Villa Solbacka Aurora muunnos Vaasaan

Joulukuussa 2005 vielä asuessani ja työskennellessäni toimialajohtajana eräässä globaalissa tietotekniikan palveluyrityksessä Espoossa, tapasin mieheni nykytaiteen näyttelyssä järjestetyssä cocktail-tilaisuudessa Helsingissä. Suoraviivaisena pohjalaisena miehenä hän teki aloitteen ja avasi keskustelun. Varsin nopeasti huomasimme huumorimme, arvomaailmamme ja tulevaisuuden toiveidemme olevan samanlaiset ja halusimme rohkeasti lähteä rakentamaan yhteistä tulevaisuutta. Mieheni ei ollut mahdollista virkansa puolesta muuttaa pääkaupunkiseudulle, joten vakavan pohdinnan tuloksena ainoaksi vaihtoehdoksi jäi minun ja 4-vuotiaan uroslassie koirani mahdollinen muutto Vaasaan.

Helmikuusta 2006 saakka lähdimme aktiivisesti etsimään meille yhteistä kotia Vaasasta, sillä mieheni silloinen asunto oli yhteisille "kodeillemme" liian pieni. Pian löysimme aivan meren rannalta kohteen, jossa oli lähdetty kunnostamaan vanhaa museosuojeltua 1,5 kerroksista puutaloa. Varasimme itsellemme kohteesta upean 120neliöisen toisen kerroksen asunnon ihanalla merinäköalalla, johon muutto tapahtuisi kohteen valmistuttua huhtikuussa 2007.

Toukokuussa 2006 sain päätökseen neuvottelut uuden entistäkin kansainvälisemmän työni suhteen Vaasassa sekä löysimme mieheni kanssa 116 neliöisen hienostuneen vuokra-asunnon vanhasta jugend-talosta samalta kadulta kuin missä varaamamme kunnostettava kohde sijaitsi. Heinäkuussa karistin pääkaupunkiseudun pölyt jaloistani yhdentoista vuoden jälkeen ja muutimme Rufus-lassieni kanssa Vaasaan uuteen, yhteiseen kotiin mieheni kanssa.

Lokakuussa 2006 koimme kovan pettymyksen, sillä varaamamme kohteen rakennuttaja ei vieläkään suostunut varmuudella kertomaan meille mitä kohteemme myyntihinta pitää sisällään ts. toimitussisältö oli entistäkin epäselvempi. Lopulta neuvottelumme rakennuttajan kanssa kariutuivat, peruutimme varauksemme ja jäimme vuokra-asuntoomme miettimään miten jatkaa edelleen asunto-asiassamme.

Surffasimme internetissä katsellen myytäviä kohteita, uusia ja vanhoja kerros- ja omakotitaloja, eksyimme myös tonttisivuille sekä Vaasan asuntomessualueen mainossivuille ja neuvottelimme jopa vuokra-asuntomme ostamisestakin. Kihlauduimme juhlavasti itsenäisyyspäivänä Linnan juhlien keskellä ja huomasimme myös ostaneemme 6900 neliön vanhan omakotitalotontin vain 4km:n päästä Vaasan keskustasta Gerbyn-kaupunginosasta, vanhan Lillbyn kylän alueelta. Tontti löytyi internetin kautta etsiessämme myytäviä tontteja Vaasasta. Se oli osa suurempaa tonttikokonaisuutta, joka oli kuolinpesän omaisuutta ja josta he halusivat lohkoa ja myydä suuren osan. Olimme onnekkaita, sillä ostajakandidaatteja oli monia, mutta kuolinpesän osakkaat halusivat valita kenelle ostajista todella tontin myisivät ja kenestä tulisi heidän uusi naapurinsa. Löysimme välittömästi myyjän ja kuolinpesän pääosakkaan kanssa yhteisen sävelen ja kemiat kävivät hyvin yksiin. Ennen pitkää huomasimme, että meistä oli mieheni ja lassiemme kanssa yllättäen tulossa ensimmäistä kertaa elämässämme omakotirakentajia.

Tonttikaupat tehtiin varsin nopeasti ja varsin pian tapahtuman jälkeen suoritettiin tontillamme maanmittaus ja rajojen merkintä Maanmittauslaitoksen maanmittausinsinöörin toimesta. Osa naapureistamme osallistui tilaisuuteen ja kaikki olimme yhtämielisiä esitetyistä rajoista. Näin olimme saaneet selville oman reviirimme ja tutustuimme entistä paremmin tuleviin rajanaapureillemme. Suurena yllätyksenä tilaisuudessa tuli esitetty kysymys tonttimme nimestä, sillä pitihän emotilastaan lohkotulle osalle antaa uusi nimi. Pikaisesti soitin suomenruotsalaiselle äidilleni ja kuvailin tonttia, sen luontoa, muotoa ja kasvillisuutta sekä ilmansuuntia ja pian löysimme yhteisen ehdotuksemme tonttimme nimeksi. Sen piti ilmentää tontin muotoa, loivaa rinnetonttia sekä sen avaruutta, aurinkoisuutta sekä valoisuutta. Keskusteltuani ehdotuksesta mieheni kanssa sekä myös hyvin ruotsia puhuvien pääsuunnittelijamme ja naapurimme kanssa päätimme tonttimme nimeksi äitini kanssa muotoilemamme ehdotuksen mukaisesti "Solbacken". Uudesta rakennettavasta talostamme tulisi tietysti varsin luontevasti "Villa Solbacka". Nyt tuvallamme oli nimi!

Tontillamme oli jo ennestään olemassa 1800-luvun lopussa rakennettu 1,5kerroksinen 190neliöinen hirsitalo, tosin huonokunoinen ja jo purkuluvan saanut sekä 15x3m ulkorakennus, perinteinen vanha punakeltainen Pohjalainen hirsilato. Tuli kiire miettiä, mitä tontilla ja siinä olemassa olevilla rakennuksilla tekisimme - rakentaisimmeko omakotitalon, puusta vai kivestä, yksi vai kaksikerroksisen ja minkälaisen, minkä muotoisen ja mitä tehdä tontilla sijaitseville vanhoille purkuluvan saaneille rakennuksille?

Olimme kaksi lapsetonta aikuista, koko tähän astisen elämämme henkilökohtaiseen urakehitykseen panostanutta ja keskittynyttä ihmistä, minä 36v diplomi-insinööri, mieheni 48v juristi - molemmat omilla menneisyyksillämme ja elämän kokemuksillamme varustettuna. Minä keskittynyt keräämään kotini täyteen perintönä saamiani ja itse hankkimiani klassisia ja näyttäviä arvohuonekaluja, antiikkiesineitä, taidepatsaita ja kristalleja muodossa ja toisessa, mieheni taas ihastunut huippumoderniin tanskalaiseen designiin, kirkkaisiin väreihin ja minimalismiin. Miten löytää yhteinen maku talon, sisustuksen ja puutarhasuunnittelun suhteen? Muistan varmasti ikuisesti suorapuheisen pohjalaisen mieheni ensimmäiset sanat hänen saapuessaan ensimmäiselle vierailulleen minun ja Rufus-lassieni yhteiseen Espoon kotiimme - astuessaan olohuoneeseemme ja ottaessaan ensimmäiseksi käteensä osuneen upean antiikkisen kynttiläjalkani perintöastiakaappini päältä: "Haluaisin todella tietää, mitä oikein ajattelit ostaessasi tämän?" Hän katsoi ympärilleen kauniissa kodissamme ja jatkoi: "Tämähän on kuin Skandinaavinen museo, täällä ei voi yksinkertaisesti kukaan asua, saati sitten viihtyä!" Niin samankaltaisia kuin olimmekin mieheni kanssa, silti niin kovin kovin erilaisia.

Surffasimme jälleen netissä, satoja taloja, lukuisia talovalmistajia, lukemassa kirjoituksia Suomi 24h-keskustelukanavalla, VTT:n sivuilla, korkeakoulujen rakennustekniikan sivuilla, kodinkoneita, hanoja, huonekaluja, kaakeleita, tapetteja, sisustuslehtiä, sisustussuunnittelijoita, viheroppaita, piippuja ja kattotiiliä… Sitten istuttiinkin Vaasassa iltaluennolla erään rakennusliikkeen järjestämässä rakentajakoulussa opettelemassa rakentamisen alkeita ja jostain kypsyi päätös 2-kerroksiseen omakotitaloon.

Vakava keskustelu alkoi: minä halusin almanakkani välissä melkein kolme vuotta kärsineen Kannustalon 2-kerroksisen Auroran kuvan mukaisen kodin valkoisilla lankkulattioilla, Boknäsin kirjahyllyillä, antiikkihuonekaluillani ja kristallikruunuillani valaistuna - näyttävän edustuskodin, joka olisi kuitenkin kodikas ja lämmin manttelitakkoineen päivineen.Mieheni puolestaan halusi kivitalon suurilla lattiasta kattoon olevilla verhottomilla ikkunoilla, betoniseinillä ja teräksisillä yksityiskohdilla varustettuna, vain vähän huonekaluja ja kaikkialla mustaa ja teräksen väriä, seepramatto ja iso kotiteatteri keskellä olohuonetta. Komiata sen kuulemma olla pitää!