Etusivulle
 



ASIANTUNTIJAN OHJEET TALVIRAKENTAJALLE

Talvirakentamiseen pitää valmistautua eri tavalla kuin kesätyöhön. Jos omatoimirakentaja ei voi itse rakentaa päivätyönä, hänen on hyvä käyttää ammattityövoimaa. Sitä on talvella helpommin saatavilla. Rakennusmestari Pekka Saukonoja on vakaasti sitä mieltä, että talvella kannattaa rakentaa. Hän aloitti omankin talonsa rakentamisen joulun alla. Näin hän neuvoo eri työvaiheissa.


Perustukset. Perustuksia tehtäessä maa ei saa päästä jäätymään. Täytöt ja routasuojaukset on hoidettava ennen kuin maa jäätyy. Muuten tulee routavaurioita, perustukset nousevat ylös ja halkeilevat. Kalliolle perustaminen on sikäli helppoa talvellakin, että se ei koskaan roudi. Siinä ei ole hienojakoista maa-ainesta, ja alle tulee karkea mursketäyttö.
  Perustamistavalla ei ole väliä. Paalutus onnistuu hyvin ja harkkomuurauskin lisäaineilla ja talvilaastilla kymmeneen pakkasasteeseen asti. Myös harkkoja voi lämmittää. Vaivattominta on käyttää perustuksissakin elementtejä.


Valut. Valutyöt onnistuvat lämpimällä betonilla. Kovalla pakkasella betonin sisään voi laittaa vastuslangat. Valun jälkeen laitetaan suojat päälle ja sähköt lämmityslankoihin. Siellä se pysyy lämpimänä ja betoni kovettuu. Lankojen sijaan voi käyttää myös puhaltimia ja laittaa pressuja. Ne ovat tehokkaita, mutta työläitä.


Pystytys, runkorakenteet ja kattotyöt onnistuvat talvella yhtä hyvin kuin kesällä. Vain ulkomaalaukset pitää jättää kesään.
  Työvaiheet ovat samat, talvi ei niitä hidasta. Kun lämpö on päällä, sisäpintatöitä on hyvä tehdä. Kaikki, mitä maalaa, tasoittaa tai valaa, kuivuu nopeammin kuin kesällä. Loppukesällä ja syksyllä esimerkiksi betonilattiat eivät kuivu moneen kuukauteen.


Edut. Talvella ulkopuolisia urakoitsijoita saa helpommin. Sora-autoilla on paremmin aikaa ajaa soraa, ja kaivinkoneita on vapaana eri lailla kuin kesällä. Tavaraa on hyllyssä, ja puutavaraa saa sopuhintaan talvella.
  Kovilla pakkasilla ilma on kuivaa. Siitä on etua. Säästyy esimerkiksi kosteusvaurioilta.
  Puutavara pihalla pysyy kuivana eikä homehdu nipuissa. Ulkoverhousta on hyvä tehdä. Laudat eivät sotkeennu maassa kuraan tai liejuun. Puu on kuivaa ja pysyy puhtaana naulattaessa.
  Valoakin saa, kun pistää töpselin seinään. Sekään ei ole ongelma.


Ennakoiminen on tärkeää talvityössä. Jotkin työvaiheet on pakko tehdä, oli keli mikä hyvänsä. Kesällä niitä voi ehkä koettaa vetkuttaa ja siirtää tuonnemmaksi, mutta talvella ne on tehtävä heti. Säätiedotuksia kannattaa seurata moneksi päiväksi eteenpäin. Internetistä näkee, mitä on luvassa. Kelin mukaan tekee sitten päätöksiä, mihin työhön ryhtyy.


Lumi. Jos lunta piiskaa kovasti, se teettää lisätyötä. Räntäsade on ikävä, se kastelee nopeasti. Alustavaan työhön menee jonkin verran aikaa. Työmaalle pitää hankkia lämmintä vettä, lämmittimet ja suojaukset. Voi olla, että lumitöitten ja suojaustoimien vuoksi menee päivässä puoli tuntia enemmän aikaa kuin kesällä. Liukkautta on syytä varoa varsinkin vesikattoa tehdessä.


Mukavuus. Mukavuustekijätkin kannattaa muistaa. Hyvä, lämmin työmaakoppi on tärkeä. Voi käydä lämpimässä ja valoisassa paikassa vaihtamassa vaatteet, syömässä ja pitämässä taukoa.
  Jos työmaalla on kylmä, pitää toisaalta tehdä ripeämmin töitä. Mutta niin uuteen kotiin pääsee nopeasti.


Teksti ja kuva Anja Tuomi

Lehdistö Palaute tilaa tiedote uutta sivustolla Yhteystiedot