Kannustalon Sisustuskoulu osa 6
Valaistus on vahva sisustuksellinen elementti
jatkoa
Onnistunut valaistus voi muuttaa aivan tavallisen huonenäkymän upeaksi, tunnelmaa tihkuvaksi kokonaisuudeksi. Toisaalta huonosti suunniteltu valaistus ei tee oikeutta hyvälle sisustukselle. Sisustaminen tarvitsee hyvän valaistuksen ja päinvastoin.
Kodin valaistus on taitolaji
Kodissa tarvitaan monenlaista valoa vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan. Lisäksi on tärkeää miettiä kunkin huoneen kohdalla, mitä siellä tullaan tekemään ja minkälaista valoa sinne tarvitaan. Tämä määrittelee valopisteiden sijoittelua ja erilaisten valaistustekniikoiden käyttöä.
Huonetilan luontainen valoisuus ja koko vaikuttavat myös siihen, miten paljon ja millaista keinovaloa tarvitaan. Valopisteitä mietittäessä kannattaa myös huomioida huonetilan toiminnallisten vyöhykkeiden korostamista valaistuksen avulla.
Yleisvalaistus
Kodissa tulee olla yleisvalo, jonka ansiosta pystymme yleensä näkemään mitään. Sitä on ympärillämme koko ajan luonnonvalona sekä keinovalona. Perinteisesti yleisvalon lähteenä on toiminut kattovalaisin, josta valo ohjautuu suoraan alaspäin.
Parhaimmillaan yleisvalo on silloin,
kun valonlähde on näkymättömissä
ja valo ohjautuu huoneeseen epäsuorana
katon tai seinän kautta
Parhaimmillaan yleisvalo on silloin, kun valonlähde on näkymättömissä ja valo ohjautuu huoneeseen epäsuorana katon tai seinän kautta. Tällöin vältytään epämiellyttävältä häikäisyltä. Hyvä epäsuora valaistus saadaan aikaan, kun katon seinän rajapintaan asennetaan laadukkaat loisteputkivalaisimet. Valonlähde kannattaa piilottaa vielä koristelistoituksen taakse. Tilassa kannattaa käyttää vielä ns. hajavaloa, joka tuotetaan huoneen eri kohtiin sijoitettujen erilaisten valonlähteiden avulla. Näin tilassa vältetään pimeät nurkat ja epätasainen valaistus. Himmentimillä voidaan säädellä valon määrää ja näin vaikuttaa yleistunnelmaan.
Työvalaistus
Yleisvalon lisäksi tarvitaan työskentelyvaloa keittiössä, työhuoneessa, kodinhoitohuoneessa jne. Työpiste on yleensä tarkasti rajattu alue, jossa tulee nähdä hyvin. Keittiössä työtasojen yläpuolella tulee valaistuksen olla hyvin suunniteltu ja riittävä. Tällä ehkäistään tapaturmia ja toisaalta silmät eivät rasitu häikäisyn vuoksi. Valaisimien tulisi olla hyvin suunnattavissa ilman, että esim. työpöydän äärellä työskentelevän täytyy nousta paikaltaan säätämään valaisinta.
Kristallikruunukin voidaan kohdevalaista,
vaikka se itsessään onkin valonlähde!
Kohdevalaistus
Kohdevalaistuksella korostetaan sisustuksellisia tai arkkitehtonisia yksityiskohtia huoneessa. Valolla ohjataan katseen suuntaa harkittuihin sisustuselementteihin. Kohdevaloilla luodaan huonetilaan uudenlaista mielenkiintoista syvyysvaikutelmaa. Valaistavia kohteita voivat olla kasvit, taulut, taide-esineet, erikoiset seinäpinnat, laatoitukset ja tulisijat. Kristallikruunukin voidaan kohdevalaista, vaikka se itsessään onkin valonlähde! Joskus huoneessa voi olla asukkaita harmittavia sokkeloita ja syvennyksiä, joille ei varsinaisesti löydy käyttötarkoitusta. Tässä tilanteessa upotettava valonlähde syvennyksen kattoon tai lattiaan voi muokata koko tilasta mielenkiintoisen.
Koristevalaistus
Koristevalaistuksella tarkoitetaan valaistusta, jossa valonlähteellä ei pyritä ensisijaisesti tuottamaan valoa. Sen tarkoituksena on toimia katseenvangitsijana ja tunnelmanluojana. Kynttilöiden luoma valo on sinänsä riittämätöntä, mutta ne luovat upean tunnelman ympärilleen. Samoin kuitu- ja LED-valojen käyttö saunatilassa, löylyastiassa tai saippuakupissa luo ensisijaisesti tunnelmaa saunan hämärille lauteille. Sisätiloihin tarkoitetut vesiputoukset valaisimineen ovat myös hyviä esimerkkejä koristevalaistuksesta.
Valaistuksen painopisteet huoneittain
Eteistila
Valaistuksen tulisi mahdollistaa turvallisen ja tehokkaan eteistilan käytön.
sopiva valaistus luo tilaan turvallisuutta ja näyttävyyttä.
tultaessa ulkoa sisälle yleisvalon tulee olla riittävä ja häikäisemätön
kattoon asennettava valaisin riittää, jos tila ei ole suuri tai käytetään epäsuoraa valaistusta
taulujen yläpuolella tai lipaston päällä voidaan käyttää esim. tauluvalaisimia tunnelman luojina
toisinaan vaatekaapit kannattaa valaista vielä erikseen
LED-valotekniikalla toteutettu tunnelmavalaistus tai turvavalaistus esim. pimeissä portaissa
Olohuone
Olohuone valaistaan perinteisesti monipuolisemmin kuin muut tilat. Mutta valaistuksen monipuolisuuteen voisi kiinnittää enemmän huomiota. Hyvällä valaistuksella kokonaisuudesta saadaan vielä enemmän irti
suurissa ja avarissa tiloissa pienet valaisimet tuovat tarvittavaa lämpöä
isokokoiset valaisimet tuovat näyttävyyttä suuriin tiloihin
älä unohda himmentimiä - ne ovat olohuoneen edullinen ja tärkeä investointi tekniikkaan
valaistuksella rytmitetään huoneen toiminnallisuutta (seurusteluryhmä, ruokailuryhmä, lukunurkkaus)
kirjoja rakastavalle perheelle pitää miettiä hyvät lukuvalot, joita voidaan tarvittaessa siirtää eri puolille huonetta. Seinäkiinnitteiset voivat tulla kyseeseen, jos perhe ei usein vaihtele kalusteiden järjestystä
hyvä tehokeino ja vinkki on valaista ikkunaverhot, jolloin laadukas verhokangas herää uudella tavalla eloon.
Isoissa tiloissa kattovalaisimetkin saavat olla erikoisia, mutta on hyvä muistaa, etteivät samassa tilassa olevat valaisimet riitele keskenään. Joskus tämä voidaan välttää epäsuoran valaistuksen järjestämisellä, jolloin yleisvalo on huomaamaton, mutta kyllin tehokas. Silloin katosta roikkuva kristallikruunu saa arvoisensa huomion, eikä muuta kattovalaistusta tarvita.
Keittiö
Keittiössä korostuu yleisvalon lisänä tehokkaan työvalon tarve. Avokeittiöissä valaistuksen pitää kulkea käsikädessä tilasta toiseen.
työvalot yläkaapin etureunaan valolistan taakse
yläkaapistojen päälle loisteputkivalaisimilla saadaan aikaan miellyttävä epäsuora yleisvalaistus
ruokapöydän päällä roikkuva kattovalaisin on suositeltavaa asentaa n.60 cm pöydän pinnan yläpuolelle häikäistymisen ehkäisemiseksi
lasiovelliset kaapit voidaan valaista sisältä, jolloin saadaan visuaalista silmänruokaa ja yleisvaloa
tunnelmallisia pöytävaloja työtasoille harkinnan mukaan
Makuuhuone
Makuuhuoneessa tarvitaan monenlaista valaistusta. Kattovalaisin ja yöpöydällä olevat lukuvalot täyttävät vain osan valaistustarpeesta.
lapsilla voidaan toisinaan käyttää pistorasioihin suoraan työnnettäviä yövaloja, mikäli pimeä pelottaa
makuuhuoneissa tulisi yleisvalon lisäksi miettiä tarkkaan lukuvalojen tai yöpöytävalaisimien soveltuvuus tehtäväänsä - näetkö lukea hyvin ilman, että häikäistyt!
Kosteat tilat ja pesuhuoneet
Kosteiden tilojen valaisimien tulee täyttää niille asetetut turvallisuusmääräykset. Näitä maallikot harvoin tiedostavat, siksi onkin hyvä käyttää aina sähköalan ammattilaisia.
kosteiden tilojen valaisimien sijoitus ja turvaluokitus (ns. ip-arvo) tulee aina tarkistaa
pistorasiat sijoitetaan sähköturvallisuusmääräysten mukaan turvaetäisyydet huomioiden altaiden ja vesipisteiden läheisyyteen
saunassa ei tarvita yleensä muuta kuin lauteiden alle sijoitettava siivousvalaisin ja muu tunnelma voidaan luoda led-valaisimilla tai kuituvaloilla
hienoista laatoista ei ole hyötyä kylpytiloissa, jos ne eivät näy. Halogeenit ovat hyviä valaisimia kun valolla korostetaan kauniita yksityiskohtia
päivänvalolamppujen käyttö peilin molemmin puolin antaa luonnollisen valon esim. meikkausta varten WC-tiloissa
Lopuksi
Valaistuksesta on aika paljon tekstiä ja enemmänkin olisi voinut kirjoittaa. Nykyaikaiset ja monipuoliset valaisinratkaisut eivät tule usein mieleen ensimmäistä taloaan rakentavalle. Myös sähkömiehissä löytyy vielä "vanhan koulukunnan miehiä". Mahdollisuudet ovat kuitenkin rajattomat ja hyvässä valaistussuunnitelmassa päästään helposti monipuolisiin ja energiaa säästäviin ratkaisuihin.
Katriina
katriina

mysisustus.net