Etusivulle
 

Kun Vuorisen Juha talon osti...



Osa 11

Vanhemman poikani kummisetä on astrologina mainetta niittänyt Markku Manninen, joka varoitteli minua tähtikarttaani kevättalvella jyrsivästä Uranuksen neliöstä Kuuhun, joka maan asukkaille suomennettuna tarkoittaa äkillisiä ja yllättäviä muutoksia kotiin ja asumiseen liittyvissä asioissa. Yritin ampua Mannisen tulkinnan alas toteamalla, että nythän ne asumiseen liittyvät hankaluudet vasta haihtuvatkin, kun saamme uuden torpan tassujemme alle. Nähtävästi taivaallinen valvontakomissio on liittoutunut kaikkien maapallon astrologien kanssa ja halusi näpäyttää minua tähdistä tulkitsijoiden työn arvostelusta, sillä yhtäkkiä perustuskorjauksista alkoi puskea laskua oviaukoista ja ikkunoista.

  Perustussuunnittelijamme Jari Keski-Marttunen oli tulkinnut Parman suunnitteluohjetta sanatarkasti, kun sitä olisi pitänyt tulkita pilkuntarkasti. Onneksi Keski-Marttunen oli älynnyt lähettää Parmalle tarkentavia kysymyksiä, jotka elementtitehtaan tuotantopuoli oli erehdyksessä jättänyt huomioimatta ja saimme palkkeja, joiden ulkomitta olikin sisämitta. Jos kyse olisi ollut miehisen mitan ottamisesta, niin tällaista katastrofia ei olisi sattunut, sillä kuka hullu sitä nyt velttona (sisämitta) menee mittaamaan, kun ulkomitalla kuitenkin peli ratkaistaan. Nyt oli kuitenkin kyse betonipötkylöistä ja vahinko osui tällä kertaa minun lompakkooni. Onneksi olin sopinut Parman kanssa, että he ottavat kontolleen osan korjauslaskusta mikäli virhe on heidän.

Koko ikävien tapahtumien sarja käynnistyi Parmalle lähettämästäni Libellin korjauslaskusta, johon oli merkittynä 61 työtuntia. Minulle tällaisen tuntimäärän esittäminen on aivan yhtä valaisevaa kuin näyttäisi pimeässä sokealle heijastinta, eli pidin laskua aivan oikeudenmukaisena, koska olin jo aiemmin saanut omaa osuuttani koskevan laskun, jossa laskutettiin 110 työtuntia. Siksi ihmettelinkin miksi minulta tivattiin useita kertoja, että olinko pujottanut korjauslaskuun minulle kuuluvia tunteja, koska Parman, rakennesuunnittelijan ja meidän vastaavan mestarin mielestä korjauksiin kuluneet tunnit eivät voineet olla totuudenmukaiset. Yritin räpistellä välissä rauhanenkelinä ja kertoa täysin sietämättömistä olosuhteista ja kiireisestä aikataulusta, mutta vastapuolen mielestä urakoitsijan olisi pitänyt informoida maksajaa kohtuuttomasti kasvavista korjauskuluista etu- eikä jälkikäteen. Vaikka kaikki tahot rauhoittelivat minua, sinä Juha et joudu tässä maksumieheksi vaan tämä sovitaan jonkun muun kanssa, niin todellisuudessa vain Parma tuli vastaan ja loput on kaatumassa minun niskaani. Nyt näitä tunteja sitten paneroidaan betonipölyssä ja pohditaan, mistä ne ovat muodostuneet.
  Kaikkein karkein virhe menee kuitenkin omaan piikkiini, sillä sovin urakan hinnan ja mielestäni sisällön puhelimessa ja siitä kilahtikin sitten elämäni kallein puhelu.
  Annan nyt jokaiselle rakentajalle ilmaisen neuvon, jolla voi säästää parhaimmillaan/pahimmillaan kymmeniä tuhansia euroja. Pyytäkää tarjous kirjallisena ja niin pieniin osiin pilkottuna, että kokematon rakennuttaja ymmärtää mitä on ostamassa ja urakoitsija, mitä ei ole myymässä. Muuten käy kuten minulle, joka astuin kaiken jähmettävään velliin.

Seuraavassa osassa Kannustalon pystytysporukka tarjoaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä rouva Vuoriselle.

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30