Ajatuksista paperille
Aloimme suunnitella uutta kotiamme kovalla innolla heti kun tonttikaupat olivat varmistuneet. Meillä oli selkeä näkemys asioista, joita halusimme uudelta kodiltamme. Kaksi kaksitasoista taloa aiemmin rakentaneina olimme varmoja siitä, että tällä kertaa valitsisimme yksitasoisen kodin. Halusimme kuitenkin pohjaratkaisun olevan mielenkiintoinen ja monimuotoinen. Sen vuoksi haaveenamme oli jo pidempään ollut L-mallinen talo, joka mahdollistaisi pohjaratkaisultaan monipuolisemman tilasuunnittelun.
Pääkaupunkiseudun asemakaava-alueilla sijaitsevat tontit ovat usein pieniä ja muodoiltaan haastavia. Yhteen tasoon rakentaminen vaatii reilumman kokoisen tontin, etenkin jos toiveena on, että talon lisäksi tilaa jää vähän myös pihalle. Mikä tuuri meillä kävikään, kun löysimme riittävän ison tontin, jonka maaston muotoihin paras mahdollinen ratkaisu oli haaveilemamme L-mallinen talo!
Meille oli heti selvää, että rakentaisimme Kannustalon. Tähän vaikutti tietysti Jarkon työ Kannustalolla, mutta ensisijaisesti se, että tiesimme saavamme Kannustalolta markkinoiden parhaan puutalon. Olimme valinneet Kannustalon edellisen kerran jo vuosia aiemmin, jolloin meillä ei ollut muita rakentajia erityisempää suhdetta yritykseen. Edellisen rakennusprojektin aikana toteamamme Kannustalon luotettavuus ja laatu toimivat alkusysäyksenä sille, että Jarkko myöhemmin hakeutui yritykseen töihin. Meille oli suuri helpotus, kun vältyimme työläältä talotoimittajien kilpailutusvaiheelta ja pystyimme käyttämään kaiken energiamme kodin suunnitteluun.
Olimme myös päättäneet, ettemme palkkaisi projektiin ulkopuolista arkkitehtia, vaan hyödyntäisimme Kannustalon suunnitteluosaamista. Ulkopuolisten arkkitehtien suunnittelemat ratkaisut ovat usein kalliita ja haastavia, joskus jopa mahdottomia toteuttaa. Koimme, että siitä on suunnittelussa suuri etu, kun suunnittelija tuntee talotoimittajan toimintatavat ja rakenteet sekä osaa ehdottaa parhaat, kustannuksiltaan järkevimmät ja toteuttamiskelpoiset ratkaisut. Suunnittelutyössä meillä oli myös kotikenttäetu, sillä työnsä puolesta Jarkko tuntee Kannustalon toteutusmahdollisuudet ja detaljit kuin omat taskunsa.
Auroran koristeellinen julkisivu miellytti meitä edelleen, mutta tällä kertaa halusimme kodiltamme pelkistetympää ja modernimpaa tyyliä. Monet tuttavamme kyselivät, minkä Kannustalon talomalleista valitsemme. Heidän hämmästyksensä oli suuri, kun kerroimme, ettei talomme tule olemaan mikään malliston taloista, vaan se on suunniteltu sekä ulkoa että sisältä täysin räätälöidysti meille. Harva tuntui olevan tietoinen Kannustalon muunneltavuudesta ja monipuolisista toteutusmahdollisuuksista.
Avuksi suunnittelutyöhön saimme Kannustalon loistavan arkkitehtisuunnittelijan Annika Torkon. Toimitimme Annikalle melkoisen listan uutta kotiamme koskevia ajatuksia ja toiveita. Olimme piirtäneet alustavan luonnoksen itse ruutupaperille ja edistimme yhdessä Annikan kanssa suunnittelua tuon luonnoksen ja toiveidemme pohjalta. Olimme iloisia, että saimme käyttöömme Kannustalon uudistuneen, entistä pitkäikäisemmän ja vastuullisemman seinärakenteen. Alkuvuonna lanseerattu uusi seinärakenne mahdollistaa muun muassa kulkuaukkojen esteettömyyden ja ikkunoiden sekä ovien alareunojen sijoittamisen lähes lattian rajaan. Uudessa seinärakenteessa on huomioitu myös ilmastonmuutoksen vaikutukset rakenteiden kestävyyteen. Huntonin 25 millimetriä paksu eristävä tuulensuojalevy on tuulensuojakipsilevyä entistäkin eristävämpi.
Meillä oli tärkeää, että rakennus suunniteltaisiin tontin maastonmuotoja mukaillen. Toivoimme, että upea luonto ympärillä säilyisi mahdollisimman koskemattomana ja rakennus suunniteltaisiin niin, että se sulautuisi ympäröivään metsämaisemaan. Pohjaratkaisulta toivoimme yllätyksellisyyttä ja mielenkiintoista flowta. Hanna kuvaili Annikalle, kuinka toivoi kierroksen talossa olevan kuin seikkailu, jossa tilaratkaisut yllättäisivät monipuolisuudella ja mielenkiintoisuudella. Halusimme taloomme reilusti ikkunapinta-alaa, että ympäröivä maisema pääsisi myös sisätiloissa parhaiten oikeuksiinsa. Makuuhuoneita tulisi olla viisi, joista yksi toimisi Jarkon kotitoimistona. Makuuhuoneiden sijainnilta toivoimme, että jokainen perheenjäsen saisi oman rauhan. Sen vuoksi emme halunneet käyntiä makuuhuoneisiin kodin oleskelutiloista.
Toimistohuoneen sijannissa tuli lisäksi huomioida, että se sijaitsisi mahdollisimman erillään kodin muista tiloista. Näin perhe-elämämme häiritsisi mahdollisimman vähän kotitoimistolla vierailevia asiakkaita ja päinvastoin. Lapsille halusimme oman kylpyhuoneen, ja kaikki kolme wc-tilaa pyrittiin sijoittamaan mahdollisimman tasaisesti ympäri taloa. Aikuisten makuuhuoneen yhteyteen emme halunneet kylpyhuonetta, sillä meillä on erilaiset rytmit. Jarkko on aamu- ja Hanna iltavirkku ja koimme, että makuuhuoneen yhteyteen sijoitettu kylpyhuone häiritsisi molempien yöunia. Toivoimme kuitenkin, että kylpyhuone sijoitettaisiin makuuhuoneen läheisyyteen. Vallitsevasta open concept -trendistä poiketen halusimme erillisen saarekkeellisen keittiötilan, joka yhdistyisi luontevasti kodin keskeisimmällä paikalla sijaitseviin oleskelutiloihin. Lisäksi meillä oli pitkä lista muita tilasuunnittelua sekä detaljeja koskevia toiveita.
Yhteinen sävel Annikan kanssa löytyi välittömästi. Hän kuunteli kärsivällisesti toiveitamme ja sai heti kiinni ajatuksistamme. Ammattitaitoisesta suunnitteluavusta huolimatta pohjan hioutuminen lopulliseen muotoonsa oli melko haastava prosessi. Olimme asettaneet riman tosi korkealle ja haimme tinkimättömästi meille täydellistä pohjaratkaisua. Loistavana apuna suunnittelussa toimi Kannustalon rakentajilleen tarjoama Feel5D -virtuaalimallinnus, joka mahdollisti tutustumisen talon ulko- ja sisätiloihin jo suunnitteluvaiheessa. Yksityiskohtia pyöriteltiin, seinien ja ikkunoiden sijainteja mietittiin sentin tarkkuudella. Erityisesti erillinen keittiötila saarekkeineen tuotti suunnittelun osalta todellisia haasteita. Pohdimme yhdessä Annikan kanssa lukuisia eri vaihtoehtoja, kunnes palaset viimein loksahtivat paikoilleen. Kun saimme Annikalta viimeisimmän ja lopullisen pohjaluonnoksen tunne oli uskomaton. Olimme ilman kompromisseja onnistuneet suunnittelemaan kodin, joka sopi täydellisesti perheemme tarpeisiin ja elämäntyyliin!
Hannan ja Jarkon vinkit rakentajalle
Kodin suunnitteluvaiheeseen kannattaa panostaa huolella. Pohdi perheenne elämäntyyliä, -rytmiä ja sitä kuinka vietätte aikaa kotona. Myös asemakaava ja tontin ominaisuudet vaikuttavat toteutusmahdollisuuksiin. Nämä asiat tulee selvittää jo tontin hankintavaiheessa, jotta vältytään mahdollisilta epämieluisilta yllätyksiltä. Oma taloedustajanne auttaa teitä mielellään suunnittelussa ja erilaisten toteutusmahdollisuuksien läpikäymisessä. Mikäli olette epävarmoja tontin asettamista haasteista ja mahdollisuuksista kannattaa ammattilaisen osaamista hyödyntää jo ennen tontin hankintapäätöstä.
Talotoimittajia vertaillessa kiinnitä huomiota paitsi toimitussisältöjen laajuuteen myös laadullisiin tekijöihin. Toimitussisältö kannattaa käydä aina yksityiskohtaisesti läpi talotoimittajan edustajan kanssa sillä kaikki merkitykselliset asiat eivät käy suoraan ilmi toimitussisällöstä.