhanajan syreenit, juhannusruusut ja omenapuut. Mielestämme vanhaan kartanotyyliin ei oikein japanilainen puutarha istu. Rakentamista riittää vielä ensikesälle ja sitä seuraavillekin. Omakotiasukkaillahan rakentaminen ei lopu koskaan. Edessä on monia remontteja - ainakin lapsiperheissä. Tulevat rakentamiset tuntuvat kuitenkin varsin helpoilta ja kevyiltä, kun suurin urakka on jo takana. Ja onneksi kohta on talvi - mikä ihana syy ottaa vähän rennommin.