Kannustalo

Lato 161/220

Huoneluku 5 h + k
Huoneistoala 161 m2
Kerrosala 220 m2
Kerrosala (250 mm) 212 m2
Kerrosluku 1 krs

Tässä valoisassa kulmamallin Ladossa on toimiva pohjaratkaisu. Siinä on Lato 138 -mallista tuttu ikkunakäytävä ja iso oleskelutila talon keskellä. Kodinhoito on sijoitettu lähelle pääsisäänkäyntiä. Vanhempien makuuhuone on omassa rauhassaan talon päässä. Sen yhteydessä on myös ylellinen kotispa. Suojaisella sisäpihalla on katettu, koko talon levyinen terassi. Talon yhteydessä on autotallivarasto, jonka voi halutessa jättää pois.

Heti sisään tullessa avautuu näkymä sisäpihalle. Ikkunoiden sijoittelu on siten, että saadaan pitkiä näkymiä talon läpi ulos, jos väliovia pidetään auki. Olohuoneen jatkeena olevan työhuoneen väliseinäikkunat lisäävät tilantuntua. Lasten makuuhuoneet on sijoitettu siten, ettei niihin suoraa näkymää olohuoneesta, jos ovet ovat auki. Makuuhuoneiden yhteydessä on vaatehuoneet eli säilytystilaa on mahdollisimman paljon. Kulku talliin ja taloon pn sijoitettu eri puolelle kuin oleskelupiha. Näin saadaan pihalle yksityisyyttä.

B-versiossa pesutilat on käännetty terassin puolelle.

Pohjakuvan mitat ovat talon sisämitat.

Valitse alue

Minne aiot rakentaa Muuttovalmis- tai Sisusta itse -toimituksena?
Aluevalinta voi vaikuttaa hintaan.

Muuttovalmis- ja Sisusta itse -toimitukset saatavilla vain Pori-Tampere-Lahti-Kotka akselin alapuoliselle alueelle. Saatavilla myös muualle Suomeen myyjiemme kumppaniverkoston kautta.

Muutto­valmis 381 510 €

Yhdellä sopimuksella saat valmiin kodin ja avaimet käteen!
Lue lisää >>

Sisusta itse 292 650 €

Sisusta itse -toimituksessa pääset osallistumaan talon sisäpintojen rakentamiseen ja sisustamiseen.
Lue lisää >>

Elementtitoimitus 109 470 €

Edullinen vaihtoehto jos haluat rakentaa talosi itse valmiista elementeistä, sillä voit vaikuttaa talobudjettiin paljon omilla valinnoillasi. Ei sisällä asennusta. Asennus saatavilla erikseen.
Lue lisää >>

Pyydä tarjous

Hinnat eivät sisällä toimituskuluja.
Hinnat voimassa toistaiseksi.

Muokkaa sinulle sopivaksi

Tutustu lyhyiden videoiden välityksellä kuinka talomalli ja toimitus voidaan muunnella sinulle sopivaksi.

Toimitukseen sisältyy

Kannustalon Muuttovalmis-toimituksessa on vakiona lämmönlähde, energiatehokkaat Tiivin ulko-ovet asunto-osaan sekä kuvien mukaiset terassit asennettuna. Huolehdimme myös rakennusaikana tavaroiden vastaanoton ja suojauksen sekä rakennusaikaisten työvaiheiden siivouksen. Luonnollisesti huolehdimme myös rakennusaikaisesta työturvallisuudesta Kannustalon toimituksen osalta.

Mitä pidit talomallista?

Kiitos palautteestasi! Voit antaa lisätietoa alapuolella.

Asiakkaidemme Lato-koteja

Tutustu asiakkaidemme rakentamiin Lato-koteihin!

Mittatilaus Lato Tampereella

Mittatilaus Lato Tampereella

Tämä koti suunniteltiin asiakasperheen toiveiden ja tontin vaatimusten mukaan. suunnittelun lähtökohtana käytettiin lato 148 -talomallin pohjaratkaisua. talon päätyyn lisättiin lato 123 -talomallin iso, katettu päätyterassi. tämän ladon kokonaishuoneist...

Astu sisään
Tuhkasta nousi musta Lato

Tuhkasta nousi musta Lato

Kotimme tuhoutui tulipalossa tammikuisena yönä vuonna 2024, kun pakkasta oli -34. talo kärsi mittavat vahingot ja sai purkutuomion, joten saimme vakuutusyhtiöltä kaksi vaihtoehtoa; jättää tontti ja etsiä uusi koti muualta tai uudisrakentaminen palaneen ...

Lue tarina
Pikimusta Lato

Pikimusta Lato

Anu ja jari tuomikoski olivat päättäneet rakentaa mustan kannustalon ladon jo kauan ennen kuin löysivät tontin espoon tillinmäestä.

Lue tarina

Tilaa talokirja ilmaiseksi kotiisi!

Tilaa esite

Kysy lisää - aloitetaan yhdessä kotisi suunnittelu

Olitpa vasta haaveiluvaiheessa tai jo valmiina toteutukseen, talomyyjämme auttavat sinua suunnittelemaan juuri sinulle sopivan kodin.