Sneak peek

Huh, muutto on nyt takanapäin ja pikkuhiljaa tavarat alkavat löytämään paikkansa. Kuvien takana on kuitenkin hieman vielä kaaosta ja kaaos onkin tarkasti poisrajattu, mutta on ihanaa, että edes jotkut nurkat eivät ole enää täynnä muuttolaatikoista. Olo on vieläkin melko epäuskoinen siitä, että nyt sitä asutaan omassa kodissa. Siispä pieni kurkistus niihin tiloihin, mitkä alkavat olla valmiita.

Ensimmäinen kiireetön aamu ja kurkistus keittiöön. Keittiö alkaa olla valmis, mutta vielä on asentamatta vetimet.

Kodinhoitohuone on allekirjoittaneen lempitiloja. Marmorimosaiikkilattia tuntuu ihanalta jalkojen alla. Tummat kaapistot sopivat hyvin yksiin mustien ikkunakarmien kanssa. Kuvassa oikealla näkyvä korkea liukuovi kätkee taaksensa pesutornin sekä toiselle puolelle kaapistoa siivouskaapin.

Vessoihin oli hauska valita hieman erilaisempia materiaaleja. Eteisen vessaan valikoitui 60x60cm-kokoiset laatat yhdessä kalanruotokuvioisen laatan kanssa. Toiseen vessaan, mikä on kodinhoitohuoneen yhteydessä, valikoitui metsänvihreät kaapistot ja marmorikuvioinen taso. Ikkunasta puuttuu vielä listat, ja sitten tila on valmis.

Saunan maisemaikkuna on mitä parhain valinta. Ikkuna valittiin niin isoksi kuin mitä oli mahdollista. Mikä tunne olikaan saunoa ensimmäistä kertaa aamulla aurinkoisessa syyssäässä! Lauteet ovat lämpökäsiteltyä haapaa, ja vaikka tarkoitus ensin oli käsitellä lauteet tummiksi, ei nyt tulisi mielenkään tehdä näin.

Kylpyhuoneen isot laatat yhdessä sadesuihkujen kanssa tuo arkeen pientä ylellisyyttä.

Maallemuuttajat

Olemme Riina Vauhkonen, 27, ja Markus Karttunen, 27, ja edessämme on elämämme ensimmäinen rakennusprojekti. Perheeseemme kuuluu lisäksi saksanseisoja Hulda, 2,5. Rakennamme omakotitaloa ”Kuopion kuppeeseen” järven rannalle puolen hehtaarin tontille.

Katso kaikki postaukset