talka-001

Talkojen toimiva talo

Ensimmäinen talomme oli malliltaan perinnetalo. Halusimme seuraavasta kodistamme modernin, sillä emme halunneet koti-ikävän iskevän. Harmaja on täyttänyt toiveemme toimivasta kodista. Kuukauden asumisen jälkeen koti-ikäväkään ei ole vaivannut.

Perhe valitsi toimitustavaksi räätälöidyn talopakettitoimituksen, josta yhteistyökumppanit jatkoivat rakentamista.

HARRASTUKSENA RAKENTAMINEN

Olemme itävantaalainen, nelihenkinen perhe. Rakentaminen on meille tuttua: olemme tehneet ensimmäisen omakotitalon seitsemän vuotta sitten. Muutakin on rakentamisen parissa tullut puuhasteltua: taloyhtiöiden remontteja, kesämökkiä, aittaa, kesäkeittiötä ja muita sen kaltaisia projekteja. Tyttäremme Moona syntyi samoihin aikoihin, kun rakensimme ensimmäistä taloamme. esikoisemme Aku oli silloin vasta vuoden ikäinen. Välillä rakentajaväsymys oli todella kova – suunnittelu oli innostavaa ja hauskaa, mutta siihen jäi aikaa vain iltaisin. Unen tulo viivästyi usein kun ajatukset lensivät rakennustöissä ja materiaalivalinnoissa. Silloin ei ensimmäisenä asiana tullut mieleen rakentaa joskus uudestaan. Toisin kuitenkin on käynyt.

ARPAONNEA JA POHJAA UNELMILLE

Uusi rakennushanke lähti liikkeelle tiedosta, että edellisen talomme läheltä, Vantaan Leppäkorvesta, tuli lokakuussa 2005 haettavaksi 12 tonttia – arpaonni suosi tällä kertaa meitä. Hyvänä bonuksena asiassa oli vielä se, että entinen kotimme sijaitsi noin kilometrin päässä nykyisestä kodistamme. Näin lasten kaverit ja koulu pysyivät samana – tämä oli koko perheelle myös tärkeä juttu.

talka-002

Uuden talon suunnittelu alkoi piirtämällä pohjakuva aluksi A4:lle. Katsoimme talotehtaiden esitteistä talomalleja, joissa neliöt ja huone-ärjestykset osuisivat suurin piirtein kohdalleen. Yksi meille sopiva malli oli Kannustalon Harmaja. Pyysimme tarjouksia myös muilta tehtailta. Teimme hintavertailua excel-taulukossa talopakettien välillä ja yritimme hinnoitella puuttuvat tuotteet. Näin saimme mahdollisimman tarkan hinta-arvion. Päädyimme Harmajaan, sillä pidimme sen moderneista linjoista, parvekkeista ja suurista ikkunoista. Päätöstä vahvisti se, että tuttavamme kertoi Kannustalon materiaalien olevan todella laadukkaita – ammattilaistenkin silmissä.

Kannustalon taloedustaja Jarkko Vanhatalo arkkitehtuuritoimisto Seppo Kokko Oy:ssä innostui suunnittelemaan Harmaja –talomallista juuri meille sopivaa kotia. Taloedustaja teki varteenotettavan tarjouksen ja ostopäätöksemme kypsyi.

talka-006-1

talka-006-2

talka-006-3

AMMATTILAISILLEKIN SATTUU

Tuttujen timpureiden piti tulla Lappeenrannasta juhannuksen aikoihin. Kävi kuitenkin niin, että heidän edellinen työmaansa venähti pidemmälle kuin oli sovittu. Emme kuitenkaan halunneet kiristää kirvesmiehiämme, vaikka perustusten teoilla alkoi olla kiire.

Hankalassa tilanteessa päätimme ottaa tarjoukset perustuksista muualta. Mutta näin jälkiviisaana voimme sanoa, että olisi kannattanut odottaa. Teimme sopimuksen porukan kanssa, joilla oli hyviä suosittelijoita. Työn edetessä jouduimme kuitenkin ihmettelemään miesten huonoa työn jälkeä. Talon etuseinän antura oli metrin verran väärässä paikassa. Antura valettiin uudestaan viereen. Harkkojen ladonnan edetessä miehet tuntuivat ammattilaisilta ja kaikki vaikutti olevan kunnossa. Käyttämämme Lammin valuharkko oli hyvä ja monipuolinen tuote, mutta urakoitsijamme olivat käyttäneet liikaa uretaania. Viisi ikkuna-aukkoa ja yksi oviaukko olivat vääränkokoisia. Lopuksi vielä yksi seinäkin oli väärän mittainen!

talka-003

Lappeenrannan timpureilla meni viikko korjatessa miesten jälkiä. Jonkin verran pystyimme saamaan hyvitystä huonosta työn laadusta perustusurakan loppuhinnasta. Onneksi suurin osa rakentamisemme vastoinkäymisistämme jäikin tähän! Loppuosa rakentamisesta sujui lähes suunnitelmien mukaisesti.

AIKATAULU KUROTTIIN KIINNI

Vaikka pohjan teon vaikeudet lähtivätkin liikkeelle siitä, että ensimmäiset kirvesmiehet tulivat työmaalle myöhässä, niin onneksi kaverit lopulta saapuivat. He olivatkin tosi ammattilaisia ja loppu tuli todella ripeästi. Työnjälki ja nopeus olivat parasta A-luokkaa! Timpurimme yöpyivät arkisin meillä. Illat venähtivät syödessä ja saunoessa. Aamulla kukin kömpi silmät sikkuralla kohti kahvintuoksua ja uusi touhukas päivä käynnistyi. Vähäluminen talvi riemastutti. Ei olisi liiennyt yhtään aikaa lumitöille kahden talon pihoilla.

talka-004

talka-005

VÄREJÄ PINTAAN

Halusimme taloon valoisan tunnelman ja käytimme aiemmasta kodistamme hyväksi havaittuja väriyhdistelmiä. Kuvanveistäjä Pertti Kukkonen Betonipallas Oy:stä värjäsi lattiamme Umbra-värillä patinoituneeksi ruskeaksi. Sävy muistuttaa kirsikkaa. Betonin kiviaines tuli hionnassa esiin ja lisävärinä sieltä nousi musta ja vaalea beige. Betonilattiasta pidämme! Se on helppohoitoinen eikä lika näy siinä heti. Värin päälle levitetty Basf Oy:n lakka ei ole liukas kuten parketin lakkaus. Lattia on kaunis ja elävä. Sen olisi saanut täysin sileäksikin, mutta halusimme nimenomaan luoda sillä tiettyä karkeutta.

Sisustussuunnittelija Helena Karihtala suositteli valitsemamme vaalean siniharmaan seinämaalin pariksi Latte -kahvin beigeä. Maalit sekoitettiin Teknoksen väreillä. Maalaustyö kesti kolme viikkoa itse toteutettuna. Helena viimeisteli kotimme sisustuksen taloesittelyyn lisäten omiin kalusteisiimme ryhtiä Artekin valkoisella ja mustalla valaisimella sekä koivupöydillä ja tuoleilla.

Keittiö- ja kylpyhuonekaapistot valitsimme Kvikiltä. Heillä on ihana myyntinäyttely ja hyvä palvelu Vantaan Retail Parkissa. Saunaosastostamme halusimme ylellisen tilavan ja yksinkertaisen sisutukseltaan. Päädyimme Idon Me and You – poreammeeseen ja seinään kiinnitettävään altaaseen pyyhetelineineen. WC:t otimme myös Idolta, sillä uudessa mallissa on kaksi koteloa vedelle, eikä säiliö hikoile kovassakaan käytössä kesäisin. Säiliön sisään saa myös WC -raikastimen, mikä on osoittautunut käytössä oivaksi. Keittiöön valitsimme hyvät peruskoneet Boschilta.

talka-kaakao

talka-tytto

BUDJETTI PITI – MELKEIN

Budjetti piti hyvin – meillä oli ainoastaan 3 % ylitys. Sisähommissa jäimme kaikessa alle, mutta perustuksissa menimme yli budjetin. Budjetti oli alun perin rakennettu niin, että siinä oli tarvittaessa ylimääräistä. Ajattelimme, että tämä ei saa missään tapauksessa mennä yli. Huomioimme laskelmissamme kaiken jätemaksusta ja uudesta televisioista alkaen. Budjetti toteutui hyvin, vaikka emme onnistuneet sitä aivan alittamaan. Verrattuna edellisen talomme rakentamiseen rakennuskustannukset olivat nousseet esimerkiksi perusrakennusmateriaalien ja palkkojen suhteen. Sitä vastoin sisustaminen on suhteessa edullisempaa kuin aiemmin. Meillä meni esimerkiksi keittiöön, lamppuihin ja maaleihin arvioitua vähemmän.

SIRPA KILPAILUTTI, TEPPO RAKENSI JA KOTI VALMISTUI

Perheenä jaksoimme kohtuudella. Väljä aikataulu alussa auttoi jaksamaan loppuun asti. Rakentamista helpotti paljon myös se, että myimme vanhan talomme itse ja saimme asua siinä loppuun asti. Varsinainen oma rakentaminen alkoi toden teolla syksyllä talopaketin saapumisen jälkeen. Silloin tuntui, että aika ei tahdo oikein riittää mihinkään. Jos aika ei riitä, niin silloin eivät kyllä rahatkaan riitä. Teppo tekikin hyvän päätöksen ja jäi työstään vuorotteluvapaalle. Emme olisi selvinneet mikäli Tepon olisi pitänyt vielä käydä töissä. Sirpa teki noin kolme kuukautta paljon työtä rakentamisen eteen. Sovimme jo alussa, että hän yrittäjänä keskittyy kilpailuttamaan tavarantoimittajia puhelimesta käsin. Välillä tuntui, että lapset olivat joulun tietämillä melkein heitteillä, kun itse olin päivät rakentamassa ja Sirpa joutui istumaan tietokoneen ääressä. Mutta kaikesta selvittiin. Lasten ystävien vanhemmat olivat meille hyvänä apuna, siitä kiitos heille! Lapsilla ovat kaikki entiset kaverit, josta olemme iloisia. Uuteen kotiin muutettaessa teimme lapsille muutamia uusia sääntöjä ja nyt ovat lelutkin alkaneet pysyä omilla paikoillaan. Asumme nyt uudessa kodissamme, joka on tasokkaampi monessa suhteessa kun ensimmäinen kotimme. Meillä on Harmajassamme on paljon kivoja nautinnollisia yksityiskohtia – poreallas, taulutelevisio ja lasitetut parvekkeet.

talka-ulko

RAKENTAMINEN TULEVAISUUDESSA

Ei pidä koskaan sanoa – ei koskaan. Jos asumme tässä ainakin 10 vuotta, niin siten emme tarvitse enää isompaa kotia. Korkeintaan pienemmän asunnon – ja kolmiota ei ole järkevää rakentaa. Toiselle voisimme rakentaa, esimerkiksi lapsille tai tuttaville olla avuksi. Itselleen rakentaessa niuhottaa ja yrittää tehdä pilkun päälle ja samalla joutuu hermoilemaan rahojen ja aikataulun kanssa. Periaatteessa rakentaminen on hauskaa, kun ei tarvitse välittää rahasta ja aikatauluista.