TEKSTI Eija ja janne tikkanen KUVAT Markku Alatalo

Kotona olet perillä

Rakentamiseen liittyy paljon kivoja muistoja; tontilla hipsittiin aamuyön tunteina ja perheen esikoista ruokittiin työmaakopissa. Lopputuloksena syntyi moderni Rauhala, jota maustettiin pikantilla Harmajalla. Meillä molemmilla oli ollut haave omasta talosta, mutta silti rakentaminen alkoi hieman yllättäen. Haimme tonttia katsoaksemme miten meille kävisi. Meille kävi niin, että meistä tuli tontinomistajia. 

Jannen juuret ovat Kainuun sydämessä Kuhmossa ja minun napapiirillä Rovaniemellä. Meidän molempien lapsuus ja nuoruus oli turvallista ja onnellista aikaa. Koti ja oma perhe tarjosivat hyvän alun elämälle. Jannen perheen kesät kuluivat isovanhempien suuressa maalaistalossa järvien ja metsien keskellä. Minun perheeni vietti kaiken liikenevän vapaa-aikansa perheemme kesämökillä ison järven rannalla Lapin vaaramaisemissa. Yhteinen tarinamme alkoi Oulusta, josta elämä vei meidät pääkaupunkiseudulle Porvooseen.

Haikon Kartanon kainalossa

Porvoo vaikutti heti alusta asti mukavalta pikkukaupungilta. Aluksi asuimme hetken vuokralla, josta siirryimme omaan paritalonpuolikkaaseen. Muokkasimme kotimme heti itsemme näköiseksi. Remontin seurauksena aloimme pohjustaa omaa rakennushaavettamme. Talomme meni myyntiin ja perhe Tikkanen muutti vuokra-asuntoon. Nyt oman kodin suunnittelu pääsi täyteen vauhtiin. Ostimme tontin, joka sijaitsee uudella asuntoalueella muutaman kivenheiton päässä Haikon upeasta kartanosta.

Kotiäitinä minulle on tärkeää toimivat keittiö- ja kodinhoitotilat.

Perinteisestä moderniin

Olin seurannut Kannustalon menestystä messutalo Onnelasta lähtien. Jostakin syystä Kannustalo on aina tuntunut omalta. Janne oli nähnyt joitakin taloja asuntomessuilla, mutta hänellä ei ollut heti alussa selvää käsitystä eri talotyypeistä. Sainkin opastaa Jannen talojen maailmaan.

Olimme päätyneet Kannustaloon jo ennen tontin saamista, mutta halusimme kuitenkin ennen lopullista ratkaisua pyytää tarjouksia muiltakin valmistajilta. Tarjousten läpikäymisen jälkeen lopullinen valinta oli helppo tehdä – se oli Kannustalo. Talon muoto ja muut yksityiskohdat rakentuivat kuitenkin vähitellen. Siihen vaikuttivat tontti, asemakaava ja omat toiveemme.

Alussa lähdimme liikkeelle perinteisestä Rauhalasta, mutta yksi asia johtaa usein toiseen ja lopulta jossakin vaiheessa ihastuimme Rauhalan modernimpaan ulkoasuun. Kotimme on moderni Rauhala maustettuna pikantilla Harmajalla! Olemme tyytyväisiä prosessin lopputulokseen.

Talomme arkkitehtuurista vastasi Anu Kangas Kannustalosta. Halusimme avaraa tilaa niin, että olohuone aukeaa yläkertaan. Anusta oli valtava apu ja hän onnistui piirtämään toiveidemme mukaisen kodin. Teimme rakentamisen aikana vielä joihinkin yksityiskohtiin pieniä muutoksia.

Iltaisin vetäydymme yhdessä kirjaston taianomaiseen tunnelmaan.

Boforeja ja pimeitä syysiltoja

Rakensimme ensin autotallin, jonne saimme tavarat ja työkoneet suojaan. Talopaketin pystytyspäivänä oli hirmuinen tuuli. Olimme niillä rajoilla, voitiinko pystytystä jatkaa. Talon pystytys oli kuin suoraan jännitysnäytelmästä, mutta kaikki sujui lopulta hyvin. Rakentaminen konkretisoitui meille upealla tavalla, kun katselimme kotimme seinien seisovan ylväänä paikallaan.

Talopaketin nousu, pimeät tuuliset syysillat ja hiljainen rakennustyömaa ovat jääneet vahvasti mieleeni. Muistan sen tunteen, kun Patrik nukkui ulkona vaunuissa ja olin itsekseni pimeässä talossamme. Sisäpuoli oli vielä rakentamaton ja vaikka tunne oli hieman aavemainen, niin silti kaikki vaikutti jotenkin äärettömän hyvältä. Fiilis oli odottava tai kodikas. Koti tuntui jo omalta, vaikka talolla oli vasta kehykset.

Meille oli alusta asti selvää, että käytämme talon rakentamisessa apuna ammattityömiehiä. Uskomme, että jokainen on oman ammattinsa taitaja, ja halusimmekin jättää suosiolla kaikki vaativat työvaiheet paremmin osaavien käsiin. Oman työn osuuteen vaikutti myös paljon se, että Janne joutui olemaan työnsä takia paljon poissa, joten aika oli kortilla. Myös perheemme esikoisen syntymä kuukautta ennen talon perustuksien kaivamista toi oman lisämausteen rakentamisvuoteen. Vaipat vaihtuivat raksallakin ja piltit lämpisivät termospullossa. Ilman isovanhempien uskomatonta apua ja usean kuukauden työpanosta olisimme olleet pulassa. Heillä kun on vuosien tuomaa viisautta niin rakentamisen kuin elämisenkin suhteen. Joskus he muistuttivat meitä sopivasti siitä, jos asiat alkavat takkuilla, pitää muistaa ottaa rauhallisesti. Asioilla on aina tapana järjestyä, tavalla tai toisella.

Unelmat konkretisoituvat

Jos nyt aloittaisimme rakentaa, muuttaisimme aikataulua vähän löysemmäksi. Meillä se oli turhan kireä. Hyvä perusperiaate olisi varata yksi vuosi suunnitteluun ja toinen vuosi itse rakentamiseen.  

Janne tuli monesti työmatkoilta takaisin Helsinkiin varhain aamuyöllä. Väsymyksestä huolimatta ensimmäinen pakollinen pysähtyminen ennen kotia oli aina raksa. Hän halusi nähdä työmaan silloin, kun siellä ei ollut vielä yhtään työmiestä paikalla. Tuntui äärettömän hyvältä, että tehdyt suunnitelmat ovat konkretisoituneet. Piirustukset ja unelmat olivat muuttuneet valmiiksi pinnoiksi ja muodoiksi. 

Sisustuksen jaetut ideat

Kotimme sisustuksessa ystäväni Mirsa Kaartinen oli suunnittelutoimistonsa puitteissa valtavana apuna. Sisustus syntyi yhteisesti ideoimalla. Huonejaot suunnittelin Jannen kanssa ja pinnat Mirsan kanssa. Ennen kuin taloon tehtiin lopulliset pinnat, kävimme ne vielä Jannen kanssa läpi. Halusimme varmistua siitä, että valitut materiaalit miellyttivät meitä molempia. 

Kotiäitinä minulle on tärkeää se, että kodinhoitohuoneeseen tulee riittävästi valoa. Huoneeseen suunniteltiinkin täyskokoinen ikkuna, josta näen hyvin, mitä pihalla tapahtuu. Valon tuleminen sisään on arjen pieniä, mutta tärkeitä iloja. Isot ikkunat häivyttävät hyvin sisä- ja ulkotilan välisen rajan.

Kotona olet perillä

Koti on meille molemmille tärkeä paikka. Ydinpaikka, jossa lataudutaan, annetaan aikaa toinen toisillemme. 

Halusimme kotiimme asioita, jotka antavat arkeen iloa. Jannen toivomuslistalla oli työhuone, jossa voi rentoutua, lukea ja kuunnella musiikkia. Tämä toteutettiin tekemällä työhuoneesta kirjasto. Vaikka meillä on TV ja kotiteatterijärjestelmä, katsomme TV:tä tosi vähän. Joskus vieraat leikkisästi piikittelevätkin, että Tikkasten perheessä TV pölyttyy ja aika hämärtyy, kun talosta ei löydy yhtään seinäkelloa. Sen sijaan saatuamme lapset nukkumaan vetäydymme yhdessä kirjaston taianomaiseen maailmaan. Janne saa upota nahkanojatuoliinsa ja hetkessä muu maailma katoaa. Istumme usein iltaisin ääneti kahdestaan kirjastossa, luemme tai kuuntelemme avoimen takaoven kautta kantautuvia luonnon ääniä. Sitä onnen tunnetta on vaikea kuvailla. 

Silloin kun rakensimme, emme tienneet, että työ veisi meidät välillä tuhansien kilometrien päähän Suomesta ja Porvoon kodistamme. Maailmalla kodin merkitys korostuu entisestään; koti on ikään kuin sydämessä. Meille koti antaa ne juuret ja eväät, joita maailmalla tarvitaan.

Perheen koti on suunniteltu kannustalon arkkitehtipalvelussa

Arkkitehtipalvelumme suunnittelee mittatilauksena kodin juuri tarpeidesi mukaan

LUE LISÄÄ