LATO – Videoblogi

Perhe haaveili Kannustalon Ladosta. Modernin puutalon tyyli, kustannustehokkuus ja muuntelumahdollisuudet viehättivät.

Koti suunniteltiin Lato 148 -talomallin pohjalta, jota muokattiin perheen toiveiden ja tontin vaatimusten mukaan. Olohuoneeseen lisättiin mm. parvi. Oma koti päätettiin hankkia räätälöitynä talopaketti toimituksena, koska perhepiiristä löytyi rakennusalan osaamista. Perheen isä on ammatiltaan televisiokuvaaja, siksi pyysimme häntä tekemään Ladon rakentamisesta videoblogin. Tutustu miten talo valmistuu vaihe vaiheelta. Lato-rakentajaperhe aloitti videoblogin julkaisemisen Kannustalon sivuilla elokuussa 2014.

Voit katsoa myös koko videosarjan YouTubessa.

Esittely­jakso

Lato-rakentajaperhe aloitti videoblogin julkaisemisen Kannustalon sivuilla elokuussa 2014. Tässä esittelyjakso mielenkiintoisesta blogista.

Katso video

1.
Lupa-asiat

Kannustalon Lato -rakentajaperheen videoblogin ensimmäisessä jaksossa perehdytään lupa-asioihin. Uusi koti nousee asemakaava-alueen ulkopuolelle, joten prosessi on asemakaavarakentamista vaiherikkaampi. Tutuksi tulee mm. suunnittelutarveratkaisu, naapureiden kuuleminen ja asemapiirros. Perhe saa myös uuden kotinsa pääkuvat Kannustalolta ja energiatodistuksen. Kaikki paperit järjestyksessä rakennusluvan hakemista varten!

Katso video

2.
Pohja­kuvat

Videoblogin toisessa osassa tontilla alkavat tositoimet. Puita kaatuu, kannoille annetaan kyytiä, rakennuslupa saapuu ja talokaupat lyödään lukkoon. Jaksossa esitellään myös lopullisen pohjapiirustuksen muotoutuminen muutaman luonnoksen kautta ja perehdytään Kannustalon toimitustapoihin: muuttovalmis tai räätälöity Kannustalo.

Katso video

3.
Tontti

Kannustalon Lato -rakentajaperheen videoblogin kolmannessa osassa tutustutaan tarkemmin tonttiin. Mitotaan kapean hiekkatien leveys, tiukat mutkat ja sähköjohtojen etäisyys, jotta Ladon tulo tontille on varmasti turvallista. Kunnan mittamiehet mittovat tontin rajat ja talon paikan. Talon nurkkakork merkataan tontin puihin merkiksi, jotta maatyöt ja perustukset tulevat oikealle korkeudelle. Jaksossa käydään läpi myös rakennusmateriaalien säilytys ja tavaran tarkistaminen.

Katso video

4.
Pohjien kaivuu

Kannustalon Lato -rakentajaperheen videoblogin neljännessä osassa vietetään kesälomaa ja tehdään maansiirtotöitä. Alustava pihasuunnitelma auttaa suunnittelussa ja maaperätutkimus paljastaa ettei paalutusta tarvita. Iso ja pieni kaivinkone käyvät töihin. Tehdään liittymä ja ajoväylä, kuoritaan pintamaa, kaivetaan autotalli-varaston ja talon paikka, huolehditaan kallistuksista ja tuodaan paljon mursketta.

Katso video

5.
Anturat

Lato-rakentajaperheen videoblogin viidennen jakson aiheena ovat anturat. Talon paikka on valmiina, murskepatja tasoitettu ja linjalangat vedetty. Salaojaputket ja -kaivot ovat löytäneet paikkansa. Tälle Ladolle tehdään vähän normaalia leveämmät anturat (700 mm), sillä perustussuunnittelijan laskelmien mukaan paalutusta ei tarvita, kun anturat toteutetaan leveämpinä.

Katso video

6.
Sokkeli

Lato-rakentajaperheen videoblogin kuudes jakso sukeltaa sokkelin saloihin. Anturoiden valamisen jälkeen tontille on ajettu 15 kasettiautollista kiveä ja mursketta, on vedetty salaojaputket ja asennettu päävesikaivo tontin matalimpaan kohtaan. Nyt anturan päälle muurataan harkoista sokkeli, muurauksen jälkeen sokkelin sisäpuolelle kiinnitetään styroksilevyt ja sokkeli täytetään siihen korkeuteen, mihin asennetaan viemäri- ja vesiputket. Ja taas tiivistetään!

Katso video

7.
Sisätäyttö

Videoblogin 7. osassa tehdään pizzaa ja kerrotaan Lato-raksan viime viikon tapahtumat. Viikkoon mahtui mm. viemäriputkien asennus, sisätäyttöä ennen ja jälkeen radonputkien asennuksen sekä sokkelin slammaus ja patolevyjen ja viemäriputkien asennus.

Katso video

8.
Maalämpö

Lato-rakentajaperheen videoblogin 8. osassa pääosassa on maalämpö. Jakson alussa talon ympärille lisätään vielä routaeristeeksi lekasoraa, päälle suodatinkangas ja viimeinen maakerros. Samalla kaivetaan viimeinen viemäriputki paikoilleen. Sitten on vuorossa maalämpöputken asennus. Porauksessa peruskallio tulee tontilla vastaan jo n. 6 metrissä ja kaivo porataan 150 metriä syväksi.

Katso video

9.
Pystytys

Videoblogin 9. osassa koittaa vihdoin kauan odotettu päivä. Ladon ensimmäinen asennuspäivä. Aamuvarhaisella tontille saapuu nosturi ja kuorma-autot täynnä Latoa. Asentajien huomaama ongelma – radon-katkon puute – ehditään hoitaa vauhdikkaasti kuntoon ennen asennuksen alkamista. Ladon pystytys eteni reippaasti eikä sade ja tuulikaan estäneet hyvin suojattujen elementtien asennusta.

Katso video

10.
Pystytys

Lato-rakentajaperheen videoblogin 10. osassa pystytys jatkuu. Toisena ja kolmantena päivänä laitetaan kattotuolit paikoilleen, päätykolmiot ja räystäät. Kaikki sujuu jouhevasti – asentajien otteissa näkyy vankka kokemus. Viimeisenä asennuspäivänä (4.) viimeistellään aluskatteet ja kattoruoteet, asennus valmistuu.

Katso video

11.
Peltikatto

Lato-rakentajaperheen videoblogin 11. osassa asentajat ovat poistuneet tontilta. Perhe fiilistelee uutta kotia ja mietiskelee, mitä kaikkea on tehtävänä. Ensimmäisenä siivotaan ja huolehditaan kaiken raksalle toimitetun tavaran hyvästä säilytyksestä. Sitten Lato saa katon päällensä parissa päivässä.

Katso video

12.
Lattian eristys

Lato-rakentajaperheen videoblogin 12. osan aiheena on lattiaeritys. Lattiaeristeeksi on valittu ekologinen lekasora, jota on jo aiemmin käytetty eristeenä Ladon ulkopuolella. Tässä jaksossa puhalletaan 30 cm kerros lekasoraa talon sisäpuolelle, se täryytetään huolellisesti ja laitetaan kaksi 50 mm foam-kerrosta lekasoran päälle. Foam-kerrosten väliin jyrsittiin urat vesiputkille. Foam-kerrosten päälle vedettiin sähköt ja koko komeuden päälle metalliverkko.

Katso video

13.
Lattiavalu

Lato-rakentajaperheen videoblogin 13. osassa on aika vetää lattialämpöputket paikoilleen ja valaa lattia. Lämmitysmuodoksi Latoon on valittu maalämpö ja vesikiertoinen lattialämmitys. Lattilämmitysputket kiinnitetään lattiaeristeiden päälle asetettuun metalliverkkoon ja jakotukki löytää paikkansa vaatehuoneesta – mahdollisimman keskeltä asuntoa. Sieltä lämmitysputket lähtevät erikseen jokaiseen huoneeseen. Lämmitysputkien asennuksen jälkeen on lattiavalun vuoro.

Katso video

14.
Räystäs­laudat

Lato-rakentajaperheen videoblogin 14. osassa käännytään timpurin puoleen ja maalataan räystäslautoja. Lattia alkaa olla oikeassa korossa ja sisällä on niin paljon tekemistä, että perhe päättää kääntyä ammattilaisen puoleen. Hän saa parissa viikossa aikaan todella paljon: sisäkatto edistyy, parven rappusille tehdään ylätasanne ja ensimmäinen väliseinä nousee.

Katso video

15.
Muuratut väliseinät

Lato-rakentajaperheen videoblogin 15. osassa alleviivataan tontin siivouksen tärkeyttä, päätetään suurentaa vessaa, asennetaan ilmastointiputkia ja muurataan alakerran väliseiniä. Parvelle asennetaan lattilämmitys.

Katso video

16.
Takka

Lato-rakentajaperheen videoblogin 16. osan keskipiste on funkkistyylinen kiertoilmatakka, jonka tarvitsema ilmanottoputki huomioitiin jo perustuksia valettaessa. Itse takka muuratiin yllättävän kevytrakenteisista kiviharkoista ja ulkonäkö viimeistellään vasta raksan loppusuoralla. Samaan aikaan ulos asennettiin kattoturvatuotteet ja katolle tehtiin tarvittavat läpiviennit. Yläpohjaan ja välipohjaan puhallettiin puhallusvilla.

Katso video

17.
Esittely

Lato-rakentajaperheen videoblogin 17. osassa tutustutaan uuteen kotiin perheen tyttären opastuksella. Meikkauspöydän tuleva paikkakin on jo selvillä. Ladossa on jo ulko-ovet paikoillaan ja ensimmäiset pinnat ovat jo täysin valmiina – teknisessä tilassa. Vielä, kun saadaan maalämpö ja ilmastointi kytkettyä, niin on aika laittaa kodissa lämmöt päälle.

Katso video

18.
Valaistus­suunnitelma

Lato-rakentajaperheen videoblogin 18. jaksossa käydään kodin led-valaistussuunnitelma läpi huone huoneelta. Kattavaan suunnitelmaan kuuluu pohjakuvien lisäksi 3D-kuvat talon jokaisesta huoneesta sekä talon ulkopuolinen valaistus.

Katso video

19.
Laatat

Lato-rakentajaperheen videoblogin 19. osassa sukelletaan laattojen kiehtovaan maailmaan. Pintoja, muotoja, sävyjä. Mattaa ja kirkasta. Hillitympää vai railakkaampaa? Voisiko efektiseinässä latoa laatat vinoon? Myös parketista pitäisi tehdä päätös.

Katso video

20.
Vaneri­katto

Lato-rakentajaperheen videoblogin 20. jaksossa ihastellaan, mitä kaikkea raksalla on taas tapahtunut: Maalämpöpumppu on asennettu ja puhallusvillat puhallettu. Ladossa on lämmöt päällä ja vesi virtaa väliaikaisesta hanasta. Yläkertaan vie komeat rappuset, korkean tilan ja parven katto on saanut koivuvaneripinnan.

Katso video

21.
Maalit

Lato-rakentajaperheen videoblogin 21. jaksossa käydään maalikaupassa. Valitaan maalit, pinnoitteet ja tapetit eri kohteisiin.

Katso video

22.
Sisä­maalaus

Lato-rakentajaperheen videoblogin 22. osassa tehdään kovasti sisätöitä. Kipsilevyjen asentamisen jälkeen ne tasoitetaan saumanauhalla ja ruiskutasoitteella, jonka jälkeen liippaus, kuivuminen ja hionta. Muutaman päivän jälkeen päästiin maalaustöihin ja samaan aikaan Ladon etu- ja takapuolelle tehtiin täyspitkää terassia.

Katso video

23.
Kodin­koneet

Lato-rakentajaperheen videoblogin 23. osassa perehdytään kodinkoneiden maailmaan henkilökohtaisessa, erikseen sovitussa esittelyssä. Uusissa uuneissa, tiskikoneissa, pesukoneissa, kuivausrummuissa, robotti-imureissa ja kylmälaitteissa on paljon ominaisuuksia, joista saa enemmän irti ammattilaisen hyvillä ohjeilla.

Katso video

24.
Lattia

Lato-rakentajaperheen videoblogin 24. osassa asennetaan lehtikuusiparketti ja laatoitetaan kylpyhuone. Kodinhoitohuoneen, saunan ja kylppärin kattoon asennetaan sormipaneeli ja talon ulkopuolella tehdään sokkelin pinnoitus.

Katso video

25.
Vaate­säilytys

Videoblogin 25. jaksossa talo on jo melkein valmis. Alussa muistellaan, mitä viime talven aikana on tapahtunut ja sitten tehdään viimeisiä valintoja ja asennuksia: säilytyskalusteita, sauna, saunan lasiovet ja hanat paikoilleen

Katso video

26.
Lato­esittely

Lato-rakentajaperheen videoblogin 26. osassa Lato alkaa olla valmis ja perhe muuttaa pian uuteen kotiin. Tervetuloa kurkistamaan peremmälle!

Katso video

Päätös­jakso

Perhe on asunut nyt talossa (Lato 148) melkein puoli vuotta. On aika tutustua valmiiseen Kotiin ja kuulla asumiskokemuksia. Blogin päätösjakso.

Katso video