Lato by Laura
KANNUSTALO 40 VUOTTA. Pyysimme juhlavuotemme kunniaksi kiinnostavia suomalaisia sisustajia tekemään valitsemastaan talomallista Kannustalon monipuolisella sisustusvalikoimalla itsensä näköisen kokonaisuuden. Sarjan aloittaa sisustussuunnittelija Laura Ruohola. Hän teki sisustuksen Lato 123 -talomalliin.
Laura Ruohola
sisustussuunnittelija
’Ideologiani kaikessa kotiin liittyvässä: Satsaa niihin asioihin, joiden kanssa saatat elää pitkäänkin. Panosta sellaiseen, joka herättää sinut päivittäin ihastelemaan sitä, että tämä asia toimii kodissani täydellisesti!’

Korkean harjakaton alle jäävä, tunnelmallinen terassi ja komea ristikkopalkki talon toisessa päässä luovat tämän kodin kiinnostavan ilmeen. Terassin sisäosa maalattiin metsänvihreäksi. Se antaa Ladolle kokonaan uudenlaisen ilmeen. Tutustu Lato 123 -perusversioon.
’Tietäen vallan mainiosti sen, että Kannustalojen ihana 2008 julkisuuteen putkahtanut Lato on totuttu näkemään joko koko mustana, harmaana tai valkoisena, niin oli iloinen asia, kun Kannustalosta heitettiin ajatus, että pitäisikö kokeilla myös jotain muuta. Sanomattakin selvää oli, että olin heti messissä.
Testasimme muutamia eri värejä, mutta minun valintani suomalaiseen luontoon oli ehdottomasti valkoinen, vihreä ja musta. Miettikää, mikä ihana kokonaisuus suoraan maamme ainutlaatuisesta luonnosta. Ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin ei tuo pääty pinkahtavan marjapuuronpunaisenakaan ihan hassumpi ollut…’
Talon julkisivu muuttuu entisestä linjakkaammaksi, kun päätyterassin kattoa lyhennetään. Se myös alentaa rakentamiskustannuksia ja lisää olohuone-keittiötilan valoisuutta. Lato on arjessa toimivaa, modernia suomalaista puuarkkitehtuuria parhaimmillaan.
LATO 123 4h+k, huoneistoala 123,0 m2 , kerrosala 142,5 m2 (138,5 m2 )
Hintatietoja alueesi Kannustalo-myyjältä
Lato 123 talomallin olohuoneen isot ikkunat tuovat avoimuutta ja keveyttä taloon. Toisin kuin Ladossa yleensä, ikkunat ovat nyt leveitä. Kun sisään käydään talon keskeltä, jakautuvat julkiset tilat oikealle ja yksityiset vasemmalle puolen toiseen päätyyn. Siellä ikkunatkin ovat maltillisemmat.

Lato 123 -talomalli sai ensiesittelynsä Jyväskylän Asuntomessuilla 2014. Tutustu messutaloon.
Olohuone
’Tunsin olevani etuoikeutettu, kun Kannustalo pyysi minua suunnittelemaan Lato 123 -talomalliin sellaisen sisustuksen, jonka itse itselleni tekisin. Lähtökohta oli sinällään helppo, koska olin jo kertaalleen mielessäni suunnitellut juuri Ladon itselleni. Nyt sain tavallaan jatkaa tätä projektia. Valitsin koko kodin sisustusmateriaalit Kannustalon vuoden 2019 valikoimasta.
Olen kodissa tiettyjen asioiden suhteen hyvin pedantti ja yksi niistä asioista on lattia, jonka pitää aina kestää katseet. Unelmieni lattia pitää pintansa, vaikka muu tyyli ympärillä vaihtuisikin. Siksi suunnittelemassani sisustuksessa on kaunis leveä tammiparketti. Arvokas, mutta aina aikaa kestävä valinta.
Suunnittelin Ladon esimerkkisisustuksen myös niin, että kaikki värit toimivat sekä valkoisten että mustien ikkunoiden kanssa. Musta tuo niin valtavasti särmää, että lopullisesti näihin mallikuviin päädyin valitsemaan sen. Samalla kuitenkin muistelen, kuinka uskomattoman raikas kokonaisuus oli valkoisen kanssa. Valinnanvapaus on parasta!’

Iso maisemaikkuna lisää olohuoneen tilantuntua entisestään. Kiinnitä huomiota myös uuteen, loft-henkiseen väliseinäikkunaan.
’Mutta mikä sitten on kaiken kruunu? Se on tietenkin valtavan iso, Tikkurilan vuoden 2019 värillä ”flamingo” maalattu seinä. Loistava parivaljakko Adean vihreän sohvan, vanhan puun, vähän erisävyisen punaisen – ja no – vaikka minkä kanssa. Muistaako joku vielä Miami Vicen? Kun katson tätä olohuonetta, sieltä puuttuu enää Sonny Crockett.’
LATO BY LAURA OLOHUONEEN IKKUNAVAIHTOEHDOT:
- Iso maisemaikkuna, vakioratkaisu. Voit lisätä vakioratkaisuun vinon sisäkaton.
- Maisemaikkunan päällä kolmioikkuna ja vino sisäkatto.
- Ikkunaseinä, jossa vino sisäkatto on saman suuntainen vesikaton kanssa.
Huippusisustajamme apunasi sisustuksen materiaalivalinnoissa. Kysy lisää myyjältäsi!
Keittiö

’Kuten kuvista on helppo huomata, värit kulkevat matkassani aina ja ne kuuluvat tietenkin myös minun Latooni. Oli itsestään selvää, että keittiön välitilaan tulee vihreää fasettihiottua laattaa.
Keittiössä huomio kannattaa kiinnittää huomio aina toimivaan huokean ja arvokkaan yhdistelmään. Poul Henningsenin ”Artichoke” -valaisin kuparisena on ikuinen unelmani Eero Saarisen pöydästä puhumattakaan. Ja kuinka mukavaa, todella edullinen Ikean ”Vittsjö-hyllystö” istuu seinälle kuin nakutettu ja terävöittää tilaa mustana.’
Työhuone

’Ja sanoinko jo, että tunnustaudun nykyään myös tapettifriikiksi. Työhuoneessani on ruotsalaisen Hanna Werningin suloinen tapetti, joka on ollut yksi suosikeistani jo vuosia. Siksi oli tietenkin selkiö, että “omassa” Ladossani on jotain Werningiä. Yhtä lailla itsestään selvää oli, että huoneeseen tulee ihana Umagen nojatuoli vihreällä kankaalla.
Työhuone on siinä mielessä tärkeä asia juuri tässä kokonaisuudessa, että sisääntulosta näkyy suoraan sinne. Siksi halusin, että edessä odottaa joku katseenvangitsija ja nyt se on tanskalaisen Umagen kaunis The Reader-nojatuoli.’
Makuuhuone

Toivottavasti minun Latoni on myös sinun unelmiesi koti!
Ystävyydellä, Laura R