Honkain keskellä

Tässä kodissa asuu Heidi, Toni ja kolme lasta. Perhe asui pitkään pääkaupunkiseudulla ja heillä oli jo tontti Espoosta ja kivitalon piirustukset valmiina, kun he päättivätkin muuttaa takaisin synnyinseudulle Keski-Pohjanmaalle, lähemmäksi sukulaisia.

”Alunperin olimme aikeissa rakentaa kivitalon, mutta jotenkin tälle tontille, metsän keskelle sopi paremmin ajatus puutalosta”, Heidi kertoo.

”Suvussani on rakennettu aiemmin Kannustaloja ja tiesimme sen laadukkaaksi talotoimittajaksi. Olen aina myös ihaillut Kannustalojen tarkkaan mietittyjä pohjia ja julkisivuja. Lähdimme liikkeelle valmiista yksitasoisesta Harmaja-mallista, ja muokkasimme pohjaratkaisua tarpeisiimme sopivaksi. Esikoisemme Oliver liikkuu pyörätuolilla, ja sen vuoksi perheemme tarvitsee esteettömän kodin. Yhdessä tasossa asuminen on paljon helpompaa ja käytännöllisempää pienten lasten ja erityislapsen kanssa.”

Miten saitte idean rakentaa erillisen uima-allastalon?

”Mietimme ensin piha-allasta, mutta sen talvikäyttö olisi ollut mahdotonta. Paikkakunnalla ei ole uimahallia, jossa voisimme helposti käydä Oliverin kanssa. Uima-allastalo mahdollistaa sen, että voimme koko perhe uida ympäri vuoden. Oliver nauttii vapauden tunteesta, kun vesi kelluttaa häntä. Tonille puolestaan oli tärkeää asennuttaa vastavirtalaite altaaseen, joten siellä voi oikeasti myös treenata. Autokatoksen yhteyteen rakennettuun allastaloon rakennettiin myös pieni kuntosali, suihku ja sauna sekä lämmin varastotila.”

Mistä saat inspiraatiota sisustamiseen?

”Inspiraatiota saan niin Instagramista kuin sisustuslehdistäkin, mutta suurin inspiraation lähde on kuitenkin ympäröivä luonto. Talo sijoitettiin tontille niin, että luonto tulee osaksi sisustusta ja ikkunoista aukeaa maisema pitkälle kilometrien päähän. Nautin erityisesti suuresta olohuoneesta ja luonnon tarjoamasta näytöksestä, joka muuttuu vuodenaikojen mukaan. Avarat, esteettömät tilat olivat omaa kotia suunnitellessamme toivelistamme kärkisijalla, ja ne toteutuvat täällä täydellisesti.

Sisustushaaveitamme olemme toteuttaneet pikkuhiljaa. Suuria hankintoja harkitsemme pidempään, sillä haluamme panostaa kestävään laatuun. Emme halua uusia asioita parin vuoden välein. Sisustusmakumme menevät onneksi mieheni kanssa hyvin yhteen. Haaveilimme tanskalaisesta douglaskuusilattiasta, mutta se oli liian hintava. Tonin veli vinkkasi kokkolalaisesta lattiantekijästä, joka valmisti meille kuusilattian samaan tyyliin Suomessa kasvaneista puista. Lankut ovat 3 cm paksuja ja 30 cm leveitä. Pisimmät lankut ovat kuusimetrisiä.

Talossamme parasta on kuitenkin näkymä. Jo kotipihaan tultaessa näemme kauas yli mäntymetsän ja peltojen.”

Katso lisää kuvia asiakasperheen Instagramista @honkainkeskella

Lisää kuvia

Harmaja 165

Perheen koti suunniteltiin heidän toiveiden mukaan. Suunnittelun lähtökohtana käytettiin Harmaja 165 -talomallin pohjaratkaisua.
Kodin kokonaishuoneistoala on 229 m2.

Tutustu

Virtuaalikierros

Käy tutustumassa perheen kotiin virtuaalisella kierroksella!

Astu sisään