TEKSTI JUTTA YLÄ-MONONEN KUVAT VIOLA VIRTAMO
Ei mitään aikomusta rakentaa
Salla Matilainen ja Markus Lehtonen etsivät tutulta asuinalueelta isompaa asuntoa. Yllättävä kohtaaminen tuntemattomien naapureiden kanssa sai heidät innostumaan rakentamisesta. Espoon Uusmäkeen nousi perheelle räätälöity Kannustalo.
– Emme olleet koskaan miettineet rakentamista. Asuimme Espoossa tämän saman tien toisessa päässä paritalossa. Ajatuksena oli ostaa isompi asunto, ja annoimme ostotoimeksiannon paikalliselle välittäjälle. Kävimme katsomassa noin kymmentä taloa, joista osa ei ollut vielä edes myynnissä. Mikään niistä ei ollut kuitenkaan meille sopiva, joko niistä puuttui yksi makuuhuone tai hinta oli liian kallis, kertovat Salla Matilainen ja Markus Lehtonen.
Salla oli laittanut myös joihinkin alueen postilaatikoihin kortteja, joissa kertoi heidän olevan kiinnostuneita ostamaan talon, mikäli se tulee myyntiin. Erään talon asukas vastasi Sallan viestiin. He eivät olleet myymässä taloaan, mutta toivottivat tervetulleeksi kahville. Se oli ensimmäinen uusi talo, johon Salla ja Markus ihastuivat. Talo oli ainoastaan 93-neliöinen, muttei mistään kohtaa liian pieni.
– Olisimme ostaneet talon heti, jos he olisivat myyneet sen. Kyselimme paljon rakentamisesta, ja he rohkaisivat meitä rakennusprojektiin. Tapaamisen jälkeen aloimme miettiä, pitäisikö meidän sittenkin rakentaa. Kun pyysimme välittäjäämme etsimään tonttia, hän kertoi anoppinsa omistavan alueella kaksi tonttia. Niin ostimme tämän tontin ja ystäväpariskunta viereisen. Tontin myyjä toivoi, että näille kahdella tontille rakennetaan samanaikaisesti. Tällä alueella tulee harvoin tontteja myyntiin, sanoo Salla.
Terassille päin sijaitsevasta olohuoneesta aukeaa isot ikkunat kahteen suuntaan. Tilan tuntua avoimeen olohuoneeseen ja keittiöön tuo myös huonekorkeus. Uudelleen verhoiltu Furninovan sohva oli jo perheen edellisessä kodissa. Salla on saanut mumminsa omistamat Ilmari Lappalaisen suunnittelemat nojatuolit.
SOPIVAN HINTAINEN TONTTI
Rinteessä sijaitseva tontti on muodoltaan hieman kolmion mallinen. Alakertaan ei haluttu porrastusta, ja sen vuoksi talon ulkomitat oli mietittävä tarkasti. Kun Salla ja Markus tutustuivat tontin myyjään, hän ystävällisesti myi pariskunnalle juuri sen rakennusoikeuden, jonka he tarvitsivat. Näin Salla ja Markus säästivät varsinaiseen rakennusvaiheeseen.
– Kävimme läpi useita talotoimittajia, ja Kannustalo oli viimeinen. Kävin yksin tapaamassa Kannustalon talomyyjä Petri Noposta. Petri oli rauhallinen ja taitava ammattilainen, joka teki heti vaikutuksen. Kannustalo oli meille villi kortti, jonka lopulta valitsimme. Kannustalon hinta oli vähän kalliimpi kuin kilpailijoilla, mutta siihen sisältyi enemmän. Lopulta hintalappu oli sama verrattuna muihin talotoimittajiin. Kannustalo osoittautui luotettavaksi kumppaniksi, ja olemme työn jälkeen tosi tyytyväisiä.
Salla ja Markus halusivat juuri omiin tarpeisiinsa suunnitellun talon. He ottivat vaikutteita talon pohjaratkaisuun heidät kylään kutsuneelta pariskunnalta. Suunnitteluun käytettiin satoja tunteja, ja sen ansiosta projekti sujui hyvin. Kannustalolta tuli taulukko, johon oli merkitty kaikki työvaiheet aikataulutettuina.
Olohuone, ruokailutila ja keittiö ovat yhtä avonaista tilaa. Vaaleat keittiökalusteet, jotka jatkuvat samana kaapistona eteisen puolelle, ovat espoolaisen Handyhandin valmistamat. Ethnicraftin tamminen Mikado-ruokapöytä on ostettu Boknäsistä ja ruokapöydän tuolit ovat Menun Harbour, väri Burned Red. Lattiaksi valittiin lukkopontillinen Meister PS400 -kalanruotoparketti ja sen pariksi korkeat jalkalistat. Tiskiallas on sijoitettu saarekkeeseen. Messingin värinen hana on Tapwellin Arman-malli.
TARKKAAN SUUNNITELTU KEITTIÖ
Keittiö on Sallan ja Markuksen mukaan suunnittelutyön riemuvoitto. He halusivat koko pitkän seinän täyteen korkeita kaappeja, vierekkäin on keittiön ja eteisen kaapit. Eteisen puoleisessa päädyssä on kolme kaappia varattu aikuisten vaatteille ja siivouskomerolle, loput on keittiökaappeja. Pakastin sijoitettiin saarekkeeseen, ettei yhtään kaappirivin ovea tarvinnut puolittaa eikä rikkoa kalusteiden harmonista rytmiä. Myös tiskikone, liesi ja tiskiallas sijoitettiin saarekkeeseen.
– Meillä oli keittiön väristä paljon erilaisia ajatuksia. Lähtökohtana oli, ettemme valitse ainakaan valkoista. Ihailen aina esimerkiksi klassisen harmaata tai beigeä keittiötä. Lopulta päädyimme kuitenkin pehmeän valkoiseen sävyyn. Toisaalta nyt seinän väriä voi helpommin muuttaa. Saarekkeen taso on italialaista marmorikomposiittia. Se tuli meille Handyhandin kautta, joka teki keittiökalusteet mittojen mukaan. Se on maailman kaunein taso, mutta haasteellinen. Siihen jää kaikesta jäljet. Mietin valitsisinko vielä saman tason uudestaan. Ehkä valitsisin, mutta siihen täytyisi osata suhtautua. Markusta se ei häiritse. Voihan sen halutessaan joskus myöhemmin vaihtaa, sanoo Salla.
Avoimessa oleskelutilassa on hyödynnetty talon koko harjakorkeus. Saarekkeessa on tiskialtaan lisäksi pakastin, tiskikone, liesi ja uuni. Ruokapöydän päällä Jotexin kynttiläkruunu. Olohuoneen seiniin valittiin Tikkurilan sävy Shaali. Vanhempien makuuhuoneen oviksi kunnostettiin Designmuseon vanhat pariovet. Katosta roikkuva kukka-asetelma on kukkakauppa Florannasta Helsingistä.
Vanhempien makuuhuoneen seinän väri on Tikkurilan Breksia, joka näyttää aina eri sävyiseltä valon vaihtuessa. Pieni jakkara on ostettu Cafelatte Lifestyle -liikkeestä.
Alakerran eteisen ja vanhempien makuuhuoneen välissä on yhdistetty kodinhoitohuone ja vaatehuone, kylpyhuone sekä sauna. Kylpyhuoneen kalusteet on tehnyt mittatilaustyönä Handyhand. Lume-seinälaatat on valittu Kannustalon materiaalivalikoimasta. Malja-allas on Concrete Nation ja siihen sopiva messingin värinen Tapwell Arman ARM081 -hana. Pyöreä iso peili Essis. Saunan lauteet on lämpökäsiteltyä haapaa. Kiuas Harvia.
ALAKERRAN KOMPAKTIT TILAT
Olohuone on melko pieni ja kompakti, mutta tilaa ruokapöydälle ja sohvanurkkaukselle on hyvin. Salla haaveilee että olohuone olisi vähän leveämpi. Salla ja Markus halusivat olohuoneen ja makuuhuoneen väliin leveän parioven, ja siihen löytyi Designmuseon kauniit, vanhat ovet.
Makuuhuoneesta aukeaa toiset pariovet talon taakse tehdylle pienelle, suojaiselle terassille, jonne Markus rakensi pihavaraston ylijäämälaudasta. Talon takana on villi puutarha, jonne näkyy naapurin tontilta isot, alkukesästä kauniisti kukkivat syreenit. Pienelle takaterassille ei paista aurinko enää puolen päivän jälkeen, vaan siellä on juuri sopivan viileää. Varsinkin alkuaikoina takaterassilla vietettiin paljon aikaa. Salla ja Markus ovat tyytyväisiä, että asuivat hetken uudessa talossa ennen kuin tekivät päätöksiä. Esimerkiksi pihakiveys olisi erilainen, jos se olisi tehty heti.
Makuuhuoneen vieressä on yhdistetty vaatehuone ja kodinhoitohuone, jossa on pesukone ja kuivauskaappi. Siitä pääsee läpi kylpyhuoneeseen ja saunaan. Tilat ovat kompaktit, mutta toimivat. Tekninen tila on sijoitettu eteiseen kaapin ovien taakse. Lasten eteinen rakennettiin porraskomeroon, portaiden alle. Se on Sallan mukaan perheen arjen pelastaja. Tilassa on lattialämmitys, ja vaatteet voi laittaa talvella sinne kuivumaan. Tilassa on myös kierrätysastiat.
Lennonin huone on yläkerrassa käytävän päässä. Molempien lasten huoneista aukeaa korkeat ikkunat kahteen ilmansuuntaan. Seinien kaunis vihreä sävy on Tikkurilan Serpentiini.
’’Kannustalo osoittautui luotettavaksi kumppaniksi. Olemme rakennustyön jälkeen tosi tyytyväisiä.’’
Yläkerrassa sijaitsevat perheen lasten, Lolan ja Lennonin, makuuhuoneet. Lolan huoneen seinät maalattiin hennon vaaleanpunaisella sävyllä, Tikkurilan Neito. Käytävän varressa on vaatehuone ja kylpyhuone.
EI TURHAA HUKKATILAA
Yläkerran käytävästä suunniteltiin kapeampi, että lapsille saatiin isommat huoneet. Molempien huoneissa on kahteen ilmansuuntaan aukeavat korkeat ikkunat. Käytävän varrella on vaatehuone ja kylpyhuone, joka on lasten käytössä. Vaatehuone on perheelle riittävä säilytystila vaatekaappien lisäksi. He pyrkivät käymään tavaroita ja vaatteita ahkerasti läpi ja viemään ylimääräiset kierrätykseen.
– Tykkäämme talon pohjasta. Tässä ei ole hukkatilaa missään, vaan kaikki nurkat on otettu hyötykäyttöön. Värimaailmasta ja materiaaleista päätimme heti alussa, että kotiimme tulee kalanruotoparketti, tammea, messinkiä ja kultaa sekä murretut pastelliset värit. Kun olimme tehneet päätökset isoista linjoista, sen jälkeen oli helppoa tehdä pienempiä päätöksiä rakentamisen aikana.
– Terassi oli yksi harvoja asioita, jonka olisimme tehneet toisin. Vaikka isot ikkunat ovat ihanat, sisätila kuumeni liikaa. Asennutimme terassille ison, moottorikäyttöisen markiisin, jossa oli tuuli- ja aurinkotunnistin. Se veti markiisin sisään, jos tuuli yltyi liian kovaksi ja avasi sen kun aurinko paistoi. Lopulta päätimme tehdä terassin päälle yläkerran parvekkeen, joka seisoo pilareiden päällä ja suojaa terassia niin auringonpaisteella kuin sateella, Markus tuumaa.
Loivasti viettävä rinnetontti aukeaa rauhalliselle kadulle. Talossa on vanhaa henkeä, mutta moderni ilme. Se sopii hyvin naapuritonteilla sijaitseviin vanhoihin taloihin. Rimalomalaudoitus ei ole enää saatavilla Kannustalon valikoimassa.
Salla Matilainen kirjoitti rakennusprojektin aikana Pienen rakennuskirjan. Hän kertoo kuinka se sai alkunsa.
’’Selailin äitiysloman aikana kirjoja ja totesin, että markkinoilla on rakentamiseen liittyviä tietokirjoja, muttei yhtään kokemukseen pohjautuvaa kirjaa, jota olisi kiva lukea ennen rakentamiseen ryhtymistä ja myös sen aikana. Olin yhteydessä Cozy Publishingin kustantajaan Ulla-Maija Lähteenmäkeen, ja hän innostui kirjaideastani.
Halusin kirjasta helppolukuisen ja -tajuisen ja myös sellaisen, että siitä voi lukea yksittäisiä kappaleita. Kirjan kirjoittaminen rakennusprojektin rinnalla oli minulle koko ajan suuri ilon aihe. Kirjassa käydään läpi muun muassa budjetointia, rakentamisen sanastoa ja vaiheita. Kannustalon työpäällikkö Otto Syvähuoko luki kirjan ja piti siitä, ettei kirja ole liian tekninen.’’
Salla Matilainen: Pieni rakennuskirja, Cozy Publishing, 2021
Etuterassi lisättiin taloon myöhemmin
Taloa suunnitellessa etupuolelle päätettiin rakentaa terassi. Muutaman vuoden kuluttua kokonaisuutta täydennettiin yläkerran parvekkeella, joka tuo samalla alakerran terassille suojaa sateelta ja auringonpaahteelta. Ikkunoissa on irrotettavat metalliristikot.
Asukkaat: Salla Matilainen, Markus Lehtonen sekä lapset Lennon ja Lola
Koti: Kaksikerroksinen 111-neliöinen räätälöity talo Espoon Uusmäessä
Toimitustapa: Sisusta itse -toimitus