TEKSTI JUTTA YLÄ-MONONEN KUVAT HENRI KÄMÄRÄ

Yhden naisen projekti

Kun pohjalainen yrittäjänainen jotain päättää, niin sen hän myös tekee. Marjo Ahola-Arvo haaveili Kannustalon Ladosta. Lopulta ajatus sai tuulta alleen. Nyt viisihenkinen perhe asuu Marjon rakennuttamassa talossa Kokkolan Vikåssa.

Kaikkien talonrakentajien joukossa Marjo Ahola-Arvon tarina on poikkeava ja erilainen.

– Tein haavekarttoja, joihin keräsin erilaisia asioita, joiden toteutumisesta unelmoin. Joukossa oli myös Kannustalon musta, minimalistinen Lato. Ajattelin, että jos jotain oikein paljon haluan, joudun tekemään myös isoja päätöksiä. Olen tottunut siihen yrittäjänä. Harvoin mikään toteutuu ihan itsestään. Toisaalta ajattelin, että vaikka talonrakentaminen on iso projekti, en kuitenkaan tipu korkealta ja kovaa. Järkevällä budjetilla, hyvälle paikalle rakennetun talon voi aina myydä, Marjo sanoo.

Kensapuun mustat Rumba-keittiökalusteet hankittiin Huusholli Keittiöistä Kokkolasta. Keittiöstä haluttiin mahdollisimman selkeä ja yksinkertainen. Pöytätasoihin ja kaapistojen välitilaan Marjo valitsi materiaaliksi vaalean Calacatta-marmorin ja mustan Tapwellin hanan.

REMONTISTA RAKENTAMISEEN

Kauneusalan yrittäjänä Marjolla oli jo kokemusta remontin tekemisestä. Kokkolan keskustassa sijaitsevassa Salon Marjo Aholassa oli tehty iso remontti muutama vuosi aiemmin. Liiketilasta oli revitty kaikki vanha pois ja rakennettu sisätilat kokonaan uudestaan. Apuna oli sisustussuunnittelija, jonka tekemien selkeiden suunnitelmien mukaan remonttimiesten oli helppo työskennellä ja pysyä aikataulussa. Marjolla oli alusta alkaen selkeä näkemys siitä, miltä liiketilan sisustuksen tulisi näyttää ja miten siitä saataisiin toimiva.

Marjon aviomies on työskennellyt koko työuransa rakennusalalla, samoin appiukko. Miesten hämmästys olikin suuri, kun Marjo alkoi suunnittelemaan Kannustalon Ladon rakennuttamista – yksin. Perheen edellisen kodin mies oli rakentanut alusta loppuun asti omin käsin. Yhteisellä päätöksellä sovittiin, että Marjo rakennuttaa ja rahoittaa uuden kodin, johon perhe muuttaa yhdessä.

Sisätilassa on hyödynnetty talon harjakorkeus ja saatu reilusti lisää avaruutta. Musta Smidsonin Porto-takka tuo keittiökalusteiden lisäksi kontrastia muuten vaaleaan tilaan. Marjon rakkaus kauniisiin valaisimiin näkyy erityisesti olohuoneessa ja avokeittiössä.

VOIMAANNUTTAVA KOKEMUS

Itse rakennetun talon myyminen oli miehelle kova paikka, mutta lopulta hän oli tyytyväinen Marjon rakennuttamaan Latoon ja muutti mielellään sinne. Mutta rakennusprojektiin hän ei osallistunut, vaan Marjo ja 14-vuotias tytär hoitivat kaiken kahdestaan. Tytär oli todella innoissaan rakentamisesta ja tutustui kaikkeen saatavilla olevaan materiaaliin. Hän katsoi jopa Kannustalon videot elementtien pystyttämisestä.

– Halusin kokea talonrakentamisen, koska en ole koskaan aiemmin ollut mukana rakennusprojektissa. Olin iloinen, kun tyttäreni innostui siitä myös. Poika oli mukana tekemässä talon perustuksia. Rakennusprojekti oli hyvää oppia lapsilleni. Heidän arvostuksensa kotia kohtaan kasvoi myös, kun he olivat saaneet olla henkilökohtaisesti mukana monessa asiassa rakennusvaiheen aikana. Luulen, että pisteeni äitinä nousivat myös lasten silmissä. Itse koin rakentamisen tosi voimaannuttavana, kun huomasin pystyväni näin isoon projektiin yksin, Marjo sanoo.

Olohuoneen kalustukseen kuuluu kaksi Yrjö Kukkapuron suunnittelemaa mustaa Remmi-tuolia, Interfacen Blues-sohva sekä Woodnotesin K-tuoli ja -rahi.

KOKENUT RAKENTAJA

Kannustalon Kokkolan-seudun talomyyjä Jarno Kivelä oli Marjolle entuudestaan tuttu. Jarnon esittelemä ensimmäinen pohjakuvaluonnos oli Marjon mielestä heidän perheelleen täydellinen. Mitään ei tarvinnut muuttaa. Varmistaakseen projektin onnistumisen ja sen saattamisen kunnialla loppuun Marjo palkkasi ammattitaitoisen ja kokeneen rakentajan. Jarno omistaa myös rakennusalan yrityksen, Rakennus Kivelä, jonka kanssa tehtiin avaimet käteen -sopimus. Marjon vastuulle jäi siivoaminen rakennustyömaalla.

Pohja valettiin heinäkuussa 2018 ja Kannustalon talopaketti tuli tontille syyskuussa. Joka päivä poikettiin raksalle katsomassa, kuinka työt ovat edistyneet. Marjo maalasi talon kahteen kertaan ulkopuolelta. Talon pitkällä sivulla sijaitsevan ison terassin päälle rakennettiin kate. Terassin kokoa suurennettiin, siinä on reilusti oleskelutilaa. Kesäkeittiö grilleineen ja ruokapöytineen sijoitettiin talon päätyyn. Marjo pääsi opettelemaan laattojen asentamista kesäkeittiössä. Koti oli muuttovalmis pääsiäisenä 2019, ja piha laitettiin kuntoon vielä samana kesänä. Ensin asfaltoitiin piha ja rullanurmikko laitettiin paikoilleen syksyllä.

Talon toiseen päähän sijoitettiin perheen kolmen lapsen huoneet, toiseen vanhempien makuuhuone, sauna, pesuhuone ja kodinhoitohuone. Keskellä on yhteiset avarat oleskelutilat. Lisäksi rakennettiin piharakennus, jossa on autotalli ja nuoremman tyttären leikkitila. Kuopuksen ikäero vanhempiin sisaruksiin on niin suuri, että kaikkien kannalta järkevä vaihtoehto oli rakentaa hänelle oma erillinen tila, jossa voi levittää lelut ja leikkiä rauhassa, eikä kaikkea tarvitse siivota heti pois. Piharakennuksen huoneelle löytyy varmasti myöhemmin muuta käyttöä.

Perheen vanhempi tytär on innokas sisustaja ja haaveilee sisustussuunnittelijan työstä. Omaan huoneeseensa hän valitsi Ferm Livingin mustavalkoisen Half Moon- tapetin. Kattovalaisin on ostettu Sisustellen-liikkeestä Kokkolasta. Valkoiset kalusteet ovat Muuramen klassikkoja.

LUONTO LÄHELLÄ

– Parasta kodissamme on isot ikkunat ja näkymät. Rakastan sitä, että valoa tulee kahdesta suunnasta. Seuraan taivasta ja sitä, kuinka se muuttuu jatkuvasti. Luonto ja sen kauniit värit tuntuvat tulevan osaksi kotia. Isoista ikkunoista ympäristön seuraaminen on kuin teatteria. Meillä on aina kaikki kaihtimet auki. Meitä ei häiritse, että naapuriin rakennetaan ja ihmisiä kulkee ohi. Lapsetkin usein vilkuttavat ohikulkijoille. Olen innokas lenkkeilijä, lenkille pääsee heti takapihalta. Voisiko parempaa enää toivoa!

Tilan avaruus on perheelle myös tärkeää. Kattokaltevuudeksi Marjo valitsi 1:2. Edellisessä kodissa oli korotettu huonekorkeus, ja Ladossa hyödynnettiin talon koko harjakorkeus. Kaikki yksityiskohdat mietittiin tarkasti. Tosin Marjo sanoo, että ratkaisujen tekeminen oli helppoa ja hän uskalsi tehdä rohkeitakin valintoja, koska hän ajatteli ettei Lato ole heidän loppuelämänsä koti. Kun lapset muuttavat pois, Marjo on ajatellut rakentaa miehensä kanssa vielä talon kahdelle aikuiselle.

– Alusta asti ajattelin, että voimme joskus myydä tämän talon. En ihan vielä henno tehdä sitä – sittenkään. Tämä on juuri nyt meille täydellinen koti.

Vanhempien makuuhuoneeseen haluttiin selkeät valkoiset kaapistot, joihin saa helposti kaikki vaatteet piiloon. Myös Marjon etätyöpiste sijoitettiin kaapiston sisään. Marjon mielestä parasta makuuhuoneessa on suora käynti omaan vessaan ja sieltä kylpyhuoneeseen. Kattovalaisimeksi valittiin Flosin Taraxacum.

SELKEÄ SISUSTUS

Perheellä oli jo ennestään paljon klassikkohuonekaluja ja valaisimia, jotka sopivat hyvin myös uuteen kotiin. Sisustusta täydennettiin ainoastaan Fritz Hansenin Grand Prix -ruokapöydän tuoleilla, kahdella Yrjö Kukkapuron suunnittelemalla mustalla Remmi-tuolilla sekä muutamilla valaisimilla keittiön saarekkeen ylle ja vessoihin. Marjo tunnustaa olevansa valaisinfriikki ja kauniita katto- ja pöytävalaisimia oN kertynyt vuosien aikana.

– Sisustimme kodin enimmäkseen jo olemassa olevilla kalusteilla. Hyvät, laadukkaat huonekalut ja valaisimet kulkevat kauan mukana, eikä niihin kyllästy. Harkitsen hankintoja pitkään. Pidin tärkeänä taloa suunnitellessa, että mielessäni oli vain yksi tarkkaan harkittu tyyli. Haluan kaiken olevan selkeää. Silmäni lepää siisteydessä, kaiken ylimääräisen tavaran täytyy olla kaapeissa ja laatikoissa. Keittiön tasojenkin haluan olevan muuten tyhjät, vaikka kodissamme tehdään paljon ruokaa, Marjo täsmentää.

Nuoremman tyttären huoneen seiniä elävöittää liimattavat mustat pilkut. Ne on helppo tapa muuttaa sisustuksen ilmettä ja myös vaivattomat poistaa seinistä.

Marjon mielestä parasta makuuhuoneessa on suora käynti omaan vessaan ja sieltä kylpyhuoneeseen. Kodin pohjaratkaisut ovat osoittautuneet perheen elämäntapaan hyvin sopiviksi.

Saunaan haluttiin koko seinän kokoinen hieman tummennettu lasiseinä. Pesuhuoneesta ei juuri näe saunan lauteille, koska ikkunat höyrystyvät. Helon Himalaya-kiukaassa on vesisäiliö, joka kosteuttaa löylyhuoneen jo lämmitysvaiheessa.

Kylpyhuone ja wc jatkuvat yhtenäisenä tilana betoninharmaiden lattia- ja seinälaattojen sekä samanlaisen puunvärisen paneelikaton ansiosta.

Kodinhoitohuoneeseen on käynti sekä eteisestä että kylpyhuoneesta. Sama laattalattia jatkuu kaikissa näissä huoneissa. Valkoiset kaapistot on ostettu Huusholli Keittiöistä.

Lato 150

Tämä Lato-koti sopii isollekin perheelle. Tilavasta eteisestä tullaan isoon keittiö-ruokailu-oleskelutilaan. Huoneeseen voi lisätä vinon sisäkaton, joka lisää tilantuntua entisestään.

Tutustu tarkemmin