Kun Vuorisen Juha talon osti...

Osa 9

Olimme ehtineet vatkata perustussuunnitelmia jo sellaiseksi betonivaahdoksi, että olin välillä valmis heittämään sotkuisen pyyhkeen kehään ja palauttamaan koko tontin kunnalle. Panimme kuitenkin vielä kerran koko paletin uusiksi ja Jari Keski-Marttunen alkoi kynäillä perustussuunnitelmaa Parman kiville, ja pian meillä olivatkin piirustukset paaluanturoista, joiden päälle voisimme kikkailla kivisen sokkelin.
  Ennen paaluanturoiden muotittamista luontoäiti läväytti kunnon trailerin tulevasta ja kippasi rotevan läjän lunta tuvan paikalla olevalle rakennustyömaalle. Alkoi kilpajuoksu lumikolan ja taivaan välillä, kun miehet yrittivät parhaansa mukaan saada asetettua styroxit anturoiden paikalle ja suojattua työmaan valkoiselta vaipalta. Hätiin hälytetyt Libellin miehet voittivat ensimmäisen erän luonnonvoimia vastaan lukemin 1-0. Seuraavassa erässä peli tasoittuikin, ja jos ollaan rehellisiä, niin taisipa luontoäiti mennä niukkaan johtoonkin, kun otti pakkasherran mukaan gameihin. Siinä sitten seistiin kuuraiset tumput suorina ja odotettiin pakkasen hellittävän sen verran, että saimme roiskaistua betoniset puurot ja vellit oikein kunnolla sekaisin paaluanturamuotteihin. Pakkasen pureskelemat työmiehet pukivat vastavalettujen anturoiden päälle kunnon villat ja olosuhteisiin nähden saimme ennätysajassa aikaan täydelliset palikat sokkelipalkeille.

Jotta herra Murphy lakeineen saattoi astua tontillemme, jouduin itsekin hieman ohjailemaan asioita. Penäsin herroilta Herra (T. Tasanko) ja Noponen, että voisinko varmasti ilman huolen häivää häipyä pariksi viikoksi Espanjaan takomaan seuraavaa kirjaani.
- Itse asiassa susta ei taida olla täällä kuin haittaa, molemmat naureskelivat epäluuloilleni.
  Pakkasin siis kimpsut ja osan kampsuista matkaan ja lensin nakuttelemaan seuraavaa opustani. Porottavan aurinkoisen ilmeeni päälle alkoi kuitenkin kerääntyä tummia pilviä, kun sain työmaalta puhelun.
- Tuota, nyt näyttäisi siltä että nämä sokkelielementit eivät kuulu tähän rakennukseen, Libellin nokkamieheksi kutsuttu Rape ilmoitti.
- Päätit sitten aloittaa reippaalla vitsillä, naureskelin.
  Nokkamiehen totinen äänensävy piti kuin Oscar-palkitulla näyttelijällä, joten jouduin tarkentamaan kysymystä:
- Siis sinnekö on tullut jonkin toisen kämpän palkit? kysyin reilun neljän- ja puolentuhannen kilometrin päästä.
- Kyllä nämä tänne periaatteessa sopii, mutta jokainen kalikka on liian lyhyt.
- Kuinka paljon?
- Noin 30 senttiä.
- 30 senttiä? Mutta eihän ne voi olla? äimistelin.
  Työmaalta otettiin yhteyttä Parmaan ja aloitettiin kadonneiden senttien metsästys. Perustussuunnitelman tulkinnassa oli tapahtunut jotain, joka ei tahtonut selvitä sitten millään. Espanjaan saamani esityksen mukaan Parmalta oli annettu uudet ohjeet, jonka mukaan kivet nosteltaisiin paikoilleen ja täydentävät valutyöt tehtäisiin paikan päällä.
- Siis nyt yhtäkkiä joudutaankin tekemään juuri ne työvaiheet, joita välttääksemme valitsin Parman? varmistin ymmärtäneeni asian todellisen laidan oikein.
- No tavallaan...
  Laskin sekä suomeksi että espanjaksi kymmeneen ennen kuin aloin soitella Suomeen ja selvittää, myöhästyykö talopakettimme tämän sekamelskan vuoksi, ja jos myöhästyy, niin kuinka paljon.