Pihatoiveita

Tonttimme on keskeisellä paikalla perheemme aktiviteetteja ajatellen. Tontin sijainnilta on hyvät kulkuyhteydet niin pyöräillen keskuspuiston kautta keskustaan kuin myös autoillen Kehä I:n kautta kaikille Helsingin pääkulkuväylille. Lisäksi vieressä on lähiruokakauppa ja takapihaltamme on suora kulkuyhteys metsäpoluille ja vanhoille sota-aikaisille juoksuhaudoille.

Rintamamiestalon pihapiiri ja takapihan metsäpolut.

Naapurimme ovat itää lukuun ottamatta joka ilmansuunnassa kivenheiton päässä. Silti käydessämme ensimmäistä kertaa tontilla siellä oli aivan oma rauha ja tunnelmansa, tuntui kuin olisimme tulleet kotiin. Kehätien melukaan ei onneksi kuulu meille asti, vaikka se lähellä onkin. Näistä lähtökohdista on hyvä lähteä miettimään pihatoiveitamme ja tekemään pihasuunnitelmaa.

Takapiha.

Toiveissamme on saada selkeä, helppohoitoinen ja vauhdikasta lapsiperhe-elämää kestävä piha. Lapsemme liikkuvat paljon juosten, pallot lentelevät ja he keksivät monenlaisia pihaleikkejä. Tästä syystä istutusten sijoittelua täytyy miettiä tarkkaan. Etupihalle on tarkoitus laittaa terassin viereen istutusaltaat molemmille puolille pääsisäänkäynnin portaikkoa saman tyylisesti, kuin vanhassa rintamamiestalossamme oli pergolan reunamilla. Muita monivuotisia kukkaistutuksia pihalle ei välttämättä vielä tule. Ruukkuistutuksia sen sijaan aiomme lisäillä terassille kauden mukaisesti.

Pihaamme johtaa pieni hiekkatie, jonka asfaltoimme – edellisen talonkin aikaan tontilla oli asfaltointi, jonka kuorimme maatöiden yhteydessä tilapäisesti pois. Etupihan ajattelimme laatoittaa, mutta sen pidemmälle emme etupihan suunnitelmissa ole vielä edenneet. Ajatuksissamme onkin keskustella pian pihasuunnittelun ammattilaisten kanssa, jotta pienehköstä pihasta saadaan meille paras mahdollinen.

”TOIVEISSAMME ON SAADA SELKEÄ, HELPPOHOITOINEN JA VAUHDIKASTA LAPSIPERHE-ELÄMÄÄ KESTÄVÄ PIHA”

Vanhassa rintamamiestalossa asunut pariskunta oli pitänyt 858 neliömetrin kokoisesta pihasta hyvää huolta vuosien ajan. Piha oli täynnä valkoisia ja hennon vaaleanpunaisia pioneja, valtavan kokoisia ruusuja, omena- ja luumupuita, marjapensaita ja erilaisia istutuksia. Ruusujen ympäröimä pergola, kasvihuone ja huvimaja, jonka reunamilla kasvoi metsämansikkaa, tekivät pihasta upean. Aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn pihassa kukki paljon erilaisia kasveja. Jos saisimme palasenkaan sitä samaa tunnelmaa uuden kodin pihaan, se olisi hienoa. Onneksi ennen uuden talomme maatöitä naapurimme ja lastemme isovanhemmat pelastivat istutuksia omille pihoilleen. Omenapuista valtaosa tuhoutui maatöiden aikana, mutta kaksi saimme säästettyä tontilla.

Takapihan kallio.

Takapiha, talo.

Pihamme jatkuu kaupungin metsäalueelle ja käytännössä tonttimme rajaa on vaikeaa erottaa. Rajan kohdilla tontillamme on kalliota, jonka aiomme jättää luonnontilaan. Ruokailutilan ja olohuoneen suurista ikkunoista näkyykin suoraan kalliolle ja metsään. Ne ovat paras näkymä pihallamme. Ajattelimme, että sinne ei tulisi lasten pientä hiekkalaatikkoa lukuun ottamatta muuta, sillä maisema on niin kaunis. Kannustalolla on kuitenkin valikoimissaan upea laavu ja sellaisen hankintaa olemme miettineet kallion päälle. Tunnelmaltaan ja tyyliltään se sopisi metsän siimekseen luomaan pihapiiriin toisenlaista tunnelmaa kuin pihan länsipuolella, jossa on naapurit ja vilkkaasti liikennöity autotie lähellä.

Etupiha.

Piha ylhäältä.

Talomme on sijoiteltuna eri tavalla tontille kuin siinä aiemmin ollut rintamamiestalo. Rakennuslupaa hakiessamme Kannustalon suunnittelija siirteli taloa toiveidemme ja rakennusvalvonnalta saatujen kommenttien perusteella. Talon lopullinen sijoittelu tontille tuntuu nyt erittäin onnistuneelta: autot mahtuvat kääntymään turvallisesti ja sujuvasti omassa pihassa, ja talon jokaisella sivustalla on oma käyttötarkoituksensa. Toisaalta suuren talon rakentamisen myötä piha jää pienemmäksi kuin rintamamistalon aikoihin, ja se toki harmittaa. Jäljelle jäänyt piha olisi tärkeää päästä hyödyntämään tehokkaasti. Päätimmekin edetä pihasuunnitelmassa käytännöllisyyden ehdoilla, kuten myös talon suunnittelussa.

”TALON LOPULLINEN SIJOITTELU TONTILLE TUNTUU NYT ERITTÄIN ONNISTUNEELTA: AUTOT MAHTUVAT KÄÄNTYMÄÄN TURVALLISESTI JA SUJUVASTI OMASSA PIHASSA JA TALON JOKAISELLA SIVUSTALLA ON OMA KÄYTTÖTARKOITUKSENSA”

Lapset terassilla.

Meillä on iso, lähes sadan neliömetrin terassi, joka on saatu jo lähes valmiiksi Kannustalon toimesta. Koska tontilla on korkeuseroa, on pääsisäänkäynnin puoli terassia korotettu. Talomme on rakennettu esteettömäksi ja näin ollen terassille on rakennettu pitkä luiska talon eteläpuolella. Onneksi päädyimme ottamaan myös terassin osana talopakettia, sillä se on valmistunut Kannustalon ulkoasentajan toimesta paitsi nopeasti, myös todella ammattimaisesti. Työnjälki on erinomaista.

Pihavalaistuksen suunnittelimme talon sisävalaistuksen yhteydessä yhdessä Kannustalon sähkösuunnittelijan kanssa. Koska vietämme pihalla aikaa ympäri vuoden, halusimme riittävästi valaistusta pihalle. Tuntuukin siltä, että pihavalaistuksen ja valmiin terassin myötä pihasuunnitelmat ovat jo hyvällä mallilla, vaikka suunniteltavaa vielä riittää.

Haaveita pihan suhteen meillä on monia: poreallas talon luoteispuolelle ilta-aurinkoon, leikkimökki talon eteläpuolelle, aiemmin mainitsemamme laavu kallion päälle ja mahdollisesti jonkinlainen grillipaikka. Tarvitsemme myös pyörävaraston ja siihen yhteyteen pienen halkojen säilytysvajan. Nämä arjen toimintoihin liittyvät hankinnat ovat tietysti ensisijaisia ja tärkeimpiä. Katsotaan, mihin suuntaan suunnitelmamme etenevät ja millaiseksi pihamme muovautuu tulevan kevään aikana.

”ONNEKSI PÄÄDYIMME OTTAMAAN MYÖS TERASSIN OSANA TALOPAKETTIA, SILLÄ SE ON VALMISTUNUT KANNUSTALON ULKOASENTAJAN TOIMESTA PAITSI NOPEASTI, MYÖS TODELLA AMMATTIMAISESTI. TYÖNJÄLKI ON ERINOMAISTA.”

Lisää kuvia

Koti Paloheinässä

Tätä blogia kirjoittavat Jenna, 31, ja Jukka, 33, Oksaharju, jotka rakennuttavat itse suunnittelemaansa Kannustaloa Helsingin Paloheinään. Neljä lasta, koira, harrastukset ja työt pitävät perheen liikkeessä, mutta taloprojektille täydellinen aika on juuri nyt.

Katso kaikki postaukset