Onneli ja Anneli -mökkikylä Jyväskylän Kirkkopuistossa

Marjatta Kurenniemen ihastuttavat Onneli ja Anneli -kirjat ovat monille aikuisille tuttuja jo omasta lapsuudesta. Viime talvena ensi-iltansa sai ensimmäinen Onneli ja Anneli -elokuva, jonka on kevään aikana nähnyt jo yli 170 000 katsojaa.

Kannustalon toteuttamasta tyttöjen elokuvatalosta on suunniteltu myös Onneli ja Anneli -leikkimökki. Viisi karamellinkaunista, pikkutyttömäisen herttaista ja somaa leikkimökkiä odottaa leikkijöitä Jyväskylän keskustassa Kirkkopuistossa asuntomessujen ajan. Lisäksi yksi mökki sijoitetaan asuntomessualueelle.

Asuntomessujen ajaksi leikkimökkien seinälle tulee pieni tietokilpailu Onnelin ja Annelin talo -kirjasta, johon kaikki lapset ja lapsenmieliset voivat osallistua. Kisaan osallistuneiden kesken pääpalkintona arvotaan yksi Kirkkopuiston leikkimökeistä ja 20 kappaletta syksyllä ilmestyvää Onnelin ja Annelin talo -dvd:tä.

Kirkkopuiston mökit tulevat myyntiin asuntomessujen päättyessä. Leikkimökkien myymisestä tiedotamme elokuun alussa netti- ja FB-sivuillamme. Oman mökkinsä voi toki tilata Kannustalon Pihapuodista vaikka heti!
ajank_o_a_001 ajank_o_a_002 

 

Takaisin ajankohtaisiin