Askelmat uuteen kotiin

Viikko on taas vierähtänyt ja talolla on tapahtunut paljon. Suurimpana edistysaskeleena on portaiden asennus. Portaat tulivat täysin omien suunnitelmiemme ja toiveidemme mukaisiksi jokaista kulman muotoa ja paksuutta myöten. Portaiden asennuksen valmistuttua ei puutukaan enää mitään suurta yksittäistä asiaa, vaan muutaman työvaiheen viimeistelemisen jälkeen talo on täysin muuttovalmis. Olemmekin jo kalenteroineet sisäänmuuttotarkastuksen noin kahden viikon päähän eli huhtikuun puolivälin tienoille.

Kuluneen viikon aikana talolle on asennettu sisä- ja ulkovalot. Tunne sillä hetkellä, kun taloon sai täyden valaistuksen ensi kerran katkaisimesta, oli unohtumaton. Tähän asti työmaalle on tulvinut luonnonvaloa päiväsaikaan, mutta iltaisin sisätilat on valaistu erilaisia työmaavalaisimia pistorasiaan kytkemällä. Nyt valaistuksen toimiessa valmiin talon tapaan tunne on heti ulko-ovelta sisään astuessa kuin kotiin saapuessa.

Kaikkiaan valaistusratkaisut tuntuvat ainakin tässä vaiheessa todella onnistuneilta. Pihavaloja pääsimme jo testaamaan pimeässä ja tunnelma koko pihapiirin osalta muuttui täysin. Samoin saunan led-valaistus on täydessä toimintakunnossa.

Myös pihan vesipostit ovat paikoillaan. Ne halusimme sekä etelä- että pohjoispuolille taloa. Suurehkosta rakennuksesta huolimatta tontillemme jää edelleen hyvänkokoinen piha-alue, joka saattaa lasten leikkien lisäksi tarvita vettä.

Pääsiäisen molemmin puolin lähipäivien agendana on LVI-kalusteiden asennus. Ne ovatkin asennustarvikkeineen jo paljolti valmiina talolla odottamassa asennusta. Hanoista, suihkuista, pyyhekuivaimesta ja muista kalusteista kerromme seuraavissa blogiteksteissä tarkemmin kuvineen.

Portaat meille toimitti Kannustalon yhteistyökumppani Hovinikkarit, joiden toimesta hoituu myös portaiden asennustyö. Suunnitteluvaiheen pystyimme hoitamaan sujuvasti kokonaan etäyhteyksillä. Tämä toimi oikein hyvin, sillä olimme päässeet jo aiemmin näkemään Kannustalon sisustusstudiolla portaiden mallipaloja ja päättämään portaiden värin sopivaksi muuhun suunnittelemaamme sisustukseen. Kannustalon sisustussuunnittelija Helena Karihtala auttoi meitä värivalinnoissa myös portaiden suhteen.

Portaiden väriksi valitsimme mustan. Toiveestamme värin kiiltoasetta laskettiin ja portaat ovat lähes mattamustat. Askelmien etureunaan halusimme liukuesteurat ehkäisemään liukastumisia portaissa. Lapsiturvalistat halusimme jättää kokonaan pois, minkä vuoksi askelmien väliä pienennettiin ja askelmia paksunnettiin. Lopputulos on juuri sellainen kuin toivoimme.

Alusta asti toiveissamme oli saada portaista suorat. Ne sopivatkin onneksi pitkänmalliseen taloomme hyvin. Neliöitä suorat portaat vievät, mutta onneksi niiden alapuolelle jäävän tilan voi hyödyntää monenlaiseen tarkoitukseen. Porrasmalliksi meille valikoitui Hovi-reisilankkuporras, joka on suoralinjainen ja selkeä. Sivulta katsottuna askelmia ei näy ollenkaan.

Halusimme mahdollisimman esteettömän näkymän kerrosten välillä, joten päädyimme valitsemaan lasikaiteen. Moderni ja pelkistetty Spica-kaide sopiikin loistavasti meidän portaikkoomme. Laminoitu ja karkaistu lasi on upotettu reisilankkuun. Vastaavaa lasikaidetta asennettiin myös yläkerran aulaamme portaiden kanssa yhteensopivasti.

Portaiden askelmien alta löytyvät led-valot, jotka valaisevat portaikon turvalliseksi kulkea. Kannustalo onnistui erinomaisesti yhdistämään porrassuunnittelun sähkösuunnitteluun. Tämä mahdollisti askelmavalaistuksen virransaannin huomioimisen parhaalla mahdollisella tavalla sähkötöissä. Portaiden valaistus tuo varmasti tunnelmaa koko kotiin, sillä portaat ovat keskeisellä paikalla ja näkyvät niin eteisestä, olohuoneesta, keittiöstä kuin leffahuoneestakin lasiovien läpi.

Koti Paloheinässä

Tätä blogia kirjoittavat Jenna, 31, ja Jukka, 33, Oksaharju, jotka rakennuttavat itse suunnittelemaansa Kannustaloa Helsingin Paloheinään. Neljä lasta, koira, harrastukset ja työt pitävät perheen liikkeessä, mutta taloprojektille täydellinen aika on juuri nyt.

Katso kaikki postaukset