Kun Vuorisen Juha talon osti...

Osa 6

Herra Kauha kaivoi itsestään esille varsinaisen rakennusalan pikkujättiläisen, kun hän alkoi vuotaa kuin juorulehti meille yhteyshenkilöitä ja yrityksiä milloin mihinkin tarpeeseen. Palvelu oli niin täydellistä, että hänen matkassaan kulkenut kaksimetrinen ja 140-kiloinen pikku apulainen pystyi salpaamaan ihmerohdollaan appiukkoni käsivaivatkin. Jostain meille mystiseksi jääneestä syystä tätä täysperävaunullista hiekkarekkaa sompailevaa jättiläistä piti kutsua Pikku-Kalleksi.
  Tuo entinen teurastaja (ymmärtääkseni eläinten) loksautti useamman kerran leukani auki hyvin uniikeilla tavoillaan, joista yksi merkillisimpiä oli munien syöminen kuorineen. Pikku-Kalle perusteli rouskuvaa herkkuaan sen terveellisyydellä, sillä kuoressa oli kuulemma kosolti kalsiumia.
- Eikö sua yhtään vaivaa, mistä toi muna on tullut? kysyin varovasti.
- Ei ne perseestä tule, kanassa on oma reikä munia varten, Pikku-Kalle naurahti itsevarmasti ja rouskutteli loputkin munasta naamaansa.
  En rohjennut kertoa Pikku-Kallelle, että kana on niin fiksusti suunniteltu kaakatin, että sillä on yhteissuoli (kloaakki), josta tirskahtaa kusen lisäksi paskat ja munat pihalle. Jätin hänet siis siihen neitseelliseen harhakäsitykseen, että kananmunat putkahtaisivat maailmaan puhtaalta linjalta.
  Tänä päivänäkään en tiedä, mikä on Pikku-Kallen oikea nimi, mutta ainakin hän oli melkoinen yleismies Jantunen huolimatta vajavaisesta kanan anatomian tietämyksestään.

Oletin aluksi vaikuttavasti esiintyneen herra Kauhan omistavan Bekason Oy:n, mutta tarkemmassa syynissä hän paljastuikin vain yrityksen työntekijäksi, tosin hyvin ahkeraksi sellaiseksi. Ainakin näin alkuvaiheessa Bekasonin toimintapa näytti lupaavan läpinäkyvältä, sillä laskuissa oli eriteltynä koneet, työmiehet ja materiaali. Ei siis mitään kokonaisvaltaista könttiä, joka sisältää mystisen määrän soraa, putkia ja muuta maanrakennussälää. Herra Kauha hoputti minut hankkimaan suurimman osan itse ja antoi ainoastaan vinkkejä yrityksistä, joista kannatti kysyä murskeita, salaojaputkia, sadevesijärjestelmiä, suodatinkankaita ja muita maanrakennustöihin liittyviä tarpeita. Minun oli kuulemma turha kysyä muualta, mikäli tekisin päätöksen hinnan perusteella. Piti vain muistaa tarjousta kysyessä mainita herra Kauhan nimi, jolloin hinta ja palvelu luiskahtaisi kerrasta kohdalleen. Toivon hartaasti, ettei herra Kauha ollutkin joku suuruudenhullu sekopää, joka piti hyväuskoisuudellani hauskaa, sillä en jaksanut alkaa soittaa jokaista Suomen sadevesiputkifirmaa läpi ja alkaa etsiä reikää muutoin uskottavista mainospuheista.
  Paljastuupa urakan varrella mitä tahansa, niin joka tapauksessa Kauhalle kuuluu antaa iso kiitos, että hänellä on ainakin halua ravistaa kusettajien temmellyskentäksi kutsuttua rakennusurakointia polttamalla pahimmat ryöstäjät suoraan ykköspesälle.

Herra Kauhan ja Pikku-Kallen tontinkopelointiuurastuksen jälkeen saatoimme kutsua paikalle Heimo Tammisen paalutusporukan, joka nuiji peltolänttiimme 29 teräksistä paalua. En päässyt itse paikalle todistamaan tätä saven sohimista, mutta omistan kyseisestä operaatiosta oikein hyvälaatuista kuvamateriaalia, jolla aion aikanaan pitkästyttää lapsenlapsiani.
  Kun Tamminen oli saanut nykäistyä vehkeensä suostamme, oli tullut jälleen herra Kauhan vuoro näyttää osaamistaan levittämällä ohut sepelikerros paaluhattujen koristelemalle tontillemme. Sääkin hyväili askarointiamme, sillä vielä tässä vaiheessa edessä näytti olevan todellinen talvirakentajan paratiisitalvi, kun lämpötila pomppi kuin aitajuoksija maagisen nollan rajan molemmin puolin. Se oli kuitenkin ennenaikaista ilakointia...