Petri Noponen

050 561 7484
petri.noponen@kannustalo.fi

Muuntotie 3
01510 Vantaa
Väliaikaistilat (22.7. alkaen) ennen uuden toimiston avausta.

Toimin seuraavilla alueilla:

Ota yhteyttä

Koulutukseltani olen rakennusinsinööri. Olen toiminut koko aikuisikäni rakennusalalla aloittaen betonirakentamisesta ja päätyneenä hirsirakentamisen kautta puuelementti-rakentamiseen.

Työtehtäväni ovat vaihdelleet kirvesmiestöistä suunnitteluun ja myyntiin. Nykyisen myyntityön ohella olen myös ollut mukana osakkaana rakennusalan yrityksessä lähes 20 vuotta. Rakentamisen työtehtävät ovat johdattaneet minut töihin myös Keski-Eurooppaan, jonka myötä pystyn keskustelemaan rakentamisesta myös englanniksi ja saksaksi.

Asun perheineni Vantaalla itsekin Kannustalossa. Työajan ulkopuolella omakotitalon askareiden lisäksi harrastan urheilua sekä musiikkia, kuunnellen ja itsekin kitaraa soittaen.

Pidän työssäni sen monipuolisuudesta, yksikään työpäivä ei ole samanlainen. Saan olla ihmisten kanssa tekemisissä, osallistua suunnitteluun ja nähdä työmaalla asiakkaiden unelmien toteuttamisen. Palkitsevinta työ on silloin kun pystyn auttamaan asiakasta ratkaisemaan projektissaan sellaisia kysymyksiä mihin hän ei itse olisi löytänyt vastauksia.

Tule keskustelemaan taloprojektistasi kanssani, niin saat 30 vuoden rakennusalan työkokemukseni avuksesi.

Ota yhteyttä Petriin

* vaaditaan

Kokonaisbudjetti talon rakentamisen osalta ilman tontin ja liittymien osuutta.

Tässä voit kertoa tarkemmin rakennushankkeestasi, esimerkiksi pinta-ala, huoneiden lukumäärä, kerrosten lukumäärä, moderni/perinteinen, toivomasi talomalli jne.

Uutiskirjeen tilaus

Voit peruuttaa tilauksen halutessasi. Tilaamalla hyväksyt Käyttöehdot ja Tietosuojaselosteen.

Löydät minut seuraavista esittelyistä

Kaikki tapahtumat