Sirkku Koivusalo-Löytänä

045 6111 550
sirkku.koivusalo-loytana@kannustalo.fi

Matinkatu 3
20810 Turku

www.inststokoivusalo.fi

Toimin seuraavilla alueilla:

Ota yhteyttä

Olen suunnannut rakennusalalle isäni Erkin jalanjäljissä, joka on toiminut Kannustalon edustajana melkein 40 vuoden ajan. Koulutukseltani olen rakennusinsinööri (amk). Talojen suunnittelu alkoi kovasti kiinnostamaan minua jo lapsena, millimetripaperia kului rullakaupalla ja suunnitelmia kertyi. Taidot ovat tästä kyllä kieltämättä 30 vuodessa karttuneet, mutta into on pysynyt aivan samana!

Kymmenisen vuotta sitten muutimme mieheni kanssa itse suunnittelemaani, ja yhdessä rakentamaamme, Kannustaloon. Kotimme on maaseudulla, mutta lähellä Turkua kuitenkin. Toteutimme oman unelmamme! Muuttolaatikoita kantaessamme huomasimme, että uuden kotimme aulaan tepasteli kovasti nälkiintynyt kissa. Ja kuten Kannustalossa asujille yleensä tuppaa käymään, mihinkään se ei ole sen jälkeen kodistaan lähtenyt. Tämän jälkeen perheemme on kasvanut vielä kolmella ihanalla, vähän vähemmän karvaisella, lapsella.

Harrastukseni ovat hyvin samankaltaisia kuin Muumimammalla; kuopsutan kasvimaata, keräilen luonnonantimia, hääräilen kotona ja varsinkin keittiössä. Joskus (liian harvoin) istun teekupposella kuistilla. Luonto, meri ja mökkeily ovat aina olleet lähellä sydäntäni.

Toivon kovasti, että ottaisit yhteyttä, niin toteutetaan yhdessä myös Sinun unelmiesi Koti!

Ota yhteyttä Sirkkuun

* vaaditaan

Kokonaisbudjetti talon rakentamisen osalta ilman tontin ja liittymien osuutta.

Tässä voit kertoa tarkemmin rakennushankkeestasi, esimerkiksi pinta-ala, huoneiden lukumäärä, kerrosten lukumäärä, moderni/perinteinen, toivomasi talomalli jne.

Uutiskirjeen tilaus

Voit peruuttaa tilauksen halutessasi. Tilaamalla hyväksyt Käyttöehdot ja Tietosuojaselosteen.

Löydät minut seuraavista esittelyistä

Kaikki tapahtumat