Etusivulle
 

Kun Vuorisen Juha talon osti...



Osa 19

Intohimoisena ruoanlaittajana olin oikeastaan kiinnostunut vain yhdestä huoneesta koko talossa. Kun vartta on kertynyt miltei parimetriä, niin jokainen voi kokeilla kuinka miellyttävää on silputa vihanneksia välilevyjä käristävässä 45 asteen kulmassa. Voin paljastaa, se on pinnan pohjaan polttavaa painajaista alaselälle. Kannustalo ja Topi-keittiöt ovat tehneet ymmärtääkseni jo pitkään yhteistyötä ja sen myötä meillekin avautui kiinnostava kontakti Vantaan Tammistossa toimivaan Tomi Jämseniin, jolla on Suomen suurin Topi-keittiöiden myyntinäyttely. Aloitimme siis keittiön metsästyksen Kannustalon omasta yhteistyökumppanista, jolla on muutamia keittiömallistoja suoraan Kannustalon konseptista.
  Introna keittiön suunnitteluun on pakko tunnustaa Habitare-messuilla tapahtunut hauska sattuma. Olimme menossa tapaamaan Kannustalon toimitusjohtaja Mika Uusimäkeä, mutta olimme sen verran etuajassa, että ehdimme kierrellä katselemassa osastoja ja ruoanlaittoon koukkuun jääneenä iskin silmäni kokinasussa touhuavaan herraan. Sattumalta kokilla oli hetki aikaa järjestää meille privateshow erikoisimmasta koskaan näkemästäni kotikäyttöön tarkoitetusta uunista, jossa oli käytännössä kaikki mahdolliset toiminnot mikroaaltouunia lukuun ottamatta. Siinä oli kolme erilaista höyrytoimintoa, joista voimakkaimmalla pystyi kypsentämään vaikka perunoita tai riisiä. Kahdesta miedommasta toinen toimi suhteessa 50/50, jolla sai valmistettua kätevästi vaikka munakkaita, terriineitä tai kalaa. Miedoin, jossa tuuletus ja höyrytoiminto olivat suhteessa 25/75 sopi sulattamiseen tai leipien, gratiinien tai pataruokien valmistamiseen. Lisäksi uunista löytyi kiertoilmauuni sekä kostea intensiivi, jossa on yhdistettynä nämä molemmat toiminnot. Electroluxin kokki esitteli uunin valmistoiminnoista pizzojen paistamiseen, haudutukseen ja gratinointiin liittyviä asetuksia sekä kaksi erilaista grillitoimintoa, lämpimänä pidon, pakasteiden sulattamisen ja normaalit ylä- ja/tai alalämmöt. Luulin jo nähneeni kaiken mahdollisen tulevaisuuden uunista, kun kokki vei gluteenittomat jauhot suustani. Ihmelaatikkoon kuului myös sellainen erikoisuus kuin integroitu paistolämpömittari, joka tuikataan haluttuun lihaan ja uuni laskee itse paistoajan annetun lihanpalan painon perusteella. Lainatakseni ostos-tv:tä, eikä tässä vielä kaikki, uunista löytyi esiasetuksina ainakin kana, vasikka, porsas, paahtopaisti ja riista ja jos en aivan väärin muista, niin hän väitti uunin jopa komentavan kääntämään kanaa kesken paistamisen. Toivottavasti edes tipin syöminen on jätetty jonkun muun kuin uunin tehtäväksi.
  Lapsiperheen pääkeittäjänä olin tietysti innostunut uunin monipuolisista toiminnoista, kun samalla myllyllä saattoi parhaimmillaan valmistaa koko aterian. Kokki jatkoi kiduttamistani saattamalla minut seuraavaksi erikoisleveän induktiolieden luo. Se oli märin päiväuni, jonka olin pitkään aikaan nähnyt valveilla, sillä siinä pystyi oikeasti käyttämään samanaikaisesti viittä levyä ja luonnollisesti induktiolieden nopeudella. Liedessä ei sentään ollut uuniin verrattavia toimintoja, eli jos haluaa keittää makaronit pohjaan, niin tällä vehkeellä se onnistuisi puolet nopeammassa ajassa, koska induktioliesi kuulemma veti vertoja jopa ammattikokkien keskuudessa ylivoimaisena pidetylle kaasuliedelle ja ainakin demo keitti veden nopeammin kuin yksikään näkemäni vedenkeitin.
  Poistuessani Electroluxin osastolta leiskautin Messukeskuksen ilmastoinnin kautta taivaalle lyhyen rukouksen: anna keittiöbudjettimme kestää tällaiset herkut.

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30