Etusivu » Inspiroidu » Rakentajatarinoita » MITÄ KUULUU RAKSALLE?
TEKSTI Riina Saarinen
KUVAT Julia Pärssinen
MITÄ KUULUU RAKSALLE?
Lempäälän Saikka on asuinalue, jossa niittyjen perintö jatkuu kaupunkipuistoissa. Asuntomessut Lempäälässä tuovat vuonna 2026 alueen kaikkien nähtäville.
Saikka on Lempäälässä maisema, jossa luonto ja arki ovat kohdanneet jo pitkään. Nyt alue kasvaa uudeksi kaupunginosaksi. Tälle paikalle rakentuu arkkitehdin suunnittelema Kannustalo – osana Saikan tarinaa. Kannustalon viisiosainen juttusarja seuraa kahden rakentajaparin matkaa kohti Asuntomessuja Lempäälässä.
Eveliina Jussila ja Lassi Kirjavainen lähtivät lopulta rakennusprojektiin, sillä valmista ja kaikki toiveet täyttävää omakotitaloa ei löytynyt. Yksiössä vietettyjen vuosien jälkeen pariskunnan omiin tarpeisiin suunniteltu koti tuntuu merkitykselliseltä.
Eveliinan ja Lassin tuleva koti on edennyt jo pitkälle. “Innostavimmalta tuntui, kun saatiin tänne väliseinät ja katto”, Eveliina muistelee.
EVELIINA JA LASSI, MITÄ KUULUU RAKSALLE?
Pitkän projektin loppusuora alkaa jo häämöttää, mutta vielä riittää paljon tehtävää ennen messuporttien aukeamista. Eveliina ja Lassi odottelevat jo innostuneina ja malttamattomina sisätöiden valmistumista. Kun lumet ovat sulaneet, päästään pihan kimppuun.
– Tämä odottava välitila on antanut mahdollisuuden hengähtää hieman. Mutta samalla tiedostamme, että kohta pitää ottaa loppurutistus. Nyt alkaa projektin pituus vähän painamaan, eli pitkään on tehty ja odotettu. Tuntuu, että kun mennään viimeistelyjä kohti, niin kaikkea pientä säätöä tulee, Eveliina kertoo.
Oleskelutilojen kattoon valikoitui Botnia Panelsin tammi-rimapaneelia. Ikkunat, Tiivi.
Kohti tulevaa kotia kävellessään Eveliina ihailee ääneen, miten ihanasti tontille paistaa ilta-aurinko. Matkalla moikataan tulevia naapureita ja oman kadun rakentajat ovatkin alkaneet tulla jo hyvin tutuiksi. Mutta tuntuuko uudessa talossa käydessä jo kotoisalta?
– Täällä alkaa tuntua pikkuhiljaa kotoisalta. Ja täähän on jo melkeen valmis! Mutta ei viitsi vielä liikaa innostua, kun muuttoon on niin paljon aikaa. Olemme todenneet, että meidän tarvitsee hankkia kauheasti uusia huonekaluja. Ja olemme nauraneet, että kuka tämän kaiken sitten siivoaa? Tulevassa kodissamme odotan eniten sitä, että on omaa pihaa ja tilaa puuhastella, Lassi kertoo.
– Minun mielestäni täällä ei kyllä tunnu vielä kotoisalta, vaan lähinnä ahdistaa tämä keskeneräisyys. Tältä täällä tulee näyttämään vielä pari kuukautta. Lassi on käynyt talolla nyt enemmän, itse en niin paljoa. Joudun välillä hieman välttelemään tänne tulemista, etten alkaisi vielä kunnolla siivoamaan, Eveliina nauraa.
“Aiemmin kuljimme työmaalla iltaisin otsalamput päässä. Niin outoa liikkua täällä nyt, kun valotkin on jo asennettu!”
KIINTOKALUSTEET KATSEENVANGITSIJOINA
Eveliina ja Lassi halusivat panostaa kodin suunnittelussa arjessa toimiviin kiintokalusteisiin, joissa näkyy oma tyyli.
Pariskunta valitsi kiintokalusteilleen toimittajaksi Kannustalon yhteistyökumppanin Puustellin. Ideoita unelmien keittiön suunnitteluun löytyi listaamalla omia tärkeimpiä kriteerejä sekä Pinterestiä selailemalla. Eveliina ja Lassi vierailivat kolmeen otteeseen Puustellin toimipisteellä mallikeittiöihin ja materiaalivaihtoehtoihin tutustuen. Suunnittelutapaamisilla vierähtikin reilusti yli 10 tuntia osaavan ammattilaisen kanssa.
– Kiintokalusteiden suunnitteluun käytettiin paljon aikaa, jotta ne palvelisivat meitä parhaalla mahdollisella tavalla. Eteiseen haluttiin riittävästi säilytystilaa omille ja vieraiden takeille sekä harrastusvälineille ja koiran tarvikkeille. Keittiötä suunnitellessamme mietittiin, minne mitkäkin astiat tulevat. Eli hyvin käytännönläheisesti tehtiin suunnittelua. Muutamia must have-juttuja meillä oli, kuten keittiö ilman yläkaappeja sekä eteisen ikkunan alle haluttiin kiinteä penkki, Eveliina kertoo.
Eveliina ja Lassi ihastuivat kiintokalusteissa pähkinään. “Meillä on muutamia pähkinän sävyisiä huonekaluja, joista pidetään kovasti. Olimme etukäteen katselleet keittiöitä esimerkiksi Pinterestissä ja sitä kautta todettiin, että pähkinä näytti myös siellä kivalta. Katsottiin muitakin vaihtoehtoja, mutta pähkinä tuntui parhaimmalta vaihtoehdolta”, Eveliina kertoo.
New Worksin Karl Johan-seinävalaisin hankittiin Finnish Design Shopista.

Kodin materiaalivalintojen ja keittiön suunnittelun tukena hyödynnettiin mallinnettuja kuvia. Havainnekuva Cassandra Correa, Woodio.

“Jossain vaiheessa pohdittiin, että onko keittiöön valitsemamme materiaalit varmasti hyvät. Mutta lopulta todettiin, että trust the process! Vaihtoehtojen runsaus voi aiheuttaa valinnanvaikeutta ja epäröintiä omia valintoja kohtaan. Joten lempeä muistutus myös itselleni, että yhtä oikeaa ratkaisua ei ole”, Eveliina pohtii.
Kodin ensimmäisissä suunnitelmissa ei ollut vielä mukana Eveliinan haaveilemaa pantryä eli ruokakomeroa. Se päädyttiin lisäämään jälkikäteen, kun Lassikin innostui ajatuksesta. Pantryyn suunniteltiin säilytystilaa sekä paikat mikrolle, pakastimelle, kierrätyspisteelle sekä keittiön pienkoneille.
“Uskomatonta, että tänä vuonna me muutetaan. Arkisessa puheessa toistuu lauseet, kuten mieti sitten kun meillä on iso keittiö, kodinhoitohuone ja pihasauna. Moni unelmamme tulee toteutumaan tässä talossa.”
Erillisen wc:n suunnittelussa hyödynnettiin virtuaalisesti mallinnettuja kuvia. Havainnekuva Cassandra Correa, Woodio. Pähkinäisen kiintokalusteen pariksi seinään valittiin Equipe Rakun Sand-laatta.
Kodinhoitohuoneen kiintokalusteiden sävyksi valikoitui ajaton Cashmere. Kapean ja korkean pystyikkunan ansiosta pyykkejä tullaan viikkailemaan ihanasti luonnonvalossa. Tavatessamme työmaalla Eveliinan ja Lassin kanssa marraskuussa, pääsivät he näkemään valmiit laatoitukset ensimmäistä kertaa. “Tää pystylaatta on ihan törkeen hienoa!”, Eveliina riemuitsi.
AJATUKSET ASUNTOMESSUISSA
Monia rakentajia saattaa mietityttää, millaista on rakentaa Asuntomessuille verrattuna perinteiseen rakennusprojektiin.
– Alussa meitä jännitti kaikki erilaiset hakemukset sekä sopimukset, joissa oli mainittu sakkomaksuista. Olemme molemmat onneksi luonteeltamme tarkkoja, joka on auttanut meitä rakennusprojektissa ensikertalaisina. Emme ole tehneet mitään valintoja sillä ajatuksella, että kotimme tulee olemaan mukana Asuntomessuilla.
Eveliinan ja Lassin koti olisi jo hiljalleen valmis asuttavaksi, mutta kotiin voi muuttaa vasta elokuussa messuporttien sulkeuduttua. Se vaatii rakentajalta todellista kärsivällisyyttä.
“Fiilikset rakentamisesta ovat olleet välillä ristiriitaisia, kun muuttoon on vielä niin pitkä aika.”
Sisustussuunnittelija Helena Karihtala on suunnitellut Villa Niittyyn kohteen tyyliä tukevan messusisustuksen ja -stailauksen.
– Ajateltiinkin jo silloin heti projektin alussa, että jonkinlainen messusisustus täällä varmaan tulee olemaan. Uskomme, että tästä tulee hyvin meidän näköinen. Olemme hankkineet muutamia kiinteitä elementtejä, jotka tulevat näkymään kodissamme messuilla. Ehdottelimme Helenan kanssa puolin ja toisin valaisimia, joista hankimme jo muutaman. Lisäksi ostimme seinähyllyn sekä naulakoita. Yksi oma nojatuolimme tullaan myös verhoilemaan ja sitä hyödynnetään osana messusisustusta, Eveliina kertoo.

“Kun pohdittiin lattiaa, käytiin hakemassa mallipaloja joka päivä ja ihmeteltiin niitä talolla pimenevissä illoissa. Värisuunnittelu oli kyllä oikeasti haastavaa, Eveliina kertoo. Kodin lattiamateriaaliksi valikoitui Pergon tammilaminaatti. Kodin yleissävy on murretun valkoinen Tikkurilan Kalkki.
“Viime aikoina talolle on ilmestynyt valaisimia, kaihtimia ja vesikalusteita. Koko ajan on helpompaaa kuvitella, miltä arki ja elämä tulee uudessa kodissa näyttämään ja tuntumaan. Varattiin jo elokuulle kaksi viikkoa muuttolomaakin!”

Päämakuuhuoneesta on käynnit niin kodin oleskelu- kuin kylpytiloihinkin. Makuuhuoneen seinät maalattiin pehmeällä Tikkurilan Mulperilla.
KOTIMAAILMASTA KONKRETIAA KODIN SUUNNITTELUUN
Kannustalon Kotimaailma on täysin uudenlainen tapa ostaa talo. Siellä voit tutustua kaikkiin talon rakentamiseen liittyviin tuoteryhmiin perustuksista aina pintamateriaaleihin saakka. Talon ostaminen on konkreettisempaa ja helpompaa, kuin koskaan aiemmin!
Kannustalon Muuttovalmis-toimituksessa rakennusprojektiin sisältyy kolmen tunnin sisustuskonsultaatio. Rakentajan apuna sisustusvalinnoissa on sisustussuunnittelija Helena Karihtala.
Kannustalolla on yksi alan laajimmista sisustusvalikoimista, johon pääsee tutustumaan Vantaan Kotimaailmassa. Kuratoitu materiaalivalikoima ja inspiroiva ympäristö auttavat rakentajaa hahmottamaan tulevan kotinsa entistä konkreettisemmin. Nähtävillä on niin lattiamateriaaleja, laattoja, tapetteja kuin värimallejakin, joista voi valita tulevaan kotiin mieleisen kokonaisuuden.

Keväällä 2025 Eveliina ja Lassi suuntasivat Vantaalle tutustumaan Kannustalon Kotimaailmaan.
– Vierailimme Kotimaailmassa, kun teimme materiaalivalintoja. Olihan se mukavaa päästä näkemään valikoimaa ja kokeilemaan erilaisia yhdistelmiä. Toki mallipalat ovat hyvin pieniä, eli vaikeaa oli kuvitella isommalle pinnalle. Tässä apuna meillä oli Helena, joka osasi rajata vaihtoehtoja ja antaa vinkkejä valintoihin. Ennen Kotimaailmassa vierailua olimme tehneet kiintokalustesuunnitelmat Puustellin kanssa sekä keskustelleet Woodion kanssa tasoista ja altaista. Myös rimakatto oli aika selkeä jo tuossa vaiheessa. Menimme molemmat aika avoimin mielin sisustuskonsultaatioon, Eveliina kertoo.
“Se miltä täällä tulee lopulta messuilla näyttämään, on meidän ja suunnittelijan visioiden yhdistelmä.”
YHTEISTYÖKUMPPANIT KERTOVAT –
INTERIOR DESIGN HELENA KARIHTALA
Kannustalon Muuttovalmis-kohteisiin kuuluu kolme tuntia sisustussuunnittelua. Eveliinan ja Lassin kanssa unelmien kotia on suunnittelemassa Kannustalon yhteistyökumppani, sisustussuunnittelija Helena Karihtala.
Millaisia ja miten laajasti erilaisia valintoja rakentajaperheet ehtivät yleisesti tehdä kolmen tunnin sisustuskonsultaation aikana?
“Kolmen tunnin sisustuskonsultaation aikana käymme kaikki talon sisäpuolen pinnat ja materiaalivalinnat läpi. Materiaalivalintoihin sisältyy myös talon vesikalusteet sekä saunan materiaalien valinnat. Asiakkaat ovat kuitenkin etukäteen tehneet ainakin alustavat valinnat kiintokalusteisiin liittyen. Toisinaan ja tarvittaessa teemme vielä niidenkin väri- ja materiaalivalintoihin muutoksia.“
Miltä näyttää messukodin suunnitteluprosessi sisustussuunnittelijan silmin?
“Messukohteen suunnittelussa pitää huomioida monta eri näkökulmaa. Pintamateriaali- ja värisuunnittelu toteutetaan asiakkaan toiveiden ja budjetin mukaan. Talon sisustuksessa, eli huonekalu-, tekstiili ja irtovalaisimien valinnoissa taas puolestaan olen miettinyt, että millaiset ratkaisut tukevat talon henkeä, asukkaita ja myös minun omaa tyyliä ja näkemystä.
Lisäksi suunnittelijana selvitän, ketkä yhteistyökumppanit ovat halukkaita lähtemään mukaan projektiin ja millaisilla ehdoilla yhteistyö toteutetaan. Tuotteet ovat lainassa kohteessa toukokuusta elokuun puoleen väliin saakka. Lisäksi suunnittelijana huomioin tilaajan, eli tässä tapauksessa Kannustalon toiveet ja markkinoinnin tavoitteet.
Suunnittelijan vastuulla on myös hoitaa aikataulutus, logistiikka sekä messukohteen stailaus. Viimeistely ja stailaus toteutetaan siten, että kohteesta tulisi mahdollisimman kodikas, aidon ja asutun oloinen. Periaatteessa kokonaisvaltaisessa suunnitttelutyössä nämä samaiset asiat ovat läsnä. Messukohteen suunnittelutyö tehdään kuitenkin messunäyttelyä varten, se poikkeaa medianäkyvyyden osalta normaalista asiakkaalle toteutettavasta suunnittelutyöstä.”
“Kohde edustaa ajatonta, skandinaavista tyyliä, joka suunnittelijan näkökulmasta tuntui inspiroivalta toteuttaa. Talon julkisivun muoto, väritys ja pihapiiri on sopusoinnussa talon sisäpuolen tilaratkaisujen kanssa. Näin ollen mielestäni kohde henkii juurevaa ajattelua, jossa vähemmän on enemmän. Talon sisäpuolen hillityt, mutta ei tylsät materiaali- ja värivalinnat toteutettiin mukailemaan tätä kokonaisuutta.”


