Kun Vuorisen Juha talon osti...

Osa 14

Jotta terassienkin tekijät pääsivät työmaalleen meidän piti raivata niiden pohjat rakennusjätteestä, lumesta ja jäästä vapaiksi. Panin hennon lyyrikon ruotoni kunnon rasituskokeeseen hyppäämällä lumiseen romuläjään ja aloitin vimmaisen lapioinnin. Kevät oli ehtinyt paistaa jo sen verran päiväämme, ettei tarvinnut heitellä miltei leukaan asti yltäneiden sokkeleiden yli höyhenenkevyttä pakkaslunta vaan täysvartista nuoskaa, joka natisutteli muovisen lumilapion lisäksi pari kertaa operoitua alaselkääni.   Uurastin kaivuritaitelija Kauhalta saamieni ohjeiden mukaan ja jätin kivet ja kattotiilien kappaleet monttujen pohjalle, mutta lumen ja kaiken muun rakennusjätteen kaavin niin huolellisesti kuin mahdollista pois pian kyllästetystä lankusta katon päälleen saavasta bunkkerista.

Kovasta yrityksestäni huolimatta Bekasonin miehet joutuivat korjaamaan jälkiäni ennen kuin mystinen hihnakuljetin saatettiin päästää tontin rajojen sisä-, ja osin ulkopuolellekin. Kesäkelillä homma olisi hoitunut hetkessä yhtä letkunpäätä heiluttamalla, mutta nyt jouduimme raivaamassa tonttimme vierestä kulkevalle pyörätielle rekka-auton kokoisen aukon, jotta ihmevempele Telebelt saatiin työskentelyetäisyydelle. Talvirakentamisen edullisuus sai taas kerran särön kylkeensä, sillä se minkä säästimme Telebeltiä käyttämällä hukkui lumen auraamisesta syntyneisiin kuluihin. (On kuitenkin hyvä muistaa, millaisesta talvesta jääkaudella 2009-2010 oli kysymys.)

Rajujen pakkasten takia emme pitäneet hirveää hoppua lattiavalun kanssa, joten Lvi-urakoitsijaksi valitun Spigotin miehetkin saivat armoa eikä heidän tarvinnut sännätä sormet kylmäletkujen sinisinä näpertämään putkituksia ja vesikiertoisia lattialämmityksiä.   Pahimpien pakkasten lauhduttua Tuomalan Tekniikan Jani ja Toni käärivät turkishaalareidensa hihat ja ryhtyivät viimeistelemään ontelolaattojen saumavaluja, tekemään läpivienneille reikiä sekä takan pohjaa, jotta putkimiehet pääsivät virittelemään käyttövesi- ja lattialämmitysputkia.
  Työmaallamme oli näköjään kestotilaus Murphyn lain noudattamisesta, sillä lattiavalusta oli näillä mitoituksilla tulossa pari senttiä liian ohut. Itselleni ei ollut enää mikään uutinen, että tästäkin ongelmasta selvittäisiin, jos tuikkaisin taas kerran tumppuni lompakkoon. Hankimme siis normaalin lattiaeristeen sijaa ohuempaa Finnfoamia, joka on lämmöneristysarvoltaan parempaa ja saavuttaa vaaditut lämpöarvot. Näin näppärästi onnistuimme ostamaan lattiavalulle lisää paksuutta.
  Styroxeja ja Finnfoameja levitellessä kuvaan astuivat myös Spigotin lvi-ukkelit, jotka jyrsivät kuin omenamadot eristeisiin uria vesiputkille. Emme voineet vieläkään päästää irti betonivelliletku kädessä odottavaa valumiestä, sillä eristeviipaleiden päälle piti vielä viritellä raudoitukset ja ommella niihin vesikiertoisen lattialämmityksen letkut.    Jotta Murphyn lakia tuli noudatettua jokaista pykälää myötäillen, niin tämäkin työ tehtiin pariin kertaan, koska jossain kohtaa eristeisiin piirretyt viivat ja letkut olivat menneet kunnolla sekaisin. Lattialämmitysletkuja kulki nimittäin tulevien väliseinien alta ja sehän ei ole ollenkaan hyvä idea ellei halua lattialaattaansa kastelujärjestelmää. Niinpä paikalle hälytettiin korjausmiehet, jotka hoitivatkin homman yhdessä illassa kuntoon. Itse en olisi tajunnut moisesta touhusta mitään, ellei meidän kunniankukko ja vastaava mestari Tapani Tasanko olisi kiekaissut letkujen mielivaltaisista seikkailuista. Spigotille kuitenkin pisteet korjauspyynnön sähäkästä hoitamisesta.

Seuraavassa jaksossa kiivetään yhä ylemmäs, kun aletaan nakertaa käyttöullakkoa ja levitellä käsien sijaan höyrysulkuja.