Kiitos ja kunnia

Tätä postausta kirjoittaessa mieli on kiitollinen. Kiitollinen siitä kaikesta hurjasta työmäärästä, minkä moni ihminen on uuden kotimme eteen jo tähän mennessä tehnyt: osa palkattuna työtään tehden, osa pyyteettömästi vain meitä auttaakseen. Tänään haluamme lämpimästi kiittää heistä jokaista.

Ensimmäisenä kiitokset lähtevät vastaavalle rakennusmestarillemme Henrik Peltokorvelle. Rakennusmestari on varmasti yksi tärkeimmistä tekijöistä koko rakennushankkeen onnistumisen kannalta ja heti alussa päätimmekin palkata ihmisen, jonka ammattitaitoon luotamme täysin, mutta joka on myös ihmisenä lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä. Koko rakennusprojektin pitkäaikaisin yhteistyösuhde on juuri rakennusmestarin kanssa ja ellei yhteistyö toimi tai kemiat kohtaa, on rakennusaika varmasti raskas.

Yhteistyömme vastaavan mestarin kanssa on toiminut ensimmäisestä päivästä lähtien loistavasti ja meille on välittynyt vahva tunne siitä, että vastaavamme aidosti tahtoo hankkeemme toteutuvan mahdollisimman mutkattomasti ja parhaalla mahdollisella tavalla. Olemmekin halunneet hänet mukaan kaikkiin tärkeisiin päätöksiin, kuten jo koko hankkeen alkutaipaleella Kannustalon kanssa käymiimme neuvotteluihin ennen sopimuksen tekemistä. Sielläkin luotimme hänen kysyvän niitä kysymyksiä, joita me emme ensikertalaisina osaa kysyä.

Meillä on vastaavan mestarin kanssa yhteinen WhatsApp-viestiryhmä, jossa aika ajoin hän saa vastattavakseen kysymyksiä, joille varmasti nauraa – mutta silti vastaa aina viipymättä ja asiallisesti. Olemme kokeneet, että häneltä voi kysyä aivan mitä tahansa. Sen lisäksi, että hän on taitava työssään ja yhteistyömme toimii saumattomasti, hän on myös ihmisenä lämminhenkinen ja erittäin hyvää seuraa. Hän ei liiemmin taida suosituksia kaivata, mutta mikäli joskus kuitenkin kaipaa, niin me suosittelemme häntä sataprosenttisesti.

Kiitos kuuluu myös pääsuunnittelijallemme Lennart Langille. Hänellä oli erittäin aktiivinen rooli varsinkin hankkeen alussa, kun suunnitelmia kehitettiin kohti rakennusluvan hakemista. Ensimmäisistä suunnittelukuvista alkaen hän kuunteli toiveitamme ja vuorovaikutus Kannustalon suunnittelijoiden kanssa oli sujuvaa. Myös rakennuslupaprosessin aikana suunnitelmiin tehdyissä hienosäädöissä hän oli huolellinen ja käytännössä johti keskusteluita meidän suunnaltamme kaupungin rakennusvalvontaan. Pääsuunnittelijamme työmotivaatiosta kertonee paljon, että hän vei rakennuslupaprosessimme maaliin kesälomaltaan, jotta saimme lainvoimaisen lupapäätöksen ennen rakennusvalvonnan kesälomakautta. Tämä oli meille merkittävä asia.

Kiitokset lähtevät seuraavaksi maanrakennustiimille. Erityinen kiitos maanrakennuksemme osalta kohdistuu maanrakennustyöstämme vastanneen Vumosin työpäällikölle Toni Heikkiselle, joka tiukassa aikataulussa järjesti maanrakennustöiden onnistumisen rakennuslupamme saamisen ja Kannustalon kanssa sovitun elementtitoimituksen välisenä aikana. Konekuski Kari Mäellä on ollut merkittävä osuus siinä, että raksalla on ollut lämminhenkinen tunnelma alusta asti.

Haluamme esittää lämpimät kiitokset kaikille Kannustalon kautta tulleille työntekijöille, jotka meidän raksallamme työskentelevät. He ovat rautaisia ammattilaisia ja meillä on ollut etuoikeus päästä seuraamaan heidän työtään. Emme ole hetkeäkään epäilleet työn laatua tai aikataulun pitämistä, sillä kaikki on sujunut alusta asti suunnitelmien mukaan. Lukuisia Kannustaloja pystyttäneen ulkoasentaja Raimo Salmen työtä olemme päässeet seuraamaan erityisen paljon koko syksyn ajan. Hänen työssään tiivistyy vahva ammattitaito ja pitkä kokemus.

”LÄMPIMÄT KIITOKSET KAIKILLE KANNUSTALON KAUTTA TULLEILLE TYÖNTEKIJÖILLE, JOTKA MEIDÄN RAKSALLAMME TYÖSKENTELEVÄT. HE OVAT RAUTAISIA AMMATTILAISIA”

Taloelementit saapuivat tontillemme reilut kolme kuukautta sitten ja sen jälkeen edistyminen on ollut vauhdikasta. Kaikki työvaiheet on suoritettu ajallaan ja oikeassa järjestyksessä. Rakennusmiehet ovat lisäksi tarvittaessa antaneet pientä mutta erittäin tärkeää apua silloin, kun raksalla on vieraillut erilaisilla asioilla mm. vesi- tai sähkölaitoksen ihmisiä. Työmaa on myös jätetty aina siistiin kuntoon ja siitä olemme kiitollisia. Meidän on ollut helppoa hoitaa roskien poiskuljetus, kun jätteet ovat yleensä olleet jo kasattuina yhteen paikkaan siististi.

Olemme ottaneet lasten kanssa tärkeäksi tehtäväksi viedä joka viikko herkkuja työmiehille kiitoksena heidän työpanoksestaan. Lapset ymmärtävät, että on tärkeää osoittaa kiitollisuutta heille, jotka tekevät työtä meidän hyväksemme. Kun menemme käymään raksalla, lapset käyvät heti tarkastamassa jääkaapin, että onhan työmiehille vielä herkkuja jäljellä.

”EMME OLE HETKEÄKÄÄN EPÄILLEET TYÖN LAATUA TAI AIKATAULUN PITÄMISTÄ, SILLÄ KAIKKI ON SUJUNUT SUUNNITELMIEN MUKAAN”

Haluamme kiittää Kannustalon työpäällikköä Mikko Laavolaa. Yhteistyömme on toiminut alusta asti sujuvasti. Arvostamme suuresti, että jokainen epäselvä asia kysytään viipymättä eikä pieniäkään poikkeamia alkuperäisistä suunnitelmista peitellä asiakkaalta. Niitähän varmasti jokaisella rakennustyömaalla sattuu. Meidän raksallamme on käynyt ainoastaan pari pientä mittausvirhettä, joista meitä on heti informoitu ja annettu mahdollisuus vaikuttaa siihen, millä tavoin asiat korjataan.

Prosessin alkuvaiheessa Kannustalon myyntiedustaja Petri Noposella oli merkittävä rooli, joten kiitokset kuuluvat hänellekin. Oli tärkeää päästä heti alussa keskustelemaan asiantuntevan ja pitkän kokemuksen omaavan ammattilaisen kanssa. Hänellä oli tärkeää tietoa ja näkemyksiä siitä, millaisia ratkaisuja meidän taloomme ja tontillemme parhaiten sopisi.

Kiitos ystäville, jotka ovat auttaneet konkreettisesti raksalla esimerkiksi puutavaran kantamisessa, siivoamisessa ja pihasuunnittelussa. Kiitos myös hengessä mukana oleville läheisille, jotka taatusti auttavat, jos ja kun apua tarvitsemme. On ollut ihanaa huomata, miten kiinnostuneita läheiset ovat rakennusprojektistamme olleet. Osa heistä on käynyt raksakahveilla tai -glögeillä ja olleet osana tätä meille tärkeää elämänvaihetta.

Myös kaukana asuvat isovanhemmat ovat olleet tiiviisti mukana uuden kotimme rakentumisessa omalla tavallaan. Rakennusalasta kiinnostunut ja paljon tietävä isoisä on soitellut usein kysellen, mikä työvaihe on menossa ja miten kaikki on sujunut. Hänelle olemme lähetelleet paljon kuvia talon rakenteista lähtien ja hänen arvionsa onkin ollut tärkeää kuulla. Jo talon suunnitteluvaiheessa hän antoi kallisarvoisia neuvoja yli kahdeksankymmenen vuoden elämänkokemuksellaan. Kiitos hänelle ja kaikille läheisillemme, jotka ovat kannustaneet toteuttamaan unelmia ja ryhtymään rohkeasti rakentamaan.

Lisäksi kiitos ystävällemme, joka on useina päivinä ottanut lennokilla kuvia ja videoita raksamme eri työvaiheista – jo vanhan talon purkamisesta ja uuden talon perustuksista lähtien. Erityisen suuren kiitoksen lähetämme lähellämme asuvalle ystävälle, jolle iltatreenit lautapinoja kierrätyslavalle kannellen eivät ole olleet ongelma, vaan hän on tullut mielellään avuksi. Hän onkin taatusti jatkossakin ensimmäinen, jonka pyydämme apuun, kun tarvitsemme voimakasta kantajaa.

”KIITOS KAIKILLE LÄHEISILLEMME, JOTKA OVAT KANNUSTANEET TOTEUTTAMAAN UNELMIA JA RYHTYMÄÄN ROHKEASTI RAKENTAMAAN”

Naapureillemme haluamme välittää isot ja lämpimät kiitokset kärsivällisyydestä, ystävällisyydestä ja siitä, että he ovat tehneet kaikkensa nopeuttaakseen meidän projektiamme. Naapurien kuulemisista lähtien kaikki on sujunut ongelmitta ja hyvässä hengessä. On ihanaa muuttaa taloon, jossa naapureina on yhteistyökykyisiä ja lämminhenkisiä ihmisiä. Naapureiden rooli ei ole ollut aivan vähäinen, sillä koko hanke on viety eteenpäin haastavana korona-aikana. Ensin naapureiden kuulemisilla, sitten kallioperän louhintaa edeltävillä katselmuksilla ja mittaroinneilla, ja kolmanneksi useamman kerran toistuneilla pyynnöillämme huomioida raksallamme kulkeva raskas liikenne. Olemme myös kaivaneet hulevesiviemärimme yhden naapuritalomme takapihan kautta ja tätä tehdessä joutuneet tahtomattamme tuhoamaan naapurin kaunista pihaa. Tästäkään ei syntynyt mitään ongelmaa onneksi, vaan asiat ovat hoituneet hyvässä hengessä keskustelemalla.

Viimeiseksi haluamme kiittää kaikista tärkeintä tukijaamme, lastemme pappaa. Olemmekin pohtineet moneen kertaan, että rakennusprojekti olisi varmasti paljon raskaampi, ellei meidän apunamme olisi pappaa. Hänen kaltaisiaan ihmisiä on harvassa. Hän huolehtii aina muista, eikä pyydä itselleen mitään. Hän käy päivittäin raksalla, usein montakin kertaa, ja tietää tarkasti, mitä siellä milloinkin tapahtuu. Pappa huolehtii raksan lisäksi myös lapsistamme tavalla, josta olemme todella kiitollisia. Hän on meidän luottoihmisemme kaikessa – liittyi se sitten raksaan, lastenhoitoon tai mihin tahansa. Hän vastaa aina puhelimeen, selvittää asiat ja tulee aina avuksi, vaikka emme edes pyytäisi.

Omalla toiminnallaan pappa opettaa myös jälkipolvelleen, kuinka suuri merkitys on toisten auttamisella. Pienillä teoilla voi saada suurta aikaiseksi ja yhdessä tekemällä matka on antoisa. Toivottavasti pappa ymmärtää, kuinka rakas ja korvaamattoman tärkeä hän koko perheellemme onkaan! Emme koskaan pidä itsestäänselvyytenä papan apua ja hän voi olla varma, että myös me olemme olemassa aina häntä varten. Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta!

Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille, jotka ovat olleet osana meidän elämäämme ja raksamatkaamme. Kaikilla pienilläkin kohtaamisilla on ollut meille suuri merkitys ja ne jäävät muistiin. Vaikka tämä vuosi on koronasta johtuen ollut poikkeuksellisen raskas ja vaatinut veronsa, on myös paljon hyvää tapahtunut. Meidän perheellemme uusi koti on koko vuoden ajan tuonut valtavasti iloa ja se on edellä mainittujen ihmisten ansiota.

Rauhallista ja tunnelmallista joulun odotusta kaikille!

Kuva: @suvikaroliina.photography

Lisää kuvia

Koti Paloheinässä

Tätä blogia kirjoittavat Jenna, 31, ja Jukka, 33, Oksaharju, jotka rakennuttavat itse suunnittelemaansa Kannustaloa Helsingin Paloheinään. Neljä lasta, koira, harrastukset ja työt pitävät perheen liikkeessä, mutta taloprojektille täydellinen aika on juuri nyt.

Katso kaikki postaukset