Etusivulle
 

JULKAISTUT:
Osa 1
Osa 2
Osa 3
Osa 4
Osa 5
Osa 6
Osa 7

Kannustalon Sisustuskoulu osa 3

Teksti: Katriina Turunen
(www.mysisustus.net)





Kannustalosta kalusteisiin



Kodin kalusteet määrittelevät pitkälle kodin kokonaisilmeen. Usein ne kertovat asukkaasta itsestään. Erilaisilla tyyleillä, muodoilla, kuoseilla ja väreillä on oma merkityksensä huoneen tunnelman luomisessa.


Suunnitteltaessa huoneen kalustusta ja muita täydentäviä yksityiskohtia suunnittelun lähtökohtana ovat tarpeet, huoneen käyttötarkoitus, tyyli ja tietenkin käytettävissä oleva budjetti. Huonekalujen hankinnassa ovat olemassa samat perusperiaatteet kuin talon rakentamisessa, mutta pienemmässä mittakaavassa!

 
Pohjakuva auttaa alkuun

Pohjapiirroksen avulla laaditaan kokonaisnäkemys siitä, mitä tilaan saadaan mahtumaan järkevästi ilman, että kulkureitit tukkeutuvat. Samalla kirjataan ylös alustava ostoslista kalusteiden koot ja muodot huomioiden.

Sohvaa ostettaessa kannattaa
suunnittelutyö aloittaa
sohvan paikasta

Ennen kalustehankintoja kannattaa katsoa omia nykyisiä kalusteita uudesta näkökulmasta. Toisinaan sokeudumme, emmekä näe vanhojen tuolivanhustemme muotojen linjakkuutta ja kauneutta. Joskus riittää, että kaluste saa uuden maali- ja kangasverhoilun noustakseen uuteen kukoistukseensa. Toisinaan kalusteiden paikkojen vaihtaminen riittää uuden jännitteen löytymiseksi. Lisämausteeksi riittää muutama uusi hankinta.

 
Persoonallinen kokonaisuus

Huonetilan tyylin hahmottumiseksi on hyvä ymmärtää joitakin periaatteita. Tyyliuskollisuus on hyvä muistaa, mutta sen orjallinen toteuttaminen voi kostautua. Lopputulos voi olla jäykkä ja persoonaton. Sen sijaan kannattaa rohkeasti lähteä toteuttamaan omia unelmiaan, sillä silloin on mahdollisuus aikaansaada ainutlaatuinen, itsensä näköinen kokonaisuus.

Klassiset, muodoiltaan yksinkertaiset kalusteet ovat aina varma valinta silloin, jos haluaa muuttaa kodin yleisilmettä usein. Tämä muutos toteutetaan yksinkertaisilla ratkaisuilla, kuten tekstiileillä ja koriste-esineillä. Eleettömien ja sulavalinjaisten kalusteiden yhdisteleminen koristeellisiin yksityiskohtiin luo tilaan jännitettä ja mielenkiintoisuutta.

 
Osaatko vaatia laatua?

Kalustehankinnoissa tärkeitä asioita ovat hinta, laatu ja käyttötarkoitus. Sohvat, istuimet ja sängyt ovat kodin kalusteista tärkeimpiä hankintoja. Niiden laadusta ei kannata tinkiä, koska ne ovat yleensä pitkäikäisiä ja suhteellisen arvokkaita hankintoja. Materiaalien tulee olla kestäviä ja helppohoitoisia, lisäksi kalusteen tulee täyttää ulkonäön lisäksi sille asetetut ergonomiset vaatimukset. Näissä kalustevalinnoissa perheen kannattaa sijoittaa laatuun. Sisustussuunnittelijat törmäävät työssään toistuvasti kysymyksiin, jotka liittyvät huonekalujen laatustandardeihin. Kun tietää, mitä etsii, silloin lopullinen valintakin on helppoa

 
Sohvan valinnan perusteet

Sohvaa ostettaessa kannattaa aloittaa suunnittelutyö sohvan paikasta. Samalla kannattaa ennakoida jo kalustettavan huoneen kokonaisuutta. Seuraavaksi pohdintaan otetaan tyyli, väri- ja materiaalivaatimukset.

Kangasverhoiltujen kalusteiden tulisi kestää kulutusta ja erityisesti lapsi- ja lemmikkieläinperheissä. Irrotettavat tyynynpäälliset ja huput ovat käytännöllisiä varsinkin, jos tekstiilit ovat vesipesun kestäviä. Kankaan materiaali ja väri vaikuttavat siihen, miten helposti tahrat ja nuhraantuminen kankaassa näkyy. Hankauksenkesto luokitellaan Martindale -testillä ja sen mukaan kotioloissa kankaan kestävyyden tulisi olla vähintään 12 000 kierroksen luokkaa. Sohvaan kannattaa valita kangas, jonka kestävyys on vähintään 20 000, mielellään yli 35 000 kierrosta. Kalusteiden verhoiluja voi suojata likaantumiselta ehkäisevällä teflon -suihkekäsittelyllä. Teflonsuojaus helpottaa myös tahrojen poistoa. Pesun jälkeen suojaus on aina uusittava.

Sohvan mittasuhteilla on myös istujan kannalta merkitystä. Kalustetta kannattaa käydä koeistumassa tarvittaessa useampaankin kertaan ja arvioida, onko siinä oikeasti hyvä olla. Perheenjäsenissä voi olla mittasuhteiltaan suuriakin eroja ja siksi istuinsyvyyteen on hyvä kiinnittää huomiota. Samalta sohvanvalmistajalta voi saada eri syvyyksillä olevia malleja ja joissakin sitä voidaan muutella selkänojatyynyjen eri vahvuuksilla.

Rungon ominaisuudet kannattaa selvittää. Puurunkoisuus ja no sag-jousitus ovat laadukkuuden merkkejä. Täyteaineiden valinnanmahdollisuus ja huoliteltu ulkonäkö ja työnjälki kertovat hyvästä laadusta. Monesti sohvan käsinojien ja jalkojen valinnanmahdollisuus muuttaa sohvan ulkonäköä ratkaisevasti.

Sohva on yleensä huoneessa näkyvällä paikalla ja suurena kalusteena se hallitsee tilaa. Siksi sen hankintaan kannattaa varata runsaasti aikaa ja harkintaa.


 
Huoneen kalustaminen

Kalusteiden koolla ja sijoittelulla voidaan "huijata" katsojaa. Pieni tila voi näyttää todellista suuremmalta silloin kun kalusteet ovat kookkaita. Kalusteiden ympärille tulisi jättää riittävästi ilmaa. Tila ei saa "ahdistaa" kalustetta kasaan.

Suuressa tilassa kalusteet pääsevät oikeuksiinsa luonnostaan, mutta silloin kannattaa pitää mielessä tasapaino tilan tunnun ja kalusteiden koon välillä. Pienet kalusteet näyttävät suuressa tilassa sirokokoisina nukkekotimaisilta ja se järkyttää todennäköisesti tilan tasapainoa. Jos sinulla on iso olohuone, hanki silloin ison sohvan seuraksi myös muita massiivisia kalusteita ja valaisimia!

Erilaiset toiminnalliset alueet huoneen sisällä luovat tilaan rytmiä ja tarkoitusta. Seurusteluryhmä, jonka kunnon kokoinen lattiamatto kokoaa yhteen saa hallita rauhassa oleskelutilaa. Lukemiselle voi olla tarpeellista löytää oma nurkkauksensa ja se saadaan aikaan esim. mukavalla nojatuolilla, pikkupöydällä ja valaisimella. Ruokailuryhmä muodostaa oman saarekkeensa yhteisille ateriahetkille jne.


 
Kun sisustus sävähdyttää

Mielenkiintoinen sisustus voi rakentua monenlaisten asioiden ympärille tyyliseikoista riippumatta. Erikoinen taideteos tai koristeellinen vanha valaisin voi olla se juttu,

Huomennahan on uusi päivä
ja uudet ajatukset!

jonka ympärille sisustus kietoutuu. Muu rekvisiitta ikäänkuin nostaa tuon erikoisuuden esille! Katsojan silmä mieltyy näkemäänsä, mutta jos näitä erikoisia yksityiskohtia on tilassa useita, on suuri vaara, että ne alkavat taistella olemassaolostaan ja huoneen yleisvaikutelmasta tulee levoton. Tässäkin voidaan todeta, että maltti on valttia.

Kodin kalustaminen on luovaa ja parhaimmillaan hauskaa perheen yhteistä tekemistä. Sitäkään ei tule ottaa liian vakavasti, vaikka värit eivät stemmaa täydellisesti tai koristeita tuli ostettua liikaa! Huomennahan on uusi päivä ja uudet ajatukset!


 
Katriina
katriinamysisustus.net