Kun Vuorisen Juha talon osti...

Osa 6

Herra Kauhasta kaivautui varsinainen rakennusalan pikkujättiläinen, sillä hän vuosi kuin juorulehti meille oivallisia yhteyshenkilöitä ja yrityksiä milloin mihinkin tarpeeseen. Palvelu oli niin täydellistä, että hänen matkassaan kulkenut kaksimetrinen ja 140-kiloinen pikkuapulainen pystyi salpaamaan ihmerohdollaan appiukkoni käsivaivatkin. Jostain meille mystiseksi jääneestä syystä tätä täysperävaunullista hiekkarekkaa sompailevaa jättiläistä piti kutsua Pikku-Kalleksi. Vaikka en itsekään ole mikään pätkäkinttu, niin ei tullut mieleenkään alkaa veistellä vitsejä Pikku-Kallesta, sillä mies oli suuri kuin hiidenkivi. Myös fyysisesti.
  Tuo entinen teurastaja (ymmärtääkseni eläinten) loksautti useamman kerran leukani auki hieman uniikeilla tavoillaan, joista yksi merkillisimpiä oli munien syöminen kuorineen. Pikku-Kalle perusteli rouskuvaa herkkuaan sen terveellisyydellä, sillä kuoressa oli kuulemma kosolti kalsiumia.
- Eikö sua yhtään vaivaa, mistä toi muna on tullut? kysyin varovasti.
- Ei ne perseestä tule, kanassa on oma reikä munia varten, Pikku-Kalle naurahti itsevarmasti ja rouskutteli loputkin munasta naamaansa.
  En uskaltanut kertoa Pikku-Kallelle, että kana on niin fiksusti suunniteltu kaakatin, että sillä on yhteissuoli (kloaakki), josta koko trio luiskahtaa pihalle munat mukaan lukien. Jätin siis hänet siihen viattomaan harhakäsitykseen, että kananmunat putkahtaisivat maailmaan puhtaalta linjalta.
  Tänä päivänäkään en tiedä, mikä on Pikku-Kallen oikea nimi, mutta ainakin hän oli paras yleismies Jantunen, mihin minä olen ikinä törmännyt huolimatta hänen vajavaisesta kanan anatomiatietämyksestään.

Herra Kauhan (Bekason Oy) toimintatapa poikkesi melkoisesti muiden alalla toimivien yrittäjien tyylistä, sillä he laskuttivat vain työstä ja koneista. Ei siis mitään kokonaisvaltaista könttiä, joka sisältää mystisen määrän soraa, putkia ja muuta maanrakennussälää. Herra Kauha pani minut hankkimaan kaiken itse, antoi ainoastaan vinkkejä yrityksistä, joista kannatti kysyä murskeita, salaojaputkia, sadevesijärjestelmiä, suodatinkankaita ja muita maanrakennustöihin liittyviä tarpeita. Minun oli kuulemma turha kysyä muualta, jos tein päätöksen hinnan perusteella ja siinä hän olikin oikeassa. Piti vain muistaa tarjousta kysyessä mainita herra Kauhan nimi, niin hinta ja palvelu luiskahti kerrasta kohdalleen. Jos rakennusurakointia sanotaan kusettajien temmellyskentäksi, niin siinä tapauksessa herra Kauha tekee yksinäistä puhdistustyötä, sillä hänen rehellisillä vinkeillään säästin melkoisen tollon rahaa.

Herra Kauhan ja Pikku-Kallen tontin kopelointiuurastuksen jälkeen saatoimme kutsua paikalle Heimo Tammisen paalutusporukan, joka nuiji peltolänttiimme 29 teräksistä paalua. En päässyt itse paikalle todistamaan tätä saven sohimista, mutta omistan kyseisestä operaatiosta oikein hyvälaatuista kuvamateriaalia, jolla aion aikanaan pitkästyttää lapsenlapsiani.
  Kun Tamminen oli saanut nykäistyä vehkeensä suostamme oli tullut jälleen herra Kauhan vuoro näyttää osaamistaan levittämällä ohut sepelikerros paaluhattujen koristelemalle tontillemme. Sääkin hyväili askarointiamme, sillä jälleen kerran edessä näytti olevan todellinen talvirakentajan paratiisitalvi, kun lämpötila pomppi kuin aitajuoksija maagisen nollan rajan molemmin puolin. Se oli kuitenkin enneaikaista ilakointia...

Seuraavassa jaksossa hytistään kunnallistekniikkaan liittymisen ja LVI-suunnitelmien kimpussa.