Kannustalo

LATO 98

Huoneluku 3h+k
Huoneistoala 98,0 m2
Kerrosala 119,0 m2
Kerrosala (250 mm) 114,5 m2
Kerrosluku 1 krs

Sisään vedetty kuisti muodostaa pienen atriumpihan talon keskelle. Persoonallisen näköisessä kahden makuuhuoneen Ladossa on keskellä 41 neliön avoin keittiö ja oleskelutila. Vaatehuone ja kodinhoitotila takaavat, että kodissa on paljon säilytystilaa.

Sisääntulon yhteydessä olevan pation voi sulkea vetämällä etuseinän suojaksi liukuvat sermit. Ne ovat kauniit ja käytännölliset. Päivällä sermit voi vetää ikkunoiden eteen suojaamaan liialta auringon paisteelta. Pimeällä sisätilojen valo kuultaa kauniisti niiden lävitse ja antaa näkösuojaa. Olohuone on hyvin valoisa, koska luonnonvaloa tulee sisälle vastakkain sijoitetuista isoista maisemaikkunoista. Makuuhuoneet ovat sijoitettu talon nurkkiin.

Tutustu myös tämän talomallin pohjalta suunniteltuun, asiakkaan toiveiden mukaan muokattuun Lato-kotiin. Tontilta aukeava kaunis jokimaisema haluttiin ottaa osaksi sisustusta. Rakentamisessa käytettiin mahdollisimman ekologisia rakenneratkaisuja.

Pohjakuvan mitat ovat talon sisämitat.

Valitse alue

Minne aiot rakentaa Muuttovalmis- tai Sisusta itse -toimituksena?
Aluevalinta voi vaikuttaa hintaan.

Muuttovalmis- ja Sisusta itse -toimitukset saatavilla vain Pori-Tampere-Lahti-Kotka akselin alapuoliselle alueelle. Saatavilla myös muualle Suomeen myyjiemme kumppaniverkoston kautta.

Muutto­valmis 236 790

Yhdellä sopimuksella saat valmiin kodin ja avaimet käteen!
Lue lisää >>

Sisusta itse 182 890

Sisusta itse -toimituksessa pääset osallistumaan talon sisäpintojen rakentamiseen ja sisustamiseen.
Lue lisää >>

Elementtitoimitus 75 720

Edullinen vaihtoehto jos haluat rakentaa talosi itse valmiista elementeistä, sillä voit vaikuttaa talobudjettiin paljon omilla valinnoillasi. Ei sisällä asennusta. Asennus saatavilla erikseen.
Lue lisää >>

Pyydä tarjous

Hinnat eivät sisällä toimituskuluja.
Hinnat voimassa toistaiseksi.

Muokkaa sinulle sopivaksi

Tutustu lyhyiden videoiden välityksellä kuinka talomalli ja toimitus voidaan muunnella sinulle sopivaksi.

Muuttovalmis- ja Sisusta itse -edut

Kannustalon Muuttovalmis-toimituksessa on vakiona lämmönlähde, kuvien mukaiset terassit asennettuna. Huolehdimme myös rakennusaikana tavaroiden vastaanoton ja suojauksen sekä rakennusaikaisten työvaiheiden siivouksen. Kannustalon valitessasi saat myös energiatehokkaat Tiivin ulko-ovet vakiona asunto-osaan. Luonnollisesti huolehdimme myös rakennusaikaisesta työturvallisuudesta Kannustalon toimituksen osalta.

Mitä pidit talomallista?

10+ vastausta

Kiitos palautteestasi! Voit antaa lisätietoa alapuolella.

Asiakkaidemme Lato-koteja

Tutustu asiakkaidemme rakentamiin Lato-koteihin!

Reetan näköinen Lato

Reetan näköinen Lato

Reetta tokola haaveili oman talon rakentamisesta ainakin kymmenen vuotta. katseli taloja, selaili esitteitä, etsi valmista mummonmökkiä. lopulta tuli aika toteuttaa unelmia. syntyi reetan oma lato – ko-to-la. nimessä yhdistyvät koto, lato ja tokola.

Lue tarina
Pulpetti-Lato Kokkolassa

Pulpetti-Lato Kokkolassa

Koti on toteutettu lato-pohjalla, mutta perinteisen harjakaton sijaan katoksi valittiin pulpettikatto. talon sisällä on vino sisäkatto, joka antaa mahdollisuuden lisäikkunoille. koti on 1-kerroksinen, huoneistoalaltaan 145,0 m2 ja kerrosalalt...

Astu sisään
Lato Palojoella

Lato Palojoella

Koti tehtiin lato-pohjaan, mutta julkisivu on saanut vaikutteita mm. harmajan vaakalaudoituksesta. kiinnitä myös huomiota miten suurilla ikkunoilla saadaan luonnonvaloa sisälle sekä tuotua maiseman osaksi sisustusta. koti on 1-kerroksinen, huoneistoalal...

Astu sisään

Tilaa uusi Maisema-mallisto ilmaiseksi kotiisi!

Tilaa esite

Kysy lisää - aloitetaan yhdessä kotisi suunnittelu

Olitpa vasta haaveiluvaiheessa tai jo valmiina toteutukseen, talomyyjämme auttavat sinua suunnittelemaan juuri sinulle sopivan kodin.