Kun Vuorisen Juha talon osti...

Osa 2

Vaikka muuttovalmiiden talopakettien kanssa veivattu aika tuntuikin aluksi hukkaan heitetyltä, niin jäi niiltä kierroksilta paljon hyvääkin käteen. Nyt tiesimme mitä olimme vailla ja mitä emme.
  Vaimoni oli kalustanut jo ennen edustajan tapaamista puolet kaikista Kannustalon esitteiden pohjakuvista, joten odotukset olivat vähintäänkin harjakorkeudessa. Halusinkin hieman pehmentää mahdollista tulevaa pettymystä.
- Meillä saattaa olla edelleen edessä se sama ongelma, jonka takia tuhrasimme vuoden muuttovalmiiden talojen penkomiseen, muistutin.
- Mikä muka?
- Emme edelleenkään saa omin voimin pystytettyä talopakettia.
- Hah! Se ei ole enää ongelma, sillä löysin Kannustalojen sivuilta myyjän, jolta saa Kannustalon avaimet käteen.
- Minkä Kannustalon?
- Minkä vaan. Vaikka tällaisen, vaimoni sanoi ja klikkasi auki kuvan 550-neliöisestä Kannustalosta.
- Siis oletko sä myymässä meidän tonttia?
- Miten niin? vaimoni ihmetteli.
- Jos käyttää kaiken tonttimme rakennusoikeudesta, niin saa rakennettua puolikkaan tuollaisesta.
- Ei, rouva Vuorinen naurahti voitonvarmasti. - Jos Kannustalo on saanut toimitetuksi tällaisen muuttovalmiina asiakkaalle, niin meidän pikku talon pystytys on aivan lasten leikkiä.
  Olin enemmän kuin utelias tapaamaan tämän mystisen Kannustalo-miehen, joka rakentaa näköjään vaikka linnan Kannustalon raaka-aineista.

Edessäni ei ollut vaahtosuinen talokaupan helppoheikki vaan rauhallisuudessa pikemminkin joogaopettajaa muistuttava taloagentti. Käyntikortista paljastui mielenkiintoinen ominaisuus, Petri Noponen oli koulutukseltaan rakennusinsinööri. En siis ainakaan ensimmäisessä palaverissa lähtisi keventämään tunnelmaa insinöörivitseillä.
  Paljastimme edustajalle pääkohdat reisille valuneesta taloprojektistamme ja kerroimme pääpiirteittäin, millaista kokonaisuutta olimme vailla.
- Koti viisihenkiselle perheelle ja iso autotalli, jonka yhteyteen minulle tulisi työtila.
  Viilipyttymäinen edustaja kirjasi rauhallisesti faktojamme muistiin.
- Mulla on sellainen käsitys, etteivät Kannustalot ole sieltä talopakettien halvimmasta päästä, jatkoin.
- Halvempiakin löytyy, Noponen myönsi ilman minkäänlaista kauppiaan uhoa.
  Aloin pitää miehen tyylistä.
- Te olette ymmärtääkseni jo kartoittaneet melko paljon vaihtoehtoja ja tiedätte suunnilleen, millaista laatua Kannustalo edustaa, hän jatkoi.
  Noponen vei meikäläistä kuin litran mittaa. Vuoden tuhraamisen jälkeen olin valmis tunnustamaan, että paskan pystyttäminen se vasta kalliiksi tuleekin.
- Siitä laadusta olisimme valmiita maksamaan, mutta mulla on vaan sellainen bariumin värinen liekki tuolla pyrstön alla, että paljonkohan koko lysti tulee lopulta maksamaan?
  Olin niin lopen kyllästynyt kaikenlaiseen hintavedätykseen, että kysyin suoraan Noposelta, voiko budjetillamme saada aikaiseksi valmiin Kannustalon perustuksineen. Odotin herra rakennusinsinöörin pakkaavan läppärinsä salkkuun ja ilmoittavan palaverin päättyneeksi.
- Katsotaan mitä asialle voidaan tehdä, Kannustalon mies lupasi luottavaisesti.
- Eli sinne tulee tällä budjetilla jotkin muovimatot lattialle? kysyin varovasti.
- Jos välttämättä haluat, mutta minä olin ajatellut ehdottaa parkettia, Noponen vastasi hymyillen.
  Vaimoni puristi pöydän alla sormeni yhdeksi siniseksi nakkinipuksi ja kuiskasi korvaani:
- Mähän sanoin, me saadaan sittenkin Kannustalo.