TEKSTI Jutta Ylä-Mononen KUVAT Jaanis Kerkis

Koti lasten ehdoilla

Linn ja Robert suunnittelivat muutaman vuoden perheelleen sopivaa taloa. Nyt räätälöidyssä Lato-malliston talossa asuvan perheen haave on toteutunut. Talo on suunniteltu sitä ajatellen, että arki sujuu lasten kanssa mahdollisimman helposti.

Linn ja Robert asuivat aiemmin muutaman kilometrin päässä nykyisestä kodistaan, 1950-luvulla rakennetussa rintamamiestalossa, Linnin lapsuuden kodissa. Haaveena oli rakentaa oma talo, joka täyttäisi juuri heidän perheensä toiveet ja tarpeet.

Kolmikerroksisessa talossa asuminen pienten lasten kanssa oli osoittautunut hankalaksi. He halusivat kodin, joka olisi yhdessä tasossa. Lapsiperheen arki on muuttunut paljon helpommaksi, kun lapset voivat leikkiä omissa huoneissaan ja äiti ja isä ovat tarpeen tullen lähellä. Perhe viettää nyt myös enemmän aikaa yhdessä.

Leveä L:n muotoinen terassi on lasten kanssa kätevä. Terassi on rakennettu koko pääsisäänkäynnin puoleiselle pitkälle julkisivulle sekä eteläpäätyyn, josta pääsee pujahtamaan suoraan olohuoneeseen lasiliukuoven raosta. Robertin olkapäillä Milou ja Linnin sylissä Otis. Mio on vielä jalkapalloturnauksessa, josta oli kotiin tuomisena kultamitali.

MAALLA KAUPUNGISSA

Linn on tottunut asumaan kaupungissa ja Robert taas on kotoisin Pietarsaaren ja Uudenkaarlepyyn välistä Sokaluodosta pienestä kylästä. Kisorin-kaupunginosasta Pietarsaaresta löytyi molemmille mieleinen tontti syksyllä 2018. 1980-luvulla toimineen turkistarhan tontilla yhdistyi kaupungissa ja maalla asumisen hyvät puolet. Tarharakennukset oli purettu jo aiemmin pois ja kettutarhan omistajan vanha asuinrakennus sai väistyä uuden talon tieltä.

Toiveena oli selkeälinjainen talo, joka näyttäisi luonnolliselta metsän reunassa, josta aukeaa peltonäkymät vanhoine harmaine latoineen. Matkaa Pietarsaaren keskustaan on vain pari kilometriä.

”Tavoitteenani oli suunnitella Linnin ja Robertin perheelle Toimiva pohjaratkaisu, joka toimii arjessa ja muuntuu eri elämänvaiheiden mukana.”

Riikka Matilainen, Kisorladon suunnittelija

Keittiö, ruokailutila ja olohuone ovat yhtä avonaista tilaa. Linnin ja Robertin talossa on rikottu Lato-malliston tyypillistä ikkunarytmiä, johon kuuluvat talon pitkillä sivuilla vastakkain olevat kapeat ikkunat. Tilaan haluttiin enemmän valoa ja avaruuden tuntua isoilla lasipinnoilla.

INSPIRAATIOTA ASUNTOMESSUILTA

– Kävimme kolmilla asuntomessuilla hakemassa inspiraatiota talomme suunnitteluun. Ihastuimme Seinäjoen asuntomessuilla 2016 Kannustalon Pohjanmaa-valmistaloon, joka on moderni versio perinteisestä pohjalaisesta talosta, kertoo Robert.

Messukäynti sai perheen haaveilemaan messuilla näkemästään Pohjanmaasta. Tontin ostettuaan Linn ja Robert ymmärsivät varsin pian, että talomalli on heidän tontilleen liian iso. Pohjaratkaisu ei myöskään lähemmin tarkasteltuna tuntunut sopivalta heidän elämäntilanteeseensa.

Olohuoneen vieressä sijaitsevassa tv-huoneessa perhe viettää paljon aikaa yhdessä. Tulevaisuudessa se voidaan ottaa neljänneksi makuuhuoneeksi kun Otis-vauva kasvaa ja tarvitsee tilaa leikeilleen.

Suurten ikkunoiden ja lasisen parioven ansiosta luonnonvalo tulee monesta suunnasta ja kulkee kauniisti läpi yhdistetyn olohuoneen, ruokailutilan ja keittiön. Kodissa on sekoitettu harkitusti muutamia vanhoja esineitä muuten moderniin sisustukseen. Linn on taitava luomaan kauniita asetelmia kodin eri huoneisiin. Pehmeä, luonnonmukainen väripaletti luo koko taloon rauhallisen tunnelman.

Perhe kävi useammassa Kannustalon taloesittelyssä, jossa he tapasivat myös alueen Kannustalo-myyjän Jan Fagerholmin. He halusivat saada ideoita toimivasta pohjaratkaisusta, sisustuksesta ja heille parhaiten sopivasta talomallista. Vaasassa, Pietarsaaressa ja Kokkolassa nähdyt Lato-malliston talot alkoivat miellyttämään yhä enemmän. Lopulta Kannustalon suunnittelijan Riikka Matilaisen kanssa saatiin hiottua räätälöity Lato, johon oli yhdistetty Pohjanmaa-mallistossa viehättäneet asiat kuten tilava eteinen, ristikkoikkunat, mustan värin käyttö ja suuret ikkunapinnat, joista suunnittelu lähti liikkeelle.

”Huolellinen suunnittelu ja omien tarpeidemme kartoittaminen ovat olleet avainasemassa, että talosta tuli meidän perheelle täydellinen. Emme ole ainakaan vielä keksineet mitään muutettavaa.”

VASEN: Mieleiset keittiökalusteet löytyivät Puustellin mallistosta. Klassiseen ilmeeseen sopii hyvin perinteiset lankavetimet. Keittiöön suunniteltiin reilu kaksi metriä pitkä saareke. Talossa on paljon mustia yksityiskohtia ja kattoon asennetut valaisinkiskot valittiin kokonaisuuteen sopiviksi. OIKEA: Linnin ja Robertin kodissa on pitkä näkymä talon päästä päähän. Oikealle avautuu eteinen. Kiertoilmatakka on muodoltaan suoraviivainen ja musta väri sopii ikkunanpuitteisiin ja TV-huoneen lasioviin, jotka ovat Kannustalon mallistosta.

Ruokailutilaan ja keittiöön tulee runsaasti luonnonvaloa kahdesta melkein lattiasta kattoon ulottuvasta suuresta ikkunasta. Mustat metalliristikot ovat irrotettavat. Linn ja Robert valitsivat keittiöön Dektonin työtason, joka hylkii tahroja, kestää korkeita lämpötiloja eikä naarmuunnu helposti. Sama luonnonkiveä muistuttava materiaali asennettiin myös seinän alaosaan keittiökalusteiden välitilaan.

RATKAISUT OMAAN TALOON

Yhdessä näytössä olleessa talossa oli lähes samanlainen pohjaratkaisu kuin mihin Linn ja Robert päätyivät. Monissa oli kolme makuuhuonetta, mutta perhe tarvitsi tulevaisuutta silmällä pitäen yhden makuuhuoneen lisää. Oli haasteellista saada neljäs makuuhuone luontevasti sijoitettua talon pohjakuvaan.

Ladon perusmallissa makuuhuoneet ovat kummassakin päässä taloa ja keittiö- sekä oleskelu- ja ruokailutilat keskellä asuntoa. Perhe halusi yhteiset tilat talon eteläpäätyyn, josta aukeaa isot lasiliukuovet suoraan terassille. Huonekorkeudeksi valittiin erikoiskorkeus 280 senttiä, 20 senttiä normaalia korkeampi, joka lisää paljon avaruuden tuntua.

VASEN: Kotiin haluttiin tarpeeksi tilava eteinen, että ulkoilu lasten kanssa sujuisi helpommin. Lasten pukeminen ja riisuminen on hankalaa ahtaassa tilassa. Eteiseen asennettiin sama laattalattia kuin kodinhoitohuoneeseen. OIKEA: Tokaluokkalaisen Mion huoneesta aukeaa näkymä pääsisäänkäynnin suuntaan. Innokkaasti jalkapalloa harrastavan koululaisen huoneeseen valittiin rauhallinen harmaanvihreä seinäväri. Mion työpöytä on sijoitettu korkean ikkunan eteen. Huoneessa on reilusti tilaa leikkejä varten, lattialla voi rakentaa vaikka legoja.

ENSIMMÄISIÄ HAASTEITA

Tarkan harkinnan jälkeen perhe päätyi Kannustalon Talopaketti-toimitukseen. Linn ja Robert olivat päättäneet jättää rakennustyöt ammattilaisille ja rakennustyöt sovittiin tehtäväksi eri sopimuksella. Byggare J.Backlund Oravaisista teki talon kaikki sisätyöt, kuten maalaus- ja laatoitustyöt sekä asensi keittiön.

Kun talokohtaisia luonnoksia oli piirretty runsain määrin ja pienimmätkin yksityiskohdat oli saatu suunniteltua Linniä ja Robertia miellyttäviksi, varsinainen projekti alkoi loppuvuodesta 2018. Maansiirtotyöt osoittautuivat arvioitua kalliimmiksi ja hankalammiksi. Tonttia nostettiin metrin verran alkuperäisestä lähtötilanteesta.

Pohjatyöt oli tarkoitus aloittaa keväällä, mutta läheiselle tielle tuli kelirikon takia painorajoitus. Kaivinkoneen ja sepelikuormia ajavien kuorma-autojen aikataulu oli rukattava uusiksi. Lopulta työt pääsivät käyntiin ja seinäelementit pystytettiin heinäkuussa 2019. Seuraavana iltana talo oli jo pystyssä aluskatteineen. Terassit rakennettiin samalla kun talo pystytettiin.

Vaikka pohjatyöt olivat myöhässä, elementit saatiin lopulta pystyyn aikataulussa ja rakentaminen päästiin aloittamaan suunnitelmien mukaisesti. Kannustalon piharakennuspaketti rakennettiin pihapiiriin omin voimin. Rakennuksessa on autotalli ja varasto. Viereen tehtiin vielä pyöröhirsinen varasto polttopuille.

Vanhempien ja Mion huoneiden ovet ovat lähes vastakkain käytävällä. Kodinhoitohuone, kylpyhuone ja sauna sijoitettiin talon pohjoispäätyyn. Lattialistat haluttiin parkettiin sopiviksi. Saarnilistoja oli vaikea löytää ja oikea sävy saatiin valkokuullottamalla mäntylistat.

SUOSITTU TALONÄYTTÖ

Cederholmien perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa tammikuussa 2020. Talossa järjestettiin taloesittely muutaman kuukauden kuluttua muutosta, maaliskuun alussa juuri ennen korona-epidemiaan liittyvien rajoitusten astumista voimaan. Paikalle saapui yli 300 ihmistä. Kisorintie oli täynnä autoja, ruuhkaksi asti tuntikausien ajan.

– Talosta pidettiin toimivan huonejärjestyksen vuoksi. Monia viehätti sisustuksen levollinen värimaailma. Kaksi asiakasta soitti meille Kannustaloon näytön jälkeen ja halusi vaihtaa omiin suunnitelmiinsa samantyyppisen pohjaratkaisun. Taloesittelyt ovat tärkeitä juuri siksi, että asiakkaat näkevät käyttämiemme rakennusmateriaalien laadun, tilaratkaisut ja huonekorkeuden vaikutuksen luonnossa omin silmin, kertoo Kannustalon toimitusjohtaja Mika Uusimäki.

Linn kokee, että lasten kanssa harmonia on tärkeä ja tähän elämäntilanteeseen sopivat sopusointuiset värit.

VASEN: 2-vuotias Milou nukkuu omassa huoneessaan häkkisängyssä. Huoneessa on harmaalla kankaalla verhoiltu nojatuoli yhteisiä satuhetkiä varten. OIKEA: Pariskunnan onnen on täydentänyt tammikuussa 2020 valmistunut uusi yhteinen koti ja puoli vuotta myöhemmin syntynyt Otis-vauva. Mio iloitsee pienistä sisaruksistaan ja osaa jo hoitaa pientä Otis-veljeään.

INNOKAS SISUSTAJA

Linn on ollut nuoresta asti intohimoinen sisustaja. Hän maalasi usein lapsuudenkodissa oman huoneensa seiniä, sisusti ja vaihteli kalusteiden paikkoja. Vanhaan puutaloon sopivat kirkkaat värit ja huvikumpumainen sisustus. Ennen Kisorintielle muuttoa vanhan kodin makuuhuoneen seiniä koristi punakukkainen tapetti.

Uuteen kotiin sopii minimalistisempi tyyli ja rajatumpi ja hillitympi väripaletti. Linn kokee, että lasten kanssa harmonia on tärkeä ja tähän elämäntilanteeseen sopivat sopusointuiset värit. Värien valitsemisessa auttoi ensin Puustellin yhteistyökumppani Design by Malin, mutta lopulliset päätökset tapeteista ja maalisävyistä Linn teki itse. Talossa on käytetty Tikkurilan ja Teknoksen sekä ruotsalaisen Jotunin maalisävyjä. Tapetit löytyivät Sandbergin, William Morrisin ja Boråstapeterin mallistoista.

Aiemmassa kodissa perheellä oli pieni kylpyhuone. Nyt kaikki nauttivat siitä, kun Mio ja Milou voivat polskia kylpyammeessa aikuisten saunoessa puulla lämmitettävän saunan löylyissä. Iso lasiovi takaa hyvän näkyvyyden lasten kylpyleikkeihin. Kodinhoitohuoneeseen on oma sisäänkäynti talon pohjoispäädystä. Oven suussa on suihku ja kura-allas, jossa on helppo huuhdella heti sisään tullessa lasten saappaat ja kuravaatteet. Lasioven lisäksi tilaan tuo valoa täyskorkea ikkuna. Isot lattialaatat tekevät tilasta selkeän tuntuisen. Harmaassa värissä ei näy helposti kura ja muukaan lika.

– Emme halunneet valkoisia seiniä. Kotimme murretut, harmaalla taitetut sävyt kuvastavat hyvin mielen maisemaamme ja sopivat Kannustalon Ladon tunnelmaan, Linn sanoo.

– Huolellinen suunnittelu ja paneutuminen talonrakentamiseen sekä omien tarpeidemme kartoittaminen ovat olleet avainasemassa, että talosta tuli juuri meidän perheelle täydellinen. Emme ole ainakaan vielä keksineet mitään, mihin emme olisi tyytyväisiä,  Linn lisää.

Linnin ja Robertin mielestä heidän kodissaan on parasta terassille aukeavat isot lasiliukuovet. Talon eteläpäädyn terassille on sunnitteilla vielä pergola grillin, ruokapöydän ja aurinkotuolien lisäksi. Seuraa talon ja perheen elämää Instagramissa @kisorlato

Lato 139

Perheen koti perustuu Lato 139 -malliin.

tutustu tästä