Kun Vuorisen Juha talon osti...

Osa 30

Taloprojektimme sai kokea melkoisia lämpötilanvaihteluita, sillä talopaketin saapumishetkestä muuttopäivään ehti tapahtua 60 asteen harppaus -25 asteen pakkasesta 35 asteen helteeseen. En eroa siinäkään asiassa valtavirrasta, että olisin jotenkin erityisen hullaantunut muuttamiseen, saati muuttamiseen paahtavassa helteessä, mutta tällä kertaa touhussa oli yksi autuaaksi tekevä elementti: näillä näkymin ei vähään aikaan tarvitse muutella. (Näin kun uhoaa, niin huomaakin jo tilaavansa muuttoautoa...)
  Muuton jälkeen meillä jatkui miltei entisenlainen työmiesparaati, kun kukin kävi viimeistelemässä jälkiään, mutta se oli pieni riesa, koska jokaisella käynnillä aina jokin yksityiskohta sai lopullisen ilmeensä. Kaukaa viisaina pensselisedät Timo ja Lasse sanoivat tulevansa tekemään lopulliset korjaukset vasta muuton jälkeen, koska joka tapauksessa kolhisimme seiniä. Jos pensselisedät aikovat jossain kohtaa luopua ammattimaisesta sutimisesta, niin he voivat aloittaa täysoppineina ennustajina, sillä oikeassahan ne mokomat olivat.

Samassa loppuvyörytyksessä päätimme hoitaa myös talon maalaamisen. Käytin kaikki minussa piileskelevät turkkilaisen basaarikauppiaan lahjani ja kasasin talkooporukan, jonka voimin tupa ja talli tuli sutaistua lopulliseen maaliinsa. Kaavassa oli tarjolla kolmea eri harmaata, yhtä keltaista ja kahta sinistä, joista nappasimme tummimman harmaan. Ohjeistuksena oli käytetty Uulan värikarttaa, mutta siinä oli pieni ongelma. Tarjolla oli vain öljypohjaista maalia, joka koevärjäyksessä junttasi todella tumman pinnan seinään. Kunnasta asian tarkistettuani saimme vaihdettua sen vastaavaan lateksimaaliin, mistä seurasi silmää miellyttävämpi sävy.
  Olimme jo hätäpäissämme tilaamassa tavallista maalarinvalkoista puitteisiin, kun rouva Vuorisen internetiä kirnuava taikasormi onnistui kaappaamaan tiedon, että Kannustalolla onkin aivan oma valkoisen sävynsä, joka kulkee linjassa ikkunoiden ja ovien kanssa. Siis sitä tilaamaan. Topi-Keittiöt järjesti meille iloisen yllätyksen, kun paikalle pelmahti reipasotteinen kaksikko Juha ja Mauno, jotka tulivat vaihtamaan kuljetuksessa tai muutoin kärsineet palikat uusiin, säätämään kaikki ovet ja laatikot paikoilleen sekä suorittamaan loput asennustyöt. Oli ilo seurata miesten vaivatonta mutta äärettömän tuotteliasta työskentelyä. Lounaspöydässä rouvani aloitti keskustelun Maunon toisesta kädestä, joka vahvisti miehen olleen koko ikänsä kalustetehtaassa töissä, sillä siitä uupui kaksi sormea ja etusormessakin oli muistona isohampaisen vannesahan puremajäljet. Jos Juha oli antanut sydämensä Topi-Keittiöille, niin Mauno oli pannut vielä paremmaksi luopumalla myös kahdesta sormestaan. En lähde tässä sen enempää täsmentämään, millaista mustaa huumoria ruokapöydässämme roiskittiin, mutta siinä olisi monella muulla jäänyt kyllä soppakulho koskematta.

Kun ne megahelteet hellittivät, niin meilläkin tuli ajankohtaiseksi alkaa tutkia lattialämmityksen säätöjä. Jälleen kerran saimme tuta, millaista on pyyteetön hommien paiskominen, kun Spigotilta LVI-huoltajaksemme nimetty Jukka Lämsä puski alkajaisiksi 16 tunnin työpäivän käymällä yksitellen jokaisen huoneen kierron läpi. Taloon alkoi vuorokaudessa tulvia lämpöä enemmänkin kuin olisi tarvittu, mutta autotallin yhteydessä oleva työhuoneeni pysyi itsepäisesti viileämpänä. Täytynee ruveta kirjoittamaan nopeammin, ettei tule vilu...

Olimme jo asuneet muutaman viikon talossa, kun vastaava mestarimme Tapani Tasanko halusi tarkistaa vielä muutaman häntä vaivaamaan jääneen asian. Ensimmäiseksi hän livahti talomme alle ja alkoi tutustua ihmeelliseen painovoimaisesti tuulettuvaan alapohjaamme. Pian talon alta alkoi kuulua messiaaninen mesoaminen:
- Miten täällä voi olla märkää hiekkaa?! Ja miten tämä voi olla kuin kaatopaikka?
  Tieto kosteudesta tuli kuin ojalapion isku silmien väliin. Parimetrisenä hujoppina kömmin itsekin talon alle ja näin saman kuin senseimme. Sepeli ei todellakaan ollut tasaisesti levitettynä vaan valleina sokkelien vieressä ja talon alta löytyi sahanpurua, putkenpätkiä, lankkuja ja kaikenlaista rakennusjätettä sekä kosteita alueita.
- Tämä pitää ensin siivota ja ottaa ensi tilassa yhteys maaurakoitsijaan, että mitä helvetin touhua täällä on pelattu, Tasanko jyrisi.
  Soitin siltä seisomalta Bekasonin pomolle ja kysyin, että tiesikö hän, mistä mahtoi olla kysymys. Myönnettäköön, ettei äänensävyni ollut tässä kohtaa enää kaikkein diplomaattisin, sillä olin maksanut heille erittäin massiivisen läjän rahaa, koska olin keskittänyt kaikki maatyöt yhdelle yhtiölle. Alkoi mielipuolinen vatkaaminen jostain kokonaan toisesta yhtiöstä, joka oli hoitanut meidän työmaan, koska heidän ihmekoneensa ei suostunut toimimaan pakkasessa ja niin edelleen. Tässä kohtaa aloin nähdä punaista ja ärähdin, että olen tilannut työn heiltä enkä miltään muulta yhtiöltä, joten minulle on aivan yksi lysti, mistä he ovat hankkineet puutteellisesti tehdyn työn. Bekasonin asiamies väläytti kompromissia, minä maksaisin materiaalin ja he vastaisivat korjaustyöstä aiheutuvista kustannuksista. Minulle se kelpasi hyvin, ja lupasimme vielä tahoillamme selvittää, mitä ihmettä oli tapahtunut, sillä tähän saakka kaikki oli toiminut minun nähdäkseni heidän kanssaan moitteettomasti.
  Vastaus selvisi yhdellä puhelinsoitolla, kun rimpautin täyttöjen aikaan paikalla olleelle ja tilaustyön tehneelle herra Kauhalle.
- Mä tiedän, mikä siellä on vikana, Kauha ilmoitti. - Oli niin kova pakkanen, ettei täyttöjä pystytty tekemään kokonaan.
  Tämän kuultuani esitin yhden ainoan kysymyksen, mutta moneen kertaan Bekasonin edustajille: Miksi siitä ei kerrottu meille? Bekasonin pomon mielestä he eivät itse asiassa olleetkaan tehneet mitään väärin eivätkä täten olleet missään korvausvelvollisuudessakaan. Olisin luonnollisesti voinut viedä asian vaikka kuinka pitkälle tahansa ja jauhaa heidät viranomaisten myllyissä tiimalasin hiekaksi, mutta kyse olikin periaatteesta, ei korvauksen määrästä, joka olisi ollut häviävän pieni, etenkin jos sitä peilaa Bekasonille kaiken kaikkiaan maksettuun rahamäärään. Lähtökohtana kaikelle kuitenkin oli se, että olimme tilanneet Bekasonilta työn, jota he eivät suorittaneet rakennusmääräysten mukaan, salasivat riittämättömät täytöt eivätkä noudattaneet perustussuunnittelijan antamia ohjeita. Yhteispeli Bekasonin kanssa päättyi niin yksinkertaiseen asiaan, että ollaanko rehellisiä vaiko eikö olla. En halunnut Bekasonia korjaamaan laiminlyöntiä, koska mistä tietäisin, ettei sitä tehtäisi yhtä huolellisesti kuin alkuperäinen täyttökin. Tästä syystä tilasin kokonaan toisen yrittäjän korjaustalkoisiin.
  Perustussuunnittelija antoi uudet ohjeet, eli korvaisimme puuttuvat täytöt kapillaarikatkoksi tarkoitetulla kemikaalilla käsitellyllä lecasoralla, jolloin tulisi hoidetuksi myös vähintään 200 millin lisälämmöneriste.

Vastaava mestarimme ei jäänyt tuomitsemisinnossaan vain maaurakoitsijaan vaan patisti myös putkimiehet paikalle korjaamaan eristämättömiä vesiputkia. Tässä olikin sitten aivan toinen meininki, sillä jo seuraavana päivänä luottoputkarimme Lämsä oli korjaamassa muiden hutilointien jälkiä. Ei ollut iso homma ja jäi aivan toisenlainen jälkimaku kuin taitoluistelleesta maaurakoitsijasta.
  Rouva Vuorinenkin kunnostautui alapohjan siivousurakassa, vaikka oli viimeiseen asti vannonut, ettei koskaan mene sinne kellariin.
  Teimme vielä vastaavan mestarin ehdotuksesta yhden parannuksen alapohjaan, eli vaihdoimme painovoimaisen tuuletuksen koneelliseksi, ja nyt on varmistettu sekin puoli kohdalleen.

Syyskuun lopulla sain vielä kerran maistaa niin tutuksi käynyttä tilannetta, kun taas pitkästä aikaa kokkailin isolle porukalle lounasta. Kalevan Taimesta nimittäin saapui neljän hengen ja neljän auton kolonna mukanaan kaikki loput puut ja kasvit. Tai siis niin luulin, sillä vaimoni ja Pia Tötterman tarvitsivat vain vartin verran aikaa, kun he totesivat Viljon kopin tarvitsevan arvoisensa pihan.
  Tässä kohtaa on tarpeen kertoa, että autotallimme pystytyksessä nokkamiehenä toiminut Juha Kärkkäinen oli rakentanut Viljolle niin upean koirankopin, että vastaavaa saa hakea koirien lisäksi kissojen kanssa. Juha oli nimittäin salakuljettanut ylijääneitä Kannustalon raaka-aineita kotiverstaalleen ja tietämättämme rakentanut aidon Kannuskopin, jossa on Aurora-paneelit sisäkatossa, Auroran aitakoristeet, ikkunaristikot ja täydelliset eristeet. Ja tämän saimme kiitoksena heidän ruokkimisestaan. Siinä kyllä korvattiin työmaalounaat vähän liiankin runsaskätisesti...
  Nyt siis urakka jatkuu, kun Mika "Töttis" Tötterman tulee tekemään Viljon kopin eteen kiveyksen. Samalla tökitään vielä muutama "Brabant" eli pylvästuija näkösuojaksi makuuhuoneemme eteen.