TEKSTI & KUVAT Tuukka Pakarinen

Unelmista totta yhteistyöllä

Tämän kirjoituksen taustalla on kahden ikivihreän ensikertalaisen kodin suunnittelu- ja rakennustyö kaikkine kompurointeineen. Projektiin lähdettäessä perheellämme ei ollut minkäänlaista rakennusalan koulutusta tai kokemusta, ainoastaan suuri halu ja tarve omalle kauniille kodille. Kotimme on 136-neliöinen Rauhala.

Ajatus omasta talosta syntyy

En ole pysynyt enää laskuissa kuinka monta omakotitaloa olemme kahlanneet lävitse ennen kuin päätimme rakennuttaa jotakin omaa. Lähtökohtainen tarve oli löytää toimiva, huolella rakennettu ja persoonallinen koti mutta meille sopivaa ei löytynyt millään. Lopulta kahden vuoden etsinnän tuloksena löysimme itsemme tyhjän tontin ääreltä, johon päätimme tuon unelmiemme linnan toteuttaa.

unelmista-totta-yhteistyolla-10

Näin jälkiviisaana voiden todeta, että talon rakentaminen on yllättävän iso urakka ja vaatii aikaa, rahaa, hermoja sekä keskittymistä. Ainakin ensikertalaisena suurin osa projektia on päätöksestä toiseen kompuroimista, jolloin hyvät yhteistyökumppanit sekä osaavat rakennusalan ammattilaiset ovat kullan arvoisia.

Tarinat rakennusurakan loputtomista haasteista ja suoranaisista ongelmista olivat meille tuttuja samalla tapaa, kuin talopaketin ostosopimuksen jälkeinen tyhjän päälle jääminen. Tiesimme jo ennalta, että Kannustalolla on vahva maine asioiden hoitamisessa ja lähipiirin suosituksesta otimme ensimmäiseksi yhteyttä Kannustalon Pohjois-Karjalan aluemyynnistä vastaavaan Tarmo Turtiaiseen.

rauhala-reijola-2

Eri vaihtoehdoista huolimatta Kannustalo oli meille yllättävän helppo valinta, koska ystävillemme oli juuri valmistunut Kannustalon Rauhala-mallin talo. Kyseinen malli oli meilläkin ollut alustavasti mielessä ja jopa lähes samoilla neliömäärillä. Lisäksi pääsimme tutustumaan kahteen muuhun vastavalmistuneeseen Kannustalo-kohteeseen.

Aloitimme oman kodin suunnitelmat Kannustalon valmiiden mallien pohjalta kahlaten ne useaan kertaan lävitse ja pohjasuunnitelma alkoi muodostua yhteistyössä Tarmo Turtiaisen kanssa. Ensikertalaiselle jo pelkässä suunnitteluvaiheessa oli paljon mietittävää ja sopivia neliöitä pyöriteltiin usean kuukauden ajan. Kannustalon valmiit pohjamallit tarjosivat erinomaisen lähtökohdan mutta seiniä sai siirrellä useaan otteeseen suuntaan jos toiseenkin meille sopivan lopputuloksen saavuttamiseksi.

Lopulta ehdotukset, neuvot sekä yhteinen pohdinta yhdistettynä Tarmon ihailtavaan kärsivällisyyteen tuottivat halutun lopputuloksen ja saatoimme hyvillä mielin laittaa nimet myös elämämme tähän asti suurimpiin tilauspapereihin. Tunsimme olevamme luotettavissa käsissä.

rauhala-reijola-3

Apua ja tukea koko rakennus­urakan varrelle

Talon pohjapiirustuksen muokkautuessa löysimme jo hyvissä ajoin Tarmon ja ystäviemme suositusten perusteella sopivat kirvesmiehet, jotka olivat toteuttaneet aiemmin jo tutustumamme Kannustalo-kohteet. Kaikkien timpureiden kattava rakennusalan osaaminen sekä yli 10-vuoden ajan kartuttunut kokemus Kannustalojen toteutuksesta tarjosi luotettavat lähtökohdat koko urakalle. Kotimme toteutettiin Talopaketti-toimituksena.

Onnistuneissa projekteissa yhteistyö ja sujuva kommunikaatio ovat avainasemassa. Valmiiden piirustusten pohjalta työmaan valvonta tuntui luontevalta antaa Tarmon hoidettavaksi. Tarmon ja kirvesmiesten useiden vuosien ja projektien aikana hiottu yhteistyö sekä molemminpuolinen luottamus takasivat sujuvan yhteistyön eri toimijoiden välillä.

Pääsimme helpolla myös monen muunkin urakoitsijan valinnassa, koska Tarmolta tai kirvesmiehiltä löytyivät suositukset lähes kaikkien projektiin tarvittavien toimijoiden osalta. Hyvin pian kävi myös selväksi, että tälle listalle ei päässyt kuin parhaimmat tekijät.

Rakentamiseen liittyvä paperityö ei ollut millään tapaa meille tuttua mutta Tarmon kautta tarvittavat lupa-asiat hoituivat kuntoon lähes huomaamatta. Tästä syystä pysyimme myös suunnitellussa aikataulussa ja rakentaminen aloitettiin sekä lopeteltiin suunnitelman mukaisesti.

Yhteistyö­kumppaneilla suuri merkitys

Pohjasuunnitelman valmistuttua saimme heti arvokkaita kontakteja Kannustalon järjestämän talo-iltaman kautta. Tilaisuudessa esittäytyivät useat eri palveluntarjoajat kalusteiden sekä piha- ja sisustussuunnittelun osalta. Paikalle oli myös saapunut useita ensikertaa rakentavia ja tunnelma oli samalla aikaa jännittynyt sekä innostunut.

Tapasimme tilaisuudessa Kannustalon yhteistyökumppanin RR Sisustus- ja Piha Oyn Riikka Forsellin, josta tuli välittömästi tärkeä osa koko taloprosessiamme. Useasti rakennuttaja huomaa vasta materiaaleja valitessaan, että onnistuneen sisustuksen muodostaminen on oikeasti todella haastavaa hommaa, koska materiaali- sekä värivaihtoehtoja on yllättävän paljon. Sisustuksessa yhtenäinen ja kaunis lopputulos ei ole itsestäänselvyys.

rauhala-reijola-5

Suunnittelimme yhdessä Riikan kanssa vasta paperilla olevan talomme sisustuksen sekä pihat valmiiksi ja saimme selkeän 3d-mallinnoksen materiaalilistauksineen, josta oli helppoa nähdä ennalta miltä kaikki tulisi lopulta näyttämään. Valmiin suunnitelman pohjalta aloitimme materiaali- sekä kalustehankinnat jo ennen kuin kaivinkone oli edes lähestynyt tonttia.

Suunnitelmien ansiosta säästimme myös selvää rahaa, koska ehdimme kilpailuttaa useita eri toimittajia ja valita juuri meille sopivat materiaalit toimitusajasta riippumatta. Samalla säästyimme useilta viime hetken kiirehankinnoilta. Riikka on ollut mukana projektissamme talon valmistumiseen saakka ja neuvoa on voinut kysyä aina kun sormi on mennyt suuhun mm. väripalettien sekä materiaalivaihtoehtojen kanssa.

Vihdoinkin kotona

On uskomattoman hieno mutta myös täysin epätodellinen tunne viettää ensimmäiset yönsä uudessa kodissa. Erikoista on, että uusi talo alkaa muuttua rakennustyömaasta omaksi kodiksi vasta pikkuhiljaa sisustuksen sekä viimeistelyjen myötä. Ensimmäiset kuukaudet menevät lähinnä ihmetellessä, että mitä sitä tulikaan tehtyä.

rauhala-reijola-9

Talon rakennuttaminen on haastava mutta erittäin antoisa prosessi. Osaltamme voinen todeta, että taloprojekti on täysin mahdollista saada onnistuneesti suoritettua ilman rakennusalan kokemusta ja samalla päivätöissä käyden. Tällöin toki kannattaa panostaa osaaviin yhteistyökumppaneihin, jotka kantavat läpi prosessin haastavatkin vaiheet.

Meidän kohdallamme kotia lähdettiin tekemään ei enempää eikä vähempää kuin koko perheen loppuelämän tarpeisiin. Lähtökohtana oli, että se mitä tehdään, niin tehdään kunnolla ja laadusta tinkimättä. Kannustalon tarjoama tuki ja projektin ympärille saadut ammattilaiset auttoivat ensikertalaisen projektista läpi täysin kolhuitta. Vieläpä niin, että lopputuloksesta voi olla aidosti ylpeä.

Tarkemmat tiedot

Talomalli: 1-kerroksinen Rauhala / muunnos
Huoneistoala: 136,0 m2
Kerrosala: 157,0 m2
Esittelyvaihe: Muuttovalmis
Lämmitys: Vesikiertoinen lattialämmitys, poistoilmalämpöpumppu

Koneellinen ilmanvaihto lämmöntalteenotolla

Talopaketti toimitettu viikolla 11/2019


Lisää kuvia