Suosikki­bloggaajan Harmaja: ”Tämä talo toimii lapsi­perheen arjessa”

Tässä valkoisessa Kannustalon Harmaja-talossa eletään onnellista lapsiperheen arkea. Koti on valoisa ja avara ja suunniteltu siten, että tilat varmasti toimivat lapsiperheen arjessa. Perheenäiti Suvi pitää perheen arjesta ja sisustusaiheista suosittua Valkoinen Harmaja -blogia. Ja tiesitkö, että tämän lisäksi Suvi on suunnitellut myös Kannustalon skandinaavisen Fregatti-talomallin!

Suvi ja Magnus ovat molemmat Kokkolasta kotoisin. Tavallinen tarina vei nuorenparin kotikaupungista: opiskeluiden ja töiden perässä lähdettiin Vaasaan. Sinne rakennettiin ensimmäinen oma talo, johon oli tarkoitus jäädä – kunnes 13 vuoden jälkeen mieli muuttui.

”Emme aikoneet tulla takaisin Kokkolaan, mutta kun tuli nuo kaksi pientä ja valtaosa sukulaisistamme asui Kokkolassa, aloimme kaivata takaisin tänne”, Suvi ja Magnus toteavat kuusivuotiasta Danielia ja nelivuotiasta Fionaa katsellen.

Suvi kertoo haaveilleensa valkoisenvärisestä Kannustalon Harmajasta jo silloin, kun he rakensivat Vaasaan vuonna 2007. Nimensä mukaisesti Harmaja on totuttu näkemään useimmiten harmaana.

”Ensimmäinenkin talomme oli moderni ja aivan vitivalkoinen, ikkunanpuitteita myöten. Nyt toteutimme unelman ja rakensimme aidon Harmajan.”

Tutustu Harmaja-talomallistoon

Tutustu myös Suvin Kannustalolle suunnittelemaan Fregattiin

valkoinen_harmaja_pihalla

Valkoinen Harmaja -bloggaaja Suvi toteutti perheineen unelman valkoisesta Harmajasta: ”Mietimme kyllä tummanharmaatakin, mutta päädyimme kuitenkin valkoiseen. Valkoinen on ajaton.”

Rakentamisesta hyvät kokemukset – vajaassa puolessa vuodessa talo oli pystyssä

Nelihenkisen perheen muutto ja oman kodin rakentaminen Kokkolaan sujui äärimmäisen jouhevasti. Kokkolan kaupungin mainostama ”tontti tiskiltä” -palvelu toimi moitteettomasti.

”Laitoin illalla netin kautta kaupungille hakemuksen tästä tontista. Seuraavana aamuna puhelin soi, ja tonttiteknikko Heikki Haimakainen lupasi tontin. Kysyin vielä, että saako tontille rakentaa yksikerroksisen pulpettikaton kortteliin merkityn kaksikerroksisen sijaan. Haimakainen otti asian selvitykseen, jutteli kaavoituspäällikkö Veli-Pekka Koivun kanssa ja antoi luvan viisi minuuttia myöhemmin. Ainoastaan kattokaltevuutta piti hieman säätää alkuperäisistä suunnitelmista.”

Niinpä perheellä oli toivomansa tontti takataskussa jo heidän muuttaessaan takaisin Kokkolaan kesäkuussa 2010. Työasiatkin lutviutuivat hienosti, kun Magnus sai siirrettyä työpaikkansa konsernin sisällä Vaasasta Kokkolaan ja Suvi teki alussa etätöitä Vaasaan ja löysi sitten Kokkolasta uuden työpaikan.

valkoinen_harmaja_001

Kannustalon Harmaja-talopaketti saapui tontille lokakuussa, ja huhtikuussa perhe pääsi jo muuttaman uuteen kotiin. Asukkaat tekivät itse pintatöitä.

Kannustalon Harmaja -talopaketti saapui tontille lokakuun 2010 lopussa. Aktiivista rakennusvaihetta kesti vajaat puoli vuotta. Uuteen kotiin perhe pääsi muuttamaan huhtikuussa 2011.

”Tässä rakennusprojektissa pääsin helpommalla kuin Vaasassa. Meillä oli timpuritiimi Sakari & Teemu, joka huolehti pystytyksestä, väliseinistä ja laatoituksesta. Minä olen tehnyt pintoja. Paklannut ja maalannut sekä vetänyt ilmanvaihdon. Erillinen saunarakennus rakennettiin pikkuhiljaa talon valmistumisen jälkeen.”

Tutustu Kannustalon toimitustapoihin tästä

valkoinen_harmaja_012

Tummassa saunassa on aivan omanlaisensa tunnelma. Erillinen saunarakennus rakennettiin talon valmistumisen jälkeen, ja siitä haluttiin tehdä isokokoinen.

Blogissa seurataan elämää Kannustalossa – ja bloggaaja pääsi suunnittelemaan myös oman Fregatti-mallin kakkoskodiksi

Kokkolalaisen lapsiperheen elämällä on tuhansia seuraajia virtuaalimaailmassa. Suvi-äiti pitää erittäin suosittua Valkoinen Harmaja -blogia, jolla on runsaasti tykkääjiä myös Facebookissa.

”Pidin jo aiemmin muotiblogia. Kun olimme aloittamassa rakennusprojektia, heräsi ajatus omasta raksablogista. Kaikki tutustumani raksablogit olivat aika lailla miesten pitämiä, minä halusin blogiini enemmän sisustuksellista näkökulmaa. Aikani ei riittänyt kahden blogin pitämiseen, joten keskityin kokonaan Valkoiseen Harmajaan. Akuutin raksavaiheen jälkeen blogi on keskittynyt entistä enemmän sisustamiseen, josta olenkin ollut aina kiinnostunut”, Suvi kertoo.

”Me viihdymme ja vietämme paljon aikaa kotona, siksi haluamme myös panostaa kotiin. Jo opiskeluaikoina meillä oli aina sisustettu koti. Tykkään laittaa kodin nätiksi ja pistän rahani ennemmin kotiin kuin vaikka kuntosalikorttiin tai golfiin.”

Kannustalon asiakkaat pääsevät nauttimaan Suvin hyvästä tyylistä ja sisustussilmästä muutenkin: onhan bloggaaja suunnitellut yhteistyössä Kannustalon kanssa myös Fregatti-talomallin!

”Suunnittelin Villa Fregatin unelmieni talon pohjalta. Tavoitteena oli luoda sympaattinen pieni talo, joka olisi samalla tyylikäs ja kotoisa kakkoskoti perheellemme.”

Fregatti-talot ovat merihenkisiä ja kompaktinkokoisia. Ne sisältävät paljon kauniita arkkitehtuurisia yksityiskohtia, kuten modernin pystyrimoituksen, suuria ikkunoita, kulmaikkunoita sekä esille jätettyjä kattoparruja.

Tutustu Fregatti-mallistoon

valkoinen_harmaja_paakuva

Suvi seuraa aktiivisesti pohjoismaisia sisustuslehtiä ja varsinkin blogeja. Omaan tyyliinsä Suvi suhtautuu rennosti. ”Tyylini on moderni ja ajaton, iloinen sekoitus designklassikoita, Ikea- ja kirppislöytöjä. Kun kodin yleisilme on ajaton, pienillä asioilla ja yksityiskohdilla saa helposti trendikkyyttä”, Suvi linjaa.

Asukkaiden haaveissa vielä yksi talo – ”Tämän tekisimme lapsiperheen kodissa toisin”

Suvi ja Magnus haaveilevat rakentavansa myöhemmin vielä yhden talon – jonnekin korpeen – kun lapset ovat kasvaneet isommiksi.

”Nyt halusimme rakentaa nimenomaan tänne, jotta lapsilla on kaverit, päiväkoti, koulu ja harrastukset lähellä. Kotimme on suunniteltu sillä mielellä, että täällä viihdytään ja tilat toimivat meidän perheemme arjessa. Meillä on esimerkiksi kaksi kylpyhuonetta, äidillä ja isällä omansa ja lapsilla omansa. Lapset saavat leikkiä vapaasti koko kodissa eikä vain omissa huoneissaan.”

”Silti täytyy sanoa, että jos aloittaisimme nyt uuden rakennusprojektin, niin joitain asioita tekisimme toisin. Lastenhuoneet saisivat olla vielä suuremmat. Ja kun sisäkatosta on harjakorkeuteen vielä monta metriä, niin olisi sitä voinut jonkinlaisen parven ja käyttöullakonkin rakentaa”, Suvi ja Magnus tuumaavat.

Suvi kertoo saaneensa blogin kautta paljon palautetta siitä, että ”kuinka lapsiperheen koti voi olla aina noin siisti”. Niksi on siinä, että äiti esittelee blogissaan kunnossa olevan paraatipuolen.

”Ei blogi kuvaa todellisuutta. Ei meidän talossamme ole aina siistiä, on sukka- ja pyykkivuoria ja lasten leluja ympäriinsä. Usein viikonloppuaamuisin me vielä loikoillaan sängyssä, kun lapsilla on jo

täydet leikit menossa. Tänäänkin olohuone oli jo leluja täynnä meidän noustessamme ylös”, Suvi naurahtaa.

Tutustu Kannustalon pohjaratkaisuihin

valkoinen_harmaja_008

Tässä kodissa on ajateltu lapsiperheen arkea jo rakennusvaiheessa: lapsilla on oma kylpyhuone, omat huoneet ja lupa leikkiä vapaasti koko kodissa. Elämä saa näkyä!

Kannustalo-kodin täydentävät musta sauna ja runsas piha

Perheen asuttua vuodenpäivät Harmajassaan on sisällä ja erillisessä saunarakennuksessa kaikki tiptop. Pihalla riittää vielä paljon tehtävää.

”Perusajatus siitä, mitä pihalle haluamme, on jo olemassa, mutta kasvivalinnat ovat vielä tekemättä. Tavoitteena on, että modernin talon vastapainoksi pihastamme tulee runsas. Paljon suuria kasveja, valkoista ja vihreää. Tärkeää on, että piha on sellainen, jolla lasten on hyvä leikkiä.”

Kontrastia valkoiselle Harmajalle antaa myös yksi kodin erikoisuus, erillinen saunarakennus, joka on sisältä hyvin tumma, suorastaan musta. Sisällä talossa ei saunaa ole ollenkaan.

Saunarakennuksessa on hulppea saunakamari, jossa takka loimottaa, jenkkijääkaappi seisoo nurkassa ja Hifi-varustus on kunnossa. Vuodesohvan ansiosta saunarakennus palvelee tarvittaessa mainiosti myös vierashuoneena.

”Takka on samalla myös kiuas. Sauna lämpenee löylykuntoon yhdellä pesällisellä puolessa tunnissa, sitten tarvitsee vain muutaman kalikan ylläpitoon. Kiuas on ison kivimassansa ansiosta löylykunnossa vielä puolitoistatuntia tulen sammumisen jälkeenkin.”

Perheen lapset ovat selvästi saunafaneja ja lempparipaikka on poreileva kylpyamme. Fiona on heti valmis kylpyyn isän esitellessä vielä kylmää saunaa ja taitaisi se Danielillekin olla paikallaan.

Tutustu Harmaja-talomallistoon

Tutustu Fregatti-talomallistoon

Lue lisää kokemuksia Kannustalosta

Lue Suvin Valkoinen Harmaja -blogia

Lisää kuvia