Ensimmäinen talokierros

Kannustalo toimitti taloelementit tontillemme ja aloitti niiden asentamisen alle kolme kuukautta sitten. Moderni elementtirakentaminen mahdollistaa rakennuttajan silmin hämmästyttävän nopean edistymisen rakennushankkeelle. Talollamme on nyt molemmissa kerroksissa jo väliseinät valtaosin pystytettyinä ja huoneetkin alkavat hahmottua hyvin. Esittelemmekin talomme kuvakierroksella jo tässä vaiheessa rakentamista ja teemme samankaltaisen kierroksen keväällä uudelleen, kun talo on valmistunut.

Pohjapiirros alakerta.

”MODERNI ELEMENTTIRAKENTAMINEN MAHDOLLISTAA RAKENNUTTAJAN SILMIN HÄMMÄSTYTTÄVÄN NOPEAN EDISTYMISEN”

Eteinen portaikosta kuvattuna.

Eteinen on reilun 15 neliömetrin kokoinen. Ulko-oveksi valitsimme Kaskipuun neli-ikkunaisen, Kannustalolle suunnitteleman oven. Oven vieressä on 2,2 metriä korkea ikkuna, josta näkee etupihan suuntaan. Toiveenamme oli saada luonnonvaloa eteiseen mahdollisimman paljon ja siksi myös eteisen toisessa päässä on 2,2 metriä korkea ikkuna.

Ulko-ovesta sisään astuessa näkymä on läpi talon olohuoneeseen asti noin 15 metrin matkan. Eteinen on meille tärkeä, sillä se on meidän huoneistamme se jossa useamman kerran viikossa tapaamme lasten kavereita ja heidän vanhempiaan. On mukavaa, että eteisessä on tilaa kuulumisten vaihtamiseen esimerkiksi lasten kuskailujen ohella. Ulkovaate- ja kenkäkaaosta hallitsemaan on tulossa kaappirivistöä neljän metrin verran. Harkitsimme myös arkieteisratkaisua, mutta päädyimme lopulta yhteen suureen eteiseen. Uskomme yhden ison eteisen toimivan perheessämme kahta pientä eteistä paremmin.

WC eteisestä päin ja sisältä.

Eteisestä on käynti suoraan vessaan, joka on kooltaan 3,6 neliömetriä. Vessasta avautuu 2,2 metriä korkea ikkuna, mistä on näkymä suoraan etupihalle. Ikkunaan asennettavan kalvon myötä pihalta ei kuitenkaan näe vessaan. Peili-ikkuna olisi ollut ensisijainen toiveemme, mutta ikkunavalintoja tehdessä se jotenkin jäi toteuttamatta kaiken muun keskellä.

Pukuhuone, pesuhuone ja sauna.

Vessan viereinen ovi vie pukuhuoneeseen. Ovi on lähellä yläkerran makuuhuoneisiin vievää portaikkoa, joten siirtymät saunaan sujuvat koko talon läpi kulkematta. Pukuhuone on 2,9 neliömetrin kokoinen ja se on erotettu puolikkaalla väliseinällä 4,0 neliömetrin kokoisesta pesuhuoneesta. Pesuhuone on juuri sopivan kokoinen kahdelle suihkulle. Sekä pukuhuoneeseen että pesuhuoneeseen valitsimme unidrain-kaivot, jotta koko tilan pystyy laatoittamaan suurilla laatoilla ja kaadot onnistuvat silti hyvin.

Sauna on kooltaan 4,4 neliömetriä. Sen rakentaa Kannustalon yhteistyökumppani Sun Sauna, jonka toimipaikassa kävimme vierailemassa harkitessamme materiaalivalintoja. Päätimme sijoittaa kiukaan keskelle saunaa ikkunan alle keskilauteeseen upotettuna. Siten istumalauteet tulevat molemmin puolin kiuasta ja mahdollistavat tilan käyttämisen suuremmallakin saunaporukalla.

Kirjasto-elokuvahuone käytävältä katsottuna.

Kirjasto-elokuvahuone toimii ikään kuin toisena olohuoneenamme. Se on kooltaan 16 neliömetriä ja sieltä on oma uloskäynti liukuovien kautta terassille. Olohuoneeseen meille ei tule televisiota, joten kirjasto-elokuvahuonetta käytämme perheen leffailloissa ja futismatseja katsellessa.

Tämä tila saa toimittaa myös vierashuoneen virkaa ja olemmekin huomioineet sisustusta miettiessämme jo sänkyratkaisut vieraita varten. Uuden kodin valmistuttua saamme toivottavasti entistä useammin yökylävieraita, kun heille on oma huone. Meillä on sukulaisia ja ystäviä Pohjanmaalla, ja kyläilyt kestävät usein viikonlopun yli. Olikin selvää jo pohjapiirrosta raapustellessa, että vieraille tehdään huone minne saa helpolla kunnon nukkumispaikat.

Keittiö sivusta päin.

Keittiöseinusta.

Kirjastosta seuraavana on keittiö. Keittiöön tulee kalusteita kuusi metriä pitkälle seinustalle ja lisänä tulee kolme metriä pitkä saareke, jonka ääreen mahtuu ruokailemaan koko perhe. Saarekkeeseen halusimme ainoastaan uunin ja säilytystilaa. Kaikki muut toiminnot sijaitsevat seinustalla. Näin ollen saarekkeen tason voi käyttää kattaukseen, kun liesi eikä allas ole tiellä. Kaikki kodinkoneet tulevat integroituina ja kalusteet mattavalkoisina. Yläkaappeja emme halunneet ollenkaan. Kalusteet olemme valinneet Kannustalon yhteistyökumppanin Puustellin mallistosta.

Keittiö on yhtenäistä tilaa ruokailutilan ja olohuoneen kanssa. Neliöitä tilassa on yhteensä 68,1. Meillä on haaveena pystyä jatkossa viettämään joulua ja muita juhlapyhiä yhdessä lasten serkkujen, isovanhempien ja omien sisarustemme kanssa niin, että kaikki mahtuisivat huoletta samaan tilaan ruokailemaan ja seurustelemaan.

Ruokailutila keittiöstä päin ja yläkerrasta katsottuna.

Ruokailutila on mitoitettu siten, että siihen mahtuu hyvin 12 hengen ruokapöytä, tarvittaessa isompikin. Myös ruokailutilasta on liukuovi terassille. Ruokailutila on auki yläkertaan asti, huonekorkeuden ollessa noin viisi metriä. Suunnitteluvaiheessa pidimme tärkeänä sitä, että keittiöstä, ruokailutilasta ja olohuoneesta on suora näkymä parhaimpaan asiaan tontissamme, eli takapihalta alkavaan pieneen metsään. Oikeastaan koko talon suunnittelu lähti siitä, että nämä tilat saataisiin talon metsäpuolelle. Talon sijoittelussa tontille kannattaakin miettiä tarkasti, millaisia maisemia haluaa mistäkin huoneesta katsella. Meillä talon sydän on varmasti tämä yhtenäinen iso tila.

”TALON SIJOITTELUSSA TONTILLE KANNATTAA MIETTIÄ TARKASTI, MILLAISIA MAISEMIA HALUAA KATSELLA”

Olohuone ja suora näkymä olohuoneesta eteiseen.

Myös olohuone on korkeaa tilaa ja sieltäkin on oma liukuovi terassille talon toiselle puolelle. Olohuoneen ja ruokailutilan keskelle tulee Tulikiven varaava kiertoilmatakka. Takan ja siihen kytkettävän hormin järjestimme omatoimisesti, mutta Kannustalo huomioi takan kaikissa suunnitelmissa ja perustuksissa. Takkaamme tulee lasi sekä olohuoneen että ruokailutilan puolelle. Takkaa poltamme varmasti syksyn sekä talven ajan lähes päivittäin ja se olikin ensimmäisiä asioita, joita lähdimme uutta kotia varten katsomaan.

Ensi viikolla vuorossa on vastaava kierros talon yläkerrassa, missä suurin osa väliseinistä on asennettu ja osin jo eristetty. Myös parveke ja terassi ovat kovaa vauhtia valmistumassa ulkoasentajan toimesta. Samaan aikaan talon sisällä suoritetaan sähkötöitä ja maatöitä viimeistellään pihapiirissä mm. autopaikkojen osalta.

Koti Paloheinässä

Tätä blogia kirjoittavat Jenna, 31, ja Jukka, 33, Oksaharju, jotka rakennuttavat itse suunnittelemaansa Kannustaloa Helsingin Paloheinään. Neljä lasta, koira, harrastukset ja työt pitävät perheen liikkeessä, mutta taloprojektille täydellinen aika on juuri nyt.

Katso kaikki postaukset