Etusivulle
Historia Tutkittua Työpaikat Lehtijutut




Raimo ja Mika Uusimäki


Koti on tärkeintä elämässä. Kannustalon ammattilaiset ovat tehneet jo yli kaksi vuosikymmentä töitä sitä varten, että Sinun perheesi saa juuri sellaisen Kodin kuin on aina halunnut.

Yrityksemme tarina alkaa 1960-luvun lopulta, kun vasta valmistunut insinööri Raimo Uusimäki perusti rakennusliikkeen kotikyläänsä Kannukseen. Enimmäinen koetalo tehtiin vuonna 1978 ja talotuotanto alkoi varsinaisesti seuraavana vuonna.

Kannustalo lähti vahvaan nousuun 1990-luvun vaikeina lamavuosina, kun Ainola valittiin vuonna 1994 Pietarsaaren asuntomessujen ylivoimaisesti suosituimmaksi taloksi. Messuvoittaja Onnela vuonna 1997 ja Rauhala vuonna 2000 jatkoivat kehitystä.

Työntäyteiset vuosikymmenet ovat osoittaneet meille sen, että pienen talotehtaan tärkeimmät menestystekijät ovat toimintaperiaateisiin sitoutunut ammattitaitoinen henkilökunta sekä panostaminen kaikessa laatuun.

Meille ei riitä se, että käytämme tuotteissamme parhaita materiaaleja. Kannustalon laatu syntyy pienistä teoista; siitä, miten herkkiä myyjä ja suunnittelija ovat kuuntelemaan asiakkaan toiveita; millainen on seinäelementtien ja pystytyksen työnjälki tai miten ripeästi joku vastaa puhelimeen ja selvittää asian, kun työmaalta tulee kysyttävää. Välittäminen on laatua. Se, että asiakkaan asioita hoidetaan niin kuin rakennettaisiin itselle Kotia.

Kannustalon väki tekee omalta osaltan kaikkensa, että Sinun perheesi saa juuri sellaisen Kodin, kuin on aina halunnut. Tämä on ollut Kannustalon menestyksen salaisuus jo yli kaksikymmentä vuotta ja samalla polulla haluamme jatkaa tulevinakin vuosikymmeninä.

   
  1970 Raimo Uusimäki perustaa rakennusliikkeen Kannukseen, Pohjanmaalle.
  1976 Ensimmäinen halli
  1978 Talotehdas perustetaan. Ensimmäinen koetalo naapurikuntaan Toholammille.
   
1979 Kannustalotoimitukset alkavat.
1980 Vuoden yrittäjä Kannuksessa
1986 Kiinteistö Oy Pickalanranta, Siuntio. Voitto Puutaloalue 80-kilpailussa.
1991 Mika Uusimäki 24, Kannustaloon töihin. Kannustalon tulevaisuus vaakalaudalla. Ensimmäiset lomautukset.
1992 Uusi suurelementti-linja.
1994 Läpimurto: Ainola Pietarsaaren asuntomessuilla. Valittiin ylivoimaisesti parhaaksi.
1995 Sisäinen saneeraus. Tuotannosta kolmasosa vientiin.
1996 Tappiollinen vaihe ohitettu. RTS-tutkimuksen mukaan Kannustalon julkisivut Suomen kauneimmat.
1997 Onnela Raision asuntomessuilla, jälleen messuvoittaja.
1998 Suuri Toivekotitutkimus yhdessä Kotivinkki-lehden kanssa. Toimintajärjestelmäprojekti käynnistyy. Tarkoituksena laatuajattelun läpivieminen Kannustalon jokaisessa työvaiheessa.
1999 RTS-tutkimuksen mukaan Kannustalot julkisuiltaan markkinoiden kauneimmat ja laadukkaimmat elementtitalot. Tiotekehitysuutuus: ensimmäinen erityisesti pientaloja varten suunniteltu cd-rom-huoltokirja.
2000 Tuusulan asuntomessujen voittajaksi Rauhala. Kosketusta ylistetään. Mika Uusimäki Kannustalon toimitusjohtajaksi. Talouselämä-lehden kasvuyritys. AAA-luokitus.
2001 RTS-tutkimuksen mukaan Kannustalo jälleen markkinoiden kaunein ja laadukkain puuelementtitalo. Lisäksi Kannustalon luotettavuus, kokonaiskuva, tilaratkaisut ja suunnittelupalvelu nousseet kärkisijoille. Asiakastyytyväisyydessä Kannustalo kuuluu viiden kärkiryhmään kaikissa tyytyväisyyttä mittaavissa ominaisuuksissa. Suomen Nuorkauppakamarilta Mika Uusimäelle Nuori menestyjä -palkinto.
2002 RTS-tutkimuksessa menestys jatkuu. Kannustalo tekee Suomen kauneimmat ja laadukkaimmat puuomakotitalot. Nyt ykkönen myös asiakastyytyväisyydessä.
  2003 LTT-tutkimuksen ja Kauppalehti Option järjestämässä Suomen parhaat työpaikat 2003 -kilpailussa Kannustalo sijoittui 20 parhaan yrityksen joukkoon. Kannustalo järjestää ensimmäiset Kotimessut Helsingin Wanhassa Satamassa.
  2004 Juhlavuosi. 25 vuotta Kannustaloja. Kannustalo muuttaa uusiin tiloihin Valkoiseen tehtaaseen. Aurora Heinolan asuntomessujen voittajatalo. Ainolan 10-vuotisjuhlan kunniaksi Kannustalo tukee Sibeliuksen Ainola 100 vuotta -juhlanäyttelyä. Järvenpäästä näyttely siirtyy Kannukseen.
  2005 KoKo-Koti Habitare-messuilla yhteistyössä Arabian, Artekin ja Sanoma Magazines Finlandin kanssa. Me teemme Koteja -kirja ilmestyy.
  2006 Hevostalli Powerparkiin Alahärmään. Long Island -mallisto
2007 Villa Haikko Porvooseen. Vihervaara Hämeenlinnan asuntomessujen voittaja. Laavu Habitaressa. ForumAid -lehden +1-palkinto messujen parhaasta tuotteesta. Vihervaara -mallisto.

Lehdistö Palaute tilaa tiedote uutta sivustolla Yhteystiedot