Etusivulle
Taloesittelyt Messut Rakentajatarinoita



Jakso 1
Jakso 2
Jakso 3
Jakso 4
Jakso 5
Jakso 6
Jakso 7

Kannustalo, Helenan nettipäiväkirja osa 2


Perustuksien teko toi yllätyksiä budjettiimme


Eletään toukokuun alkua. Savon seudulla on vielä routa maassa. Olemme aikatauluttaneet perustuksien tekoon tarvittavat pohjatyöt heti alkukevääseen. Kaivinkoneet ja moottorisahat halkovat maata ja metsää. Tontille vievä reilun kolmen kilometrin mittainen mökkitie on kovilla ja vaatii lisää mursketta samalla kun kuorma-autot tuovat tontille sepeliä ja muuta perustuksiin vaadittavaa maa-ainesta.
Vaikka tontti on kuivaa kangasmetsää, yllätyimme kuinka paljon kookkaita kiviä maan alta löytyi ja kuinka valtavia määriä talon alle tarvittiin uutta mursketta. Rakennusvalvonnan pyynnöstä myös talon paikkaa jouduttiin hieman siirtämään. Lisäksi viemäröintiin liittyvä maaimeytyskenttä vei yllättävän paljon maa-ainesta. Lopputulos oli luonnollisesti se, että meille tapahtui sama virhearviointi kuin useille rakentajille yleensä: budjetin yli mentiin tässä osiossa ja kirkkaasti.


Päätimme myös viime tingassa tehdä taloon 8 m2 kellarin. Siihen saatiin kätevästi sisäänkäynti eteishallin vieressä olevan vaatehuoneen lattian kautta. Salaojaputket tehtiin ns. tuplana eli jos ulompi putki menee jostakin syystä tukkoon, sisempi varmistaa.


Viemäröinnit ja sähkötyöt


Olennainen osa perustuksien teossa on myös viemäröinnin asentaminen. Se onnistuikin ilman sen kummempia kommelluksia. Yritimme olla asian suhteen tarkkana, mutta kodinhoitohuoneesta jäi kuitenkin yksi lattiaviemäri asentamatta. Se huomattiin valitettavasti vasta valujen jälkeen. Tämä olisi vältetty, jos viemäröinnit olisi tehty viimeiset kiintokalustekuvat huomioiden eikä pelkästään alkuperäisten pohjapiirustuksien pohjalta. Tämä lapsus kyllä harmittaa, sillä nyt pitää miettiä lähes koko kodinhoitohuone uudestaan, ja toimitusaikoja varten aika alkaa olla kortilla.


Perustuksia tehtäessä mietimme myös sähkön tarpeen pihapiirissä, koska pihalle ja ulkoterasseille tarvitaan valaistus. Sähkövaraus toteutettiin isohalkaisijaisella putkella, joka vietiin teknisestä tilasta sokkelin läpi. Putkeen asennettiin valmiiksi vetonaru, katajanoksa hiirien pois pitämiseksi ja tulpat päihin. Tätä putkea pitkin on sitten helppo vetää sähköjohtoja mahdollisia muitakin tarpeita varten.


Talopaketin toimitus lähestyy…


Työmiehet ovat tehneet kaikin puolin huolellista ja siistiä työtä. Kaikki on valmiina ja odottelemme talopaketin toimitusta. Kun vihdoin H-hetki koittaa, saamme puhelun. Meille ilmoitetaan, ettei pitkä rekka mahdu kääntymään mökkitiellämme olevassa tiukassa mutkassa … Eipä muuta kuin elementtien purku läheisen koulun urheilukentälle ja "lempparia" odottelemaan. (Onneksi koulun kesäloma on juuri alkanut ja saimme luvan käyttää vapaana olevaa pihaa.)


Taloelementtien kuljetuksen saimme seuraavalle päivälle ja pystytys hoitui ongelmitta. Elementtitalon onnistunutta pystytystä ajatellen onkin tärkeää, että perustukset on tehty hyvin ja sokkelit ovat millilleen oikeassa korossa ja ns. "vaterissa".


Meidän tapauksessamme kaikki onneksi meni nappiin ja elementit saatiin hienosti paikalleen ilman kommelluksia. Sää suosi myös niin elementtejä kuin kattotuolejakin asennettaessa. Katon valmistumista jatkettiin välittömästi aluskatteiden asentamisella ja pellittämisellä.


Lattiavalut

Katon valmistuttua aloitettiin lattiavalujen valmistelut. Lattioille asennettiin teräsverkot, ja sähkömies kävi asentamassa lattialämmityskaapelit paikalleen verkkoihin. Koska talossamme on paljon isoja ikkunoita, niiden eteen tehtiin tiheämpi lämmityskaapelointi ikkunoiden huurtumisen estämiseksi. Lattiavalut tehtiin kertavalulla ja työn jälki oli hyvää. Valuissa huomioitiin olohuoneen lattiaan asennettavien sähköpistokepaikkojen sijainnit sekä eteisen sisääntulon kohdalle tulevalle kookosmatolle vajaan sentin paksuisen syvennettävän alueen osuus.


Meidän talossamme lattiavalun kuivumisajaksi oli laskettu n. 6 -7 viikkoa. Lattian kuivumisaste tarkastetaan yleensä kosteusmittarilla. Mutta jos halutaan olla lattian kuivumisesta ennen laatoitusta sataprosenttisesti varmoja, kätevä jokamiehen kikka on vetää lattiaan esim. neliön alueelle muovi, joka teipataan ilmastointiteipillä reunoilta tiivisti lattiaan kiinni. Mikäli muovikalvon alle muodostuu lattiapintaa vasten kosteutta, siitä tietää, että lattiassa on vielä kosteutta. Lattian on oltava täysin kuiva, jotta siihen voidaan asentaa laatat tai muu lattiamateriaali.


Sisustussuunnittelua ja logistiikkaa


Samaan aikaan kun perustuksia, seiniä ja kattoja on rakennettu sekä taloa ulkopuolelta maalattu, on myös sisustuksen suhteen tehty täydellä höyryllä töitä. Olemme valinneet laatat, seinäpaneelit, kiintokalusteet, hanat, wc-istuimet, seiniin ja kattoihin tulevat valaisimet, kiukaan ja takan sekä suurimman osan myös irtohuonekaluista. Kaikki tämä on tehty sen vuoksi hyvissä ajoin, että tavarat ovat valmiina tilaukseen ja toimitukseen juuri oikeaan aikaan projektin edetessä.


Toimitimme myös tontille tarkat laatoitus- ja projektipiirustukset mittoineen jo senkin vuoksi, ettemme voi koko ajan olla paikan päällä tilannetta vahtimassa. Puhelin on pirissyt puolin ja toisin ja asioita on varmisteltu myös puhelimitse. Kesälomamme alettua meillä on ollut myös enemmän aikaa käydä tontilla tilannetta seuraamassa sekä siivoamassa roskia pihamaalta.


Seuraavana on vuorossa väliseinien rakentaminen ja sisätöiden aloittelu. Tuskin maltamme odottaa…



Lehdistö Palaute tilaa tiedote uutta sivustolla Yhteystiedot