Kun Vuorisen Juha talon osti...

Osa 17

Kevät otti vihdoin pitävän niskalenkin hyytävästä talvesta ja megakorkeat hanget ja nietokset alkoivat painua samaan tahtiin kuin aurinko nousta. Mutta ei niin hyvää ettei jotain pahaakin, sillä lumien sulamisen myötä alkoi paljastua karmaisevia asioita: koko talon ympärys oli kuin tammikuussa tapahtuneen Haitin maanjäristyksen jäljiltä. Jälleen kerran Tuomalan Tekniikan voimakaksikko Karlsson/Rintala vilautti kullanarvoisia suhteitaan, jotka tällä kertaa liittyivät jalkapalloon. Molemmat kun potkivat enemmän ja vähemmän tosissaan palloa, joten he älysivät kutsua pelikaverinsa raivaustalkoisiin. Rouva Vuorinen saattoi vain huokailla riuskan mieskauneuden edessä, kun jalkapallojoukkueellinen salskeita urheilijoita repi keväisenä lauantaiaamupäivänä styroksin-, laudan- ja betoninkappaleita siirtolavalle.

Sähkö- ja putkimiesten vanavedessä taloon lehahti myös Spigotin leirissä ilmanvaihtoa nikkaroinut kaksikko, josta tuli ensimmäisenä mieleen Ohukainen ja Paksukainen. Äärettömän suurisydäminen ja hyväntuulinen Virosta Suomeen lipunut parivaljakko alkoi asentaa ilmanvaihtoon tarvittavia putkia. Jos sähkömiesten jäljiltä talo näytti nauhapastakuivaamolta, niin nyt oli folioitua putkea kuin kolumbialaisessa huumelaboratoriossa. Samalla tuli selväksi, miten tärkeä vesseli on asiansa osaava ja työmaalla säännöllisesti vieraileva vastaava mestari, sillä hän tiesi esittää ilmavaihdosta tarkentavia kysymyksiä, jollaisia en olisi itse älynnyt esittää edes unissani ja se on paljon mieheltä, joka on sentään nähnyt unessa olleensa nakkina hotdogin sisällä.

Mitä pidemmälle talon sisätyöt etenivät, sitä enemmän aloin siirtää vastuuta vaimolleni, joka osoittautui suoranaiseksi ekspertiksi sommittelemaan kylpyhuoneen seinään upotettavien shampoohyllyjen korkeuksia. Siirsin siis suosiolla orastavan sekasotkun rouva Vuorisen ja timpureiden yhteiseksi painajaiseksi. Jotain siellä kuitenkin ehdittiin tulkita ja toteuttaakin väärin, sillä kamalalla kiireellä kylpyhuoneen seinään alettiin muurata toisenlaista reikää. Mielenkiinnolla odotan, että minkähän kokoinen shampoohylly meille on tulossa, sillä noin toteutettuna sen koko on reilut 15 neliötä, koska tällä hetkellä reiästä avautuu tila seinän takana olevaan varastoon. Se on melko paljon kaljuksi päänsä ajelevan miehen kylpyhuoneessa...

Mitä pidemmälle urakka on edennyt sitä vakuuttuneemmaksi olen tullut seuraavasta ammatistani: minusta tulee kykyjenetsijä, todellisten talenttien metsästäjä. Aion nimittäin alkaa myydä meidän vastaavaa mestaria stand up -keikoille, sillä hänessä on sisäänrakennettuna huikea koomikko, joka on onnistunut säikäyttämään meiltä useamman kerran lähes ruikulit housuun teatraalisen näyttävillä esityksillään, kun hän on päätä puistelleen todennut, että pääsemme muuttamaan aikaisintaan joskus syystalvella. Käsi sydämellä täytyy tunnustaa, että on niissä veret seisauttavissa esityksissä ollut usein asiaakin, kun hän on vaatinut hankkimaan esimerkiksi lämmittimiä lattiavalun kuivumisen vauhdittamiseksi. Niitä kyllä hommattiin, mutta ne olivat niin hienoja värkkejä, että puhalsivat pääasiassa vain ilmaa - ilman lämmitystä. Nähtävästi talomme on korvamerkitty kaikenlaisen ylimääräisen lämmittämisen osalta, sillä konevuokraamon mielestä meiltä on myös palauttamatta iso kaasupullo, jota käytettiin perustusten yhteydessä anturavalujen lämmittämiseen. Pullo on niin muhkea, ettei sitä voi kadottaa kuin naulaa heinäsuopaan, joten sen on pakko olla hautautuneena jonnekin talomme alle tai sitten Cramolla on mennyt pullonpalautusautomaatti pahemman kerran sekaisin. Saadaanpahan aikanaan hieman jännitystä elämään, kun kuulostetaan kenen huoneen alta alkaa kuulua epäilyttävää pihinää...

Herra Kauhan komitea jatkoi autotalli/työhuoneen ulkopuolisten täyttöjen ja sadevesijärjestelmien kanssa touhuilua, mikä tarkoitti myös legendaarisen Pikku-Kallen ilmestymistä pitoihin. Olimme jälleen kerran kokoontuneina työmaalounaalle, kun saimme einehtimisen kyytipoikana kuulla tarinan edelliseltä kesältä. Pikku-Kalle oli löytänyt moottoripyöränsä satulalaukusta paketin vanhentuneita makkaroita. Järkikin sanoo, ettei kesähelteellä kannata säilyttää kuin säilykepurkissa olevia makkaroita satulalaukussa, jos niitäkään. Pikku-Kalle kuitenkin riemastui löydöstään ja kiikutti aarteen kiireesti Sisunsa hyttiin. Oli kulunut muutama viikko, kun Pikku-Kalle oli noussut suu virneessä Sisustaan, roikottanut avaamatonta grillimakkarapakettia ja kysynyt:
- Haluaako joku muukin lenkkiä?
Tässä vaiheessa herra Kauha oli kysynyt epäuskoisena, että eivät kai nuo ole ne samat kiekurat, jotka olivat ensin satulalaukussa ja nyt muutaman viikon kuumassa rekan hytissä? Pikku-Kalle nyökytteli tyytyväisenä päätään, repäisi paketin auki ja heitti lerssinpätkän suuhunsa. Tässä vaiheessa tarinaa työmiehiltämme pysähtyivät soppalusikat ilmaan ja joku meistä kysyi, että miten hän pystyi syömään niitä makkaroita?
- Kun piti kovasti kiinni, Pikku-Kalle hymyili.
Minua jäi vaivaamaan vanhentuneiden makkaroiden kovakourainen puristelu, johon Pikku-Kalle tokaisi:
- No kun ne olivat niin pirun liukkaita.
Jostain kumman syystä Pikku-Kallea lukuun ottamatta jokainen paikalla ollut keskeytti hyvin liukkaasti lounastamisensa ja lähti yskien jatkamaan töitään.

Seuraavassa jaksossa nikkaroidaan väliseiniä, pilareita ja vauhditetaan lattian kuivumista.