Missä mennään nyt

Kesäkuun aikana raksalla ei tapahtunut vielä kovinkaan paljoa, ja olemme miltei kuin viettäneet pitkittynyttä siestaa. Rakentajamme ovat uurastaneet toisella työmaalla, ja jatkavat rakennusprojektissamme täysillä taas heinäkuussa kolmen tekijän voimin. Hetkellinen hengähdystauko on melkeinpä ollut helpottavaa, vaikka mieli on kuitenkin malttamaton. Kummasti sitä unohtaa, miten vielä kolme kuukautta sitten tontilla ei ollut kuin perustukset. Talon valmistusmispäivä on yhä sama, mikä on tärkeintä.

Näkymä puolesta välistä keittiön ja olohuoneen yhteistä tilaa. Väliseinät ovat pystyssä ja kitattu maalausta varten.

Raksa nyt

Valettu lattia on viimein täysin kuiva, ja viimeisen kuukauden aikana ovat urakoitsijat saaneet miltei kaikki väliseinät pystyyn sekä kitanneet pintoja maalausta varten. Valaisimien paikat on myös tehty ja sähköjohdot on vedetty. Ei niin näkyvä osa, mutta elintärkeä, eli tekninen tila alkaa olla myös valmis. Sieltä löytyy niin maalämpöpumppu, iv-koneet ja maaviilennysjärjestelmä. Eristeitäkin on osassa huoneissa laitettu ja liukuovirungot ovat paikoillaan. Täysin aikataulussa siis ollaan. Voi, kun jo nyt heinäkuussa saisimme jakaa teille kuvia nähtäväksi maalatuista pinnoista ja kalusteista.

Tulevasta työhuoneesta on tullut jonkinlainen väliaikainen varastotila, ja sieltä löytyvät niin laatat, kiuas, vessanpöntöt ja suihkut. Hanat on viimein tilattu ja viimeisiä laattavalintoja tehdään.

Väliaikainen ulko-ovi on vastaanottamassa saapujat, mutta pian saadaan vaihtaa lopullinen ovi paikoilleen.

Näkymä vierashuoneesta eteisen pikkuvessaan ja vaatehuoneeseen.

Näkymä vierashuoneesta eteisen pikkuvessaan ja vaatehuoneeseen.

Tämä näky tekee mielettömän onnelliseksi. Saunan ikkuna on kooltaan 120×150 cm.

Lisää kuvia

Maallemuuttajat

Olemme Riina Vauhkonen, 27, ja Markus Karttunen, 27, ja edessämme on elämämme ensimmäinen rakennusprojekti. Perheeseemme kuuluu lisäksi saksanseisoja Hulda, 2,5. Rakennamme omakotitaloa ”Kuopion kuppeeseen” järven rannalle puolen hehtaarin tontille.

Katso kaikki postaukset