Kannustalo & asuntomessut

Yläkuvassa HARMAJA SAIMAA Mikkelin asuntomessuilla 2017

Kannustalo on ollut jo vuosikymmeniä suomalaisen puutaloarkkitehtuurin ja asumisen suunnannäyttäjä. Asuntomessuilla esittelemämme uudet talomallit ovat menneet suoraan monen messukävijän sydämeen. Messutalomme ovat voittaneet lähes joka kerta asuntomessujen Paras talo -äänestyksen ja ne ovat aloittaneet kokonaan uusia omakotitaloasumisen trendejä Suomessa.

AURORA Heinolan asuntomessuilla 2004. Kaikkien aikojen komein messutalo 2015.

Työmme perusajatuksena on ollut jo yli 40 vuotta: ’Me rakennamme taloja, mutta ensisijaisesti kuitenkin me teemme Koteja’. Tämä lähtökohta on kirkkaana mielessämme joka kerta, kun  aloitamme uuden talomallin suunnittelun. Asuntomessutalot ovat meille eräänlaisia koetaloja, joissa voimme testata uusia ratkaisuja ja saada välitöntä palautetta messukävijöiltä. Niiden pohjalta suunnitellaan aikanaan uusia talomallistoja.

Tapaat meidät asuntomessuilla seuraavaan kerran ensi kesänä Lohjalla. Tänä kesänä esittelemme asuntomessujen aikana messumenestyjiemme pohjalta suunniteltuja koteja eri puolella Suomea. Tervetuloa tutustumaan!

KOSKETUS Tuusulan asuntomessuilla 2000. New Yorkin Modernin taiteen museo 2018.

LATO Jyväskylän asuntomessuilla 2014

Tutustu messumenestyjiimme

Äänestä suosikki­taloasi, voita lahjakortti

Äänestä oma suosikkisi ja osallistu lahjakorttien arvontaan.

Äänestys on päättynyt.

Katso tulokset